Tumma vainoaja

Visa, Ilo ja Isä

Haluan nyt muistella koiraa, jonka ajoja kuuntelin todella monia satoja tunteja ilman, että sain kunniaa koskaan kaataa elukkaa koiran edestä. Kirjoitan nyt veljeni edesmenneestä ajokoirauroksesta Visasta, jonka ajosta ei myöskään isä tai veljeni montaa elukkaa ampuneet. Koiralle oli ominaista, että se ajoi jälkitarkasti, mutta silti niin nopeasti ettei moni ilmavainukoira pysyisi perässä. Koira otti enemmän jäniksiä kiinni kuin sille ammuttiin ja vielä moninkertaisesti. Visa oli todella vahva monikäyttö koira. Se ajoi niin jänistä, kettua kuin supiakin.

Lähden nyt muistelemaan ketunajoja, jotka tapahtui metsällä ollessamme isän opiskeluaikaisen ystävän vieraana Nyrölässä. Oli joulukuu ja yrityksenä olisi saada jouluksi jänis pataan neljän miehen porukalla. Siihen kuului minä, isä, veli ja isän ystävä. Lunta oli satanut edellisenä päivänä ja vielä alkuillasta, joten jälkien tulisi olla tuoreita. Tulimme hämärässä isän ystävän pihaan ja kävimme nopeasti pyörähtämässä sisällä. Kun kaikki olivat lähtövalmiina menimme autolle ja päästimme Visan sekä mukaan ottamamme Visan penikan Soman irti. Soma oli pieni ja siro narttu, mutta sitkeä se oli, jos se sen päätti.

Lähdimme kulkemaan tieuraa pitkin kohti alueella sijaitsevia mäkiä. Ohitimme haaskan ja sen vieressä olevan lämmitetyn kyttäyskojun. Visa painoi jossakin kojun takaisessa metsässä. Kohta ajo jo pärähtikin ja ääntä tuli reilusti, joka oli harvahaukkuiselle koiralle vähän erikoista. Siirryimme vielä eteenpäin passiin tielle joka kulki rinteitten välissä ja sille oli helppo muodostaa passilinja.

Ajo kiersi mäkiä ja tasainen paukutus kuului kokoajan. Ajotahti oli todella nopea ja ajokiersi mäeltä mäelle, kunnes se kääntyi suoraan passiketjun toiseen päähän kuin missä minä olin. Kohta velipoika tulee ja selittää elukan menneen mutkan takaa ja se on kettu. Ajo teki lyhyen lenkin siellä mistä olimme tulleet ja kohta se ohitti ketjumme kauempaa kuin edellisellä kertaa  sekä minun päästäni.

Kettu päätti nyt tehdä isomman lenkin ja ajo kävi kuulumattomissa. Keräännyimme nopeasti neuvottelemaan mitä tehdä, kun ajo taisi karata. Kohta kuitenkin ajo kääntyi suoraan meitä kohti ja levisimme nopeasti passiin tiukkaan passiketjuun. Ajo tuli suoraan meitä kohti mäen yli ja rinnettä alas, kunnes yllättäin tuli täysin hiljaista. Olimme vähän ihmeissämme miten kettu hukkuisi kokeneelta ajurilta noin leikaten ajon kestettyä jo puolitoista tuntia. Menee parikymmentä minuuttia ja Visa tulee tervehtimään meitä. Asia on nyt selvä se pääsi luolaan pakoon. Visa ei luovuttaisi kettuajoa noin helpolla varsinkaan, kun se on noin hyvässä tuntumassa.

Hetki siinä mietitään mitä tehdään ja päätetään laittaa nuotio pystyyn, kun ei tässä oikein muukaan auta. Emme tunne ketään jolla olisi luolakoiraa lähistöllä, joten ei ole hyötyäkään mennä tarkistamaan missä luola oikein on. Visa ja Soma hakevat jossain mäen takana ja kohta tulee puhelu isän ystävälle. Koirat on nähty naapuriseuran mailla ja siellä on isän tuttu ajokoiramies. Mies oli tunnistanut heti koirien ulkomuodosta mitä sukua ne olivat.

Paistelemme makkarat ja Visa tulee ottamaan yhteyttä pikaisesti. Ilmeisesti alueelta ei löydy kunnollisia jäniksen jälkiä. Koirien ollessa vieressämme kuulemme kuinka naapuriseuran alueelta alkaa ajo ja se tulee samaan mäkeen mihin äsken kettu piilotti itsensä.  Visa katsoo korvat hörössä ja isä sanoo, että anna mennä vaan jos siltä tuntuu. Niin kuuluu vain kohahdus, kun Visa päättää lähteä ajoon mukaan. Menee vain hetkiä ja Visa haukkuu sydämensä kyyllyydestä. Taitaa olla taas kettu ja isä toteaakin tutun ajokoiramiehen koiran olevan kettukäyttövalio.

Ajokiertää isompaa lenkkiä kuin viimeksi ja paikalle soitetaan kummankin seuranmiehiä ajon varmistuttua kettuajoksi. Olen siirtynyt passiin samalla tiellä sijaitsevalle rinteelle puolentoista kilometrin päähän edellisestä passista. Pian tulee mutkan takaa auto, jossa on passiin tulevia miehiä. Ajaja kehuukin kohtaa, jossa olen ja sanoo siihen kaatuneen useamman ketun. Tämä lisää toivoa unelmasta päästä ampumaan Visalta kettu.

Ajo kiertää jatkuvasti välillä käyden kauempana. Kohta tulee puhelu, että kettu on nähty koulun läheisyydessä ja näkijällä ei ollut asetta. Tässä sitä nyt ollaan kettu pitää meitä pujottelukeppeinä. No onhan hyvän ajon seuraaminen jo niin suuri nautinto, ettei  tässä pettymään enää joudu. Siirryn tietä pitkin veljeni kanssa eteenpäin alueen rajalle. Siellä on toisen seuranmiehiä ja vaihdamme jonkin verran sanoja ja mietimme mitä tehdä. Ajo on nyt siirtynyt toisen seuran alueelle täysin toiseen laitaan ja miehet antavat luvan siirtyä ajon perässä heidän mailleen, kun valoisaakin on vain noin tunti jäljellä. Emme pääse edes passiin, kun ajo jää pyörimään ollen ulkona kummaltakin alueelta.

Kohta saapuu mersu ja sen kyydissä mies, joka tunnistaa heti veljeni ja kyseessä on isän tuttu ajokoiramies. Lähdemme yrittämään koiria kiinni. Suuntaamme joen viereen aluksi mäelle maatalolle, josta ajo kuuluu hyvin, mutta koirat eivät vain luovuta ajoa, vaikka kuusi tuntia on jo täynnä. Pimeä laskeutuu ja ajamme lähellä olevan joen luokse, jossa ajossa oli katko. Huomaan tutkalla Soman olevan lähellä ja kävelen joelle. Sieltä Soma ilmestyy ja nappaan sen kiinni pienien kommervenkkejen jälkeen, koska koira on toisella puolen jokea tai tähän aikaan vuodesta paremminkin puroa. Isän tutulle tulee puhelu, että kaikki koirat ovat nyt kiinni ja lähdemme hakemaan Visan kyytiin. Näin sujui yksi ikimuistoisimmista metsästyspäivistä, jonka olen kokenut.

Visa ja Vaino sekä viikonlopun saalis

On aika siirtyä toiseen kertaan ja ehkä ikonisimpaan päivään, minkä Pohjois-Päijänteellä metsästäessä voi kokea. Otamme isän kanssa kaksi ajokoiraa mukaan Visan ja Ilon, joka on Visan penikka. Tarkoituksenamme on ajaa veneellä Murtorannalle. Iltapäivälle on ennustettu myrskyä ja aamukin on aika tuulinen. Se ei kuitenkaan haittaa ja metsälle on pakko päästä.  Isä suosittelee jättämään kiväärin pois, mutta sanon, "Ainahan sille on käyttöä, jos sen jättää". Pakkaamme isoisän veistämän puuveneen ja suuntaamme Päijänteelle. Keli on karu ja luonto on vahvan ruskan peitossa.

Siirrymme saarien suojassa, kunnes tulemme poronselälle ja ylitämme järven. Vene keinuu, mutta Visa näyttää rauhalliselta kokassa, kuin mitään ei tapahtuisi. Vesi pärskähtää koiran päälle ja Visa nousee istumaan. Se katselee rauhassa kuinka aallot muodostavat vaahtopäitä ja näyttää vieläkin erittäin rauhalliselta. Se on todella kokenut veneessä kulkija ja ei turhia stressaa. Laitamme koirille tutkapannat jo veneessä ennen kuin saavumme rantaan.  Kaksikymmentä metriä ennen rantaa isä käskee päästämään koirat hihnoista. Kuuluu vain kaksi peräjälkeistä pärskähdystä ja koirat nousevat pian rannalle.

Saapuessamme rantaan jo ajohaukku alkaa. Isä naurahtaa veneen perässä ja sanoo, sehän ei kauaa vienyt. Aluksi äänessä on Ilo ja sitten haukkuun ryhtyy myös Visa. Noustessani vetämään venettä maihin ilmestyy supin pää viiden metrin päähän kivien väliin. Se kääntyy nopeasti enkä näe sitä, mihin se suuntaa. Kohta koirat pyyhältävät paikalle. Supi ajo siis! Nyt on kiire, koska elukka ei kauaa tämmöisessä louhikossa maanpinnalla pysy. Nappaamme nopeasti aseet ja siirrymme passiin parinkymmenen metrin väleille toisistamme. Ajo kuitenkin päättyy nopeasti kuten odotimmekin ja supi on jossain louhessa.

Otamme tavarat ja suuntaamme vuoria päin ja menee vain puolisen tuntia, kun pärähtää uusi ajo käyntiin. Visa on suurelta osalta äänessä ja vauhti on kova. Ajo kiertelee vuorelta vuorelle, mutta se ei missään vaiheessa käy lähellä. Passaamme rauhassa ja ajo painuu kuulumattomiin isä sanoo, että tämä on varmaan sama kettu mitä pääsi ampumaan kuukausi aiemmin.

Teemme tulet ja paistamme makkarat, välillä ajo kuuluu jostain kaukaa ja tuuli peittää ajoa vielä lisää. Istumme vielä hetken tulilla syötyämme ja keloon, on kuudenkymmenen metrin päässä paukahtaa kuusi teerikukkoa. Käyn rauhassa makuulle ja ilmeisesti linnut keskittyvät vain pysymään puussa, koska ne eivät huomaa minua. Otan isäni pilkku seiskan ja isä antaa ohjeen, että tähtää riittävän alas, kun noin lähellä ovat. Tuulee todella kovaa, mutta linnut ovat myötätuulessa. Laukaus pärähtää ja iso kukko suistuu puusta, kuin märkä rätti.

Kohta alkaa ajo kuulemaan naapuri vuoresta ja haukku kuulostaa erillaiselta, kuin edellisellä kerralla. Siirrymme naapurivuoreen, joka on lähellä alueen rajaa. Ajo kiertää tasaisesti ja siinä on pieniä taukoja. Siirryn perässä aukkoon, jonka laitoihin alue rajoittuu. Ajo kiertää naapurivuoria välillä nousten samaan vuoreen, kuin missä olemme.

Ajo kestää ja se on tasaista, eikä kierrä läheskään, niin isolla alueella kuin edellisessä. Tämä on selvästi jänis. Asia varmistuukin ajon kestettyä kaksi ja puoli tuntia. Valkoinen kerä näkyy juoksemassa paljasta maata vasten aukon laidassa olevassa kuusikossa, joka ei ole luvassa. Se kuitenkin katoaa yllättäin harvaan kuusikkoon. Kohta porhaltaa paikalle koirat ja ajo on poikki. Jänis ilmeisesti pääsi juurakon alle tai johonkin muualle piiloon. No olen tyytyväinen jo tähän, koska tämmöisiä päiviä ei ole montaa. Hiki on virrannut päivän aikana riittävästi ja kutsumme koiria pois, mutta vain Visa tulee. No siirrymme veneelle päin aina välillä huutaen ja vislaten koiraa tulemaan pois.

Saavumme veneelle ja päätämme lähteä veneellä tutkan näyttämään suuntaan vettä pitkin. Ajamme Teerilahden suulle ja siellä seisoo narttu kivikolla katsoen meitä. Nuosemme rannalle ottamaan koiran talteen, kun isä käskee kattomaan pieneen kivien muodostamaan lahdukkaan. Siinä näkyy kuinka rasvaevät vain vilisevät, kun pohjukkaan on noussut syömään kymmenien isojen taimenien parvi. Ne syövät varmaan katkoja pohjasta. ”Tuosta voisi saada useamman yhdellä haulikon panoksella, jos se vaan laillista olisi.” sanoo isä.

Nousemme veneeseen ja lähdemme matkaamaan kotiin. Olen lopen uupunut, mutta tässä aallokossa ei tehnyt missään vaiheessa mieli ummistaa silmiä. Koirat nukkuvat keulassa tyytyväisenä, vaikka vesi pärskyy, koska aallot on jo aika suuria. Ihmettelen Pohjois-Päijänteen kauneutta, vaikka onkin myrsky. Katson Etelään ja ihmettelen sen pituutta, koska horisontti näkee veden rajana tämän selän pituuden takia. Sitten huokaan, koska tämä oli varmaankin viimeinen reissu veneellä tälle kaudelle.

Kohta olemme jo kotirannassa ja isä käskee Visan hyppäämään laiturille. Kokenut uros tottelee välittömästi ja hyppää laiturille sen ollessa kiinni veneen sitomisköyteen. Sitten isä kannustaa sitä vetämään puuveneen maihin ja koira tekee sen helposti vahvoilla lihaksillaan, vaikka kyydissä on satoja kiloja miehiä ja varusteet päälle. Koiralla oli monia vuosia vielä edessä tuolloin ja se oli elämänsä kunnossa. Koiran vahvuudesta kertoo myös sekin, kuinka se on pärjännyt joutuessaan tappeluihin muiden koirien kanssa metsällä. Sen kuupeella riippui, niin karhukoirien päänahkoja kuin norjanharmaiden, mutta kyseessä oli erittäin kiltti koira, joka taisteli vain, jos vastustaja siihen pakotti.

Palstonvuori, Murtoranta

Olen huomannut erikoisen piirteen metsästysreissuista, jotka muistan erittäin hyvin. Niissä koirat ovat tehneet unohtumattomia suoritteita ja saalista ei ole juuri saatu. Kaikun jänisajo lumimyrkyssä ja Visan kettuajot Nyrölässä ovat ehdottomasti niitä reissuja, joita arvostan eniten. Mikään ei voi korvata näitä muistoja elämästäni, enkä usko kokevani vastaavalla tapaa ikimuistoisia asioita, missään muualla kuin metsällä suomenajokoiran kanssa. Aika kultaa muistot, mutta kyllä nämä muistot ovat kullanarvoisia jo ihan itsekseen.

Riekonkosken pauhussa

On aika kertoa pari tarinaa Riekonkoskelta, jolla käynnistä on muodostunut perinteinen kohde keväiselle kalastusreissulle minulle ja veljelleni Timolle. Kaiken kaikkiaan olen käynyt siellä viitenä vuotena. Ensimmäisen kerran, kun pääsin Riekonkosken kaudenavajaisiin, se oli minulle huikea kokemus. Olimme reissussa kolmestaan veljeni Timo, Juha-Matti ja minä. Kävimme ensimmäisenä yrittämässä Muittarinkoskella, joka kuuluu samaan lupaan, mutta on huomattavasti pienempi. Vesi oli kuitenkin liian korkealla ja luovuimme yrityksestä muutaman tunnin jälkeen ja siirryimme Riekonkoskelle.

Riekonkosken yläjuoksu 2010

Riekonkoski pauhusi pauhuamistaan, eikä pystynyt kuulemaan edes omia ajatuksiaan. Tämä tuntui erittäin rauhoittavalta ja mukavalta verrattuna kaupungin pauhuun, johonka oli joutunut jo tottumaan metsästyskauden loputtua helmikuussa. Aloitin kaikessa rauhassa yläjuoksulta, kun Timo ja Juha-Matti suuntasivat alavirtaan päin. Hetken heiteltyäni koskenniskaan aloin siirtymään muiden perässä alavirtaan, toisten kadottua kosken tekemän mutkan taakse. Olin tähän mennessä heitellyt lusikalla ja ajattelin, että parempi yrittää sillä keskelle koskea näin kauden alussa. Siirtyessä alemmas vaihdoin kuitenkin pieneen vaappuun, koska puitten joukosta oli mahdoton tehdä pitkiä heittoja.

Selasin rantaa jonkinaikaa ja lopulta saavutin Timon ja Juha-Matin. Juha-Matti heitteli kaatuneen puun päältä ja Timo oli heittelemässä pajukon seasta. Seurasin Timoa alemmas heitellen vieläkin vaapulla, jonka annoin aina valua virran mukana alemmas ja kelasin sen takaisin hitaasti. Lopulta kuitenkin päätin siirtyä aiemmin käytössä olleeseen strategiaan ja ottaa käyttöön lusikat. Laitoin papukaija kuvioisen heittolusikan ja viskasin sen keskelle koskea. Ekalle kerralla ei mitään, mutta kun toistin saman heiton. Tokalla kelauksella rävähti. Se oli vahva taimen ja veti itsensä keskelle virtaa. Taistelu oli kuitenkin yllättävän nopeasti ohi, kun kala nousi pintaan ja ravisteli koukun suustaan. Yritin suhteellisen pitkäänkin samaa kohtaa, muttei tullut toista tärppiä ja Timo oli tällä aikaa siirtynyt ylemmäs samalle puulle kuin Juha-Matti. Päätin lähteä kanssa sinne ja hylätä päivän tähän mennessä ainoan tärpin antaneen kohdan.

Riekonkosken alajuoksu 2010

Siirryin Timon ja Juha-Matin väliin puulle seisomaan. Vaihdoin taas aluksi vaappuun, mutta parin heiton jälkeen älysin ettei tässä suvannossa ollut kalaa, jos siinä koko ajan jo heitteli kaksi miestä. Päätin siirtyä lusikkaan taas papukaija väri sai vuoron. Heitin aluksi heiton alemmas virtaan ja kelatessani tuntui, kuin olisi tullut tärppi. Tokalla heitolla samaan kohtaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Päätin heittää lievästi ylävirtaan tähdäten suvannon laidalla olevaan pyörteeseen. Heitto meni vähän yli, mutta ylävirtaan ja sain kelattua lusikan pyörteeseen. Tunsin kuinka kelatessani lusikka saavutti pyörteen ja siima meni löysäksi. Nopeutin tahtia ja saman tien, kun siima oli kiristinyt alkoi hurja tempominen. Kelasin kaikessa rauhassa ja räikkä huusi  ja huusi. Mutta kelalle tuli kuitenkin siimaa koko ajan lisää. Olin kesyttänyt kalaa jo muutaman minuutin ja Juha-Matti ootti rauhassa haavin kanssa. ”Taitaa onnistua teiltä tuon ylös saanti? Ei varmaan iso ole.” Timo sanoi. Tiesin asian olevan kuitenkin toisin kalan koon suhteen, mutta annoin Timon heitellä rauhassa, ei siihen kolmatta soppaan tarvita. Kala piti itseään lähellä pohjaa vaikka se oli vain viiden metrin päässä, nyt olin jo viisi minuutti väsyttänyt kalaa suvannossa. Silloin kala nousi pintaan ja Timo älysi sen olevan iso.  ”Toihan on iso! Mää haavitan sen!” Timo huudahti, mutta kielsin ja sanoin ”Ei ole tarvetta kahdelle haaville, kun kalan saa yhteenkin.” Hetken päästä kala pyristeli Juha-Matin haavissa ja se on vieläkin oma ennätystaimeneni painaen 2,8kg ja ollen 60cm pitkä.

Minä, Juha-Matti ja ennätyskalani

Siirrytään muutama vuosi eteenpäin ja kaudenavausviikonloppuun tai siitä seuraavaan. Nyt olemme vain kahdestaan minä ja Timo. Tällä kertaa käymme vain tarkistamassa, että vesi on liian Muittarinkoskessa ja siirrymme Riekonkosken yläjuoksuun. Olen saanut uudet hienot camokuvioiset kahluuhousut ja päätän heti laittaa ne koetukselle ja kävelen koskenniskaan. Alan heittelemään suoraan alavirtaan ja tokalla heitolla pamahtaa. Kala kuitenkin pääsee irti ja heitän uudelleen. Taas kala nappaa, mutta pääsee irti. Yritän jonkinaikaa kohdasta ja päädyn luopumaan kohdasta.  Siirryn vain parikymmentä metriä alemmas ja heitän ekan heiton, jolla heti nappaa kala. Tämä pysyy hyvin kiinni ja saan sen pian haavitettua. Perkaan kalan ja vien sen autoon.

Siirryn alemmaksi juoksulle Timon perään. Kohta taas seison minulle tutussa paikkaa kaatuneen puun päällä. Heittelen siinä lusikkaa rauhassa ja muistelen, kuinka sain pari vuotta sitten ison taimenen. Koetan samaa heittoa jolla sain vonkaleen, mutta mitään ei tapahdu. Päätän riuhtaista oikein tosissani ja yrittää heittää joen pohjukkaan, jossa koski on tyven. En onnistu heittämään niin pitkälle ja lusikka menee viistosti virran mukana kelatessani. Sitten tuntuu aivo tömäys vavassa ja iso taimen on kiinni se alkaa vetämään alajuoksuun päin ja vie itsensä keskelle virtaa. Kelan räikkä huutaa kuin vimmattu, kun kalan veto ja virtauksen voima vie siimaa kelalta. Pian kala hyppää keskellä koskea ja ravistelee vimmatusti. Silloin kala pääsee koukusta ja en voi kuin kohauttaa hartioita. Mietin vain olisiko siinä ollut uusi ennätyskala ja kelaan lusikan takaisin. Heitän pari kertaa ja siirryn Timoa lähemmäksi. 

Timo selittää, että alempana otti yhden kerran kala kiinni. Menen sinne ja heittelen hetken. Pian on kala kiinni ja väsytän sitä, mutta se pääsee irti. Sitten onkin yllätyksekseni täysin hiljaista puoli tuntia ja menen juttelemaan Timolle. Siinä samalla jutellessani läiskin veden pintaa lusikalla, kun yllättäen tunnen kuinka vapa alkaa riuhtomaan. Nostan nopeasti kalan maihin nahkoineen ja silloin kummatkin meistä repeää epäuskoisina nauramaan. Mittaan kalan, se on alamittainen ja päästän sen takaisin. Päätämme hetken heiteltyämme käydä lämmittämässä makkarat Riekonkosken yläjuoksulla sijaitsevalla laavulla. Ruokatauon jälkeen päätän yrittää samaa kohtaa mistä ekaksi tärppäsi. Eka heitto ja kala kiinni. Väsytän sen nopeasti ja haavittaminen vedessä ollessa onnistuu mainiosti. Perkaan kalan ja käyn sanomassa veljelle, että kiintiöni on jo täynnä. Timo kuitenkin haluaa saada kalaa itsekin ja päätämme jatkaa.

Jäämme kummatkin ylävirtaan ja heittelemme rauhassa. Saan nopeasti kaksi kalaa ja päästän ne vapaaksi. Samahan se on jatkaa kalastusta ja nauttia kosken pauhusta sekä keväisestä luonnosta. Vähän väliä ylitsemme lentää sorsia ja telkät uivat aivan joen suulla. Luonto on keväälläkin todella kaunis ja en ole yleensä tähän aikaan liikenteessä, kuin järvillä. Siirryn vähän ja alan taas heittelemään. Taas napsahtaa kala kiinni ja pian se on haavissa. Tuntuu kuin olisin jossain unessa tai jotain, kun tuntuu joka toisella heitolla tulevan taimen vaapun mukana. Päästän vielä kaksi kalaa irti ja hetki, kun olen saanut viimeisen näistä. Timo hihkaisee, että sai pikkuisen alempaa yhden ja sanoo "kalasta vaan se viimeinen jos tuntuu, että saat ylös vielä." En kuitenkaan kerkeä saamaan kalaa ja Timo palaa koskelle vietyään kalan autolle. Toka heitto ja Timo saa kiintiöt täyttävän kalan.

 

Kiintiökalat

Tässä oli kaksi hienointa reissua mitä olen Riekonkoskelle tehnyt, mutta väitän ettei se hienous johtunut hyvästä kalasaaliista. Vaan upeasta kevään ja kesän murroksesta, jolloin luonto on heräämässä täyteen kukkaan ja eläimien lisääntymisaika parhaimmillaan. Taitaa tänäkin keväänä kutsua Riekonkoski kalastajia.

Kalastusta 2010

Kalastuskautta aloittelin heti helmikuun jälkeen. Oli tullut uusi lohilampi vaajakoskelle ja ei tarvinnut ajaa Virroille saakka, kuin edellis vuonna. Mutta kävin silti Virroilla Ollin kanssa kalassa.

Vaajakoski vaikutti hyvältä paikalta kalallisesti, sinne oli istutettu hyvän kokoista kirjolohta ja siikaa. Ainut on vain, että iso tie menee lähellä. Mutta ei pidä antaa sen haitata ja 13.3 ekalla reissullani sinne oli jo hyvä reissu sain kaksi kirjoa, sekä isompi kala katkaisi siiman.

Sen jälkeen 23-24.3 kävin virroilla Torisevalla, joka oli mielenkiintoinen lampi, lampi on jääkauden aikana syntynyt ja se on todella syvä, että yhdessä kohtaa metri rannasta loppui kelasta siima. Eipä sitäkään ollut ikinä käynyt missään kalastaessa.

Tässä kuitenkin hiukan tarinaa.

KIRJOLOHIA, KIRJOLOHIA

Oli huhtikuun 2 ja oltiin lähdetty porukalla kalaan, Hannu, Juha-Matti ja minä. Tanelikin tuli myöhemmin kalalle mukaan.

Oltiin hankittu luvat valmiiksi ja tultiin aamusta heti, kun saatiin kalastaa. Aamulla oli pakkasta ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Jäimme suoraan samalle kohtaa kalastamaan, kuin viimeksi käydessäni.

Otin isomman mallin mutu leechin, jonka olin hankkinut vartavasten tätä reissua ajatellen.

Hajaannuimme vähäisen ja aloimme kalastamaan. Ei mennyt kuin hetki ja Juha-Matti nosti noin kilon kirjolohen jäälle ja kalalle oli kelvannut räsäsen seiska.

Porukkaa alkoi valumaan lisää jäälle ja pilkkijöitä rupesi olemaan siellä täällä.

Sitten Hannu rupesi touhuamaan omalla reiällään ja veti mormuskalla kiloisen kirjolohen Jäälle. Itsellä ei ollut viellä edes nykäissyt.

Mutta en luovuttanut ja ruvennut vaihtamaan paikkaa ja se palkittiin pian, tuntui reipas nykäisy ja kirjolohi oli kiinni. Kala vaikutti reippaan kokoiselta ja Juha-Matti otti nostokoukun. Kala viiletti kairan reijän alla edes takaisin ja lopulta koukkua leukaan, jään reunalla koukku irtosi, mutta saimme kirjon jäälle. Alla kuva saadusta kirjosta jolla oli painoa kaksi kiloa.

Jatkoimme kalastusta ja ei mennyt kuin hetki ja samasta kairan reiästä oli toinen kala kiinni. Kala tuntui oikein reippaan kokoiselta ja silloin kuului naps ja upouusi mutu leech jäi kalan suuhun.

-Voihan v.. Sinne meni uusi mutu leech ja iso kirjolohi.

Manasin, mutta ei auta.

Porukkaa rupesi olemaan jäällä hyvin reippaasti, jäällä oli jo arviolta toistakymmentä henkeä ja itseäni rupesi jo hiukomaan, kun kello oli jo yli kymmenen.

Ajattelin, että laitan ootto-onkeen mätiä. Laskin mädin pohjaan ja rupesin kaivamaan eväitä, olin ottanut ekan hörpyn kahvista, niin silloin kela pyörähti ja laskin kupin kädestäni.

Kela oli hetken pysähdyksissä ja sitten simaa vietiin, annoin viedä hetken ja nykäisin vastaiskun.

Heti tiesi, että on taas paremman kokoinen kirjolohi kiinni, alkoi väsyttäminen ja annoin kalan viedä välistä siimaa ja sitten taas vedin lähemmäksi. Lopulta avannon reunalle ilmestyi kirjolohi, joka koukattiin jäälle ja tämä oli kanssa kahden kilon kala. Ei voinut mitään, että alkoi jo hymyilyttää. Itsellä hetkessä kiintiö täynnä ja kaksi hyvän kokoista kalaa.

Eli vaikka kiintiö täynnä ajattelin jäädä koukkumieheksi jos saadaan lisää kaloja.

Hannu tuli paikalleni ja alkoi kalastamaan.

Mietiskelin, että on ihme, että myö saadaan kalaa ja ei kukaan näytä saavan muualta kalaa ja samassa Hannun tasapainoon iski kala kiinni. Siima kierti kehää avannossa ja kysyin.

-Onko iso?

-Ei ole.

Avannon alle ilmestyy hyvän kokoinen kirjolohi.

-On tuo ainakin lähelle kolmen kilon kala ja nykäisen kalan jäälle.

Taustalta kuuluu, jonkun suusta, että per.... Kyllähän se harmittaa, kun toisilla on tuurit päällä ja itsellä ei syö.

Otimme alla olevan kuvan tässä välissä ja Hannu lähti kotiin.

Usutin, että Juha-Matti tulee tälle reiälle. Juha- Matti laittoi ootto-ongen syöttitahnalla veteen pyytämään.

Innostun soittamaan Tanelille ja taivuttelen hänetkin kalalle, kun syönti on niin hyvä. Taneli innostuu ja sanoo tulevansa.

Keli on muuttunut täysin aurinkoiseksi ja on suorastaan kuuma jo.

Lopulta Juha-Matin siimaa viedään ja kohta yli kilon kirjolohi on jäällä. Menemme autolle ja laitamme kalat pakettiin, jonka jälkeen Juha-Matti lähtee kotimatkalle.

Itse jään odottamaan Tanelia, joka saapuu ja lähtee jäälle.

Itse menen perästä ja eikö Taneli ole joutunut jo sanomalehden haastatteluun. Toimittaja kyselee Tanelilta ja kuvaaja ottaa kuvia. Toimittaja kyselee, että kuinka paljon käyt kalalla, tuntuu, että toimittaja ajattelee, että Taneli on kova pilkkijä, vaikka tämä oli Tanelin eka reissu tänä talvena.

Ei aikaakaa, kun pääsen koukkaamaan yli kilon kirjolohen jäälle ja Tanelikin on sanut ekan kalan.

Kymmenen metrin päähän kävelee pilkkijä, joka rupeaa onkimaan siinä olevasta reiästä, menen juttusille ja emme ole vaihtaneet kuin pari sanaa, tärppää hänellä.

Kysyn, että tarviiko koukkua ja arvelen, että tarvii, kun vapa notkuu siihen malliin. Juoksen hakemaan koukun.

Avannolle päästäni alkaa kirjolohen pää ilmestymään avannon suulle, kala aukoo suuta ja puistelee päätä. Tämä on reippaan kokoinen tuumin ja nykäisen koukun kiinni ja kala jäälle, joka vaivoin mahtuu 6 tuuman reiästä. Niin sieltä nousi päivän isoin kala jäälle, jolla yli kolme kiloa painoa. Onnittelen miestä, joka lähtee kävelemään tyytyväisenä kavereittensa luo.

Samainen mies tulee takaisin juttusille ja kiittää, että ei olisi mitenkään saanut kalaa jäälle, jos en olisi koukannut kalaa.

Samalla jutellessa Tanelin ootto-onkeen nappaa kirjolohi ja Taneli alkaa väsyttämään kalaa.

Vieressä oleva mies saa idean ruveta kuvaamaan ja kuvaa videon, joka on liitettynä tähän tarinaan. Kala tulee kohti reikää ja törkkään koukun kalaan kiinni ja 2.5 kilon kirjolohi on jäällä.

Ei voi muuta kuin todeta, että huippu reissu ja saimme kalaa, mutu leechilla, mormuskalla, räsäsen seiskalla mädillä ja syöttitahnalla. Tämä on tähän mennessä parhain kirjolohen pilkintä reissu minkä olen tehnyt.

Seuraavana päivänä luemme sanomalehdestä, että kaloja saatiin parikymmentä sinä päivänä ja meidän porukka sai melkein puolet niistä ja kuusi tuli samasta reiästä.

Youtube-video 2,5 kg:n kirjolohen nostosta

Yllä Olli Torisevalla 24.3.2010 oli tosi komea keli ja hyvä reissu vaikkei saatu kalaa.

8.5 oltiin Riekonkoskella ja kuvassa Tanelin ja minun kalat. Kala oli hyvällä syönnillä, Taneli nosti monta taimenta ja laski takaisin kalat, ennen kuin löysin vaapun, jolla itse sain kiintiön täyteen ja lähdimme kotiin.

3-4.7 välisenä yönä oltiin kalassa jossain päin Saarijärven seutuja Hannun kanssa, en muista tarkkaa paikan nimeä. Reissu oli kuitenkin hieno, keli oli hyvä niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy. Veneeseen nousi Kuhia noin 50 ja haukia noin 10. Päästimme kaikki kalat takaisin, koska kuhat oli alamittaisia ja haukia ei viitsitty ottaa.

12-13.7 oltiin itse Saarijärvellä kalalla ja saimme useamman kuhan ja lopuksi luotto vaappuuni kuhan uistelussa, nappasi alla olevassa kuvassa oleva 3 kg kuha. Neonkeltainen Rapalan husky kelpasi aamun jo sarastaessa kyseiselle kuhalle. Reissu oli mainio, kaloja ei tullut montaa, mutta kaikki mitkä tuli, olivat täysimittaisia.

Kautta 2009-2010 kuvissa ja kerrottuna

Eli kausi oli alkanut kyyhkyjahdilla ja Saku oli hankittu. Kävimme paljon metsällä ja itse kävin arviolta yli 60 päivänä metsällä. Mutta en käynyt lähelläkään samaa määrää putkeen kuin isäni, jonka oma ennätys on 28 päivää putkeen metsällä, joka on kyllä huikea määrä. Että kyllä tietää mistä tulee valtaosa minun intohimostani metsästykseen.

Kyyhkyjen kyttäys paikkamme näytti hyytymisen merkkejä, ei ollut kuin pari tilannetta avauspäivänä. Teimme reissun Oulujärveltä Rahjaan. Alla kuva Rahjasta.

Kävimme Ähtärin ja Multian suunnalla useita reissuja. Yllä kuva, jossa Saku ja Hutu Multialla elokuussa. Molemmat lepäämässä harjoittelu reissulla ja toinen ajokoira hakemassa.

Alla metso Multialta 16.9, joka oli Remingtonilla eka ampumani ukkometso.

Tuli käytyä myös Naulamäessä 25.9, josta alla olevassa kuvassa oleva teeri saaliiksi kuvastamalla. Hyvä osuma 100 metristä vanhalla Sakon 243 win

Alla kuva parhaista jänis reissuista Multialla, kuva otettu 25.11 ja minä en saanut kaatoakaan ja koirat ajoi koko päivän aamusta iltaan saakka, viimeinen kaato jo päivän hämärtyessä. Isä kaatoi viimeisen jäniksen ja Riku kaksi ekaa. Koirat ovat Vaino ja Vainon pentu Jermu. Loistava reissu saaliillisesti ja ajollisesti.

Yllä kuva Ähtärin ja multian rajalta 19.12 kuva otettu Ähtäriin päin. Alla kuva Päijänteeltä, kun olin Sakua ulkoiluttamassa päivä oli 13. 1, että hienoista maisemista sai nauttia kauden aikana ja erittäin paljon tapahtumista. Kausi oli hyvä ja hieno.

Saku saksanseisoja

Olin ollut jo ilman lintukoiraa 6 vuotta. Oli heinäkuun alku ja Lucie oli ollut meillä hoidossa, jo useamman kerran. Emäntä rupesi kinuamaan, että pitää saada koira, kun Lucie on niin ihana.

Totesin, että se on sitten lintukoira, jos hankitaan koira, joko spanieli tai saksanseisoja.

Emäntä rupes katselemaan netistä koiria, täällä ois saksanseisojia ja täällä myös.

Innostus rupesi tarttumaan ja ajattelin, että jos soittais Ollille, joka oli hankkinut karkeakarvaisen saksanseisojan keväällä.

Kerroin, että tuli ajatus, että hankitaan lintu koira. Puhelun aikana Olli kertoi, että siellä olis narttu ja uros, jotka on jäänyt sileäkarvaiseksi ja siitä vois saada koiran sopivaan hintaan. Olli lupaa kysyä hintaa kasvattajalta ja sovitaan, että Olli ilmoittaa hinnan.

Olli soittaa seuraavana päivänä ja sanoo hinnan. Jos tohon hintaan saan niin ostan näkemättä koiraa ja otan puhelinnumeron.

Soitan kasvattajalle ja sanon, että 10 heinäkuuta tullaan hakeen koira pois.

Ajatuksena on, että en menetä mitään vaikka en sen enempää valkkaile, kun meinaan, että kuhan koira noutaa linnut ja jos seisoo niin se on bonusta.

Niinpä sitä sit 10 päivä ajellaan emännän kanssa Renkoa kohti. Perillä koirat on tarhassa ja menemme katselemaan niitä. Uros tulee aidalle ja haistelee meitä. Mietin, että mitäs tässä mukaan tuo näemmä haluaa.

Kaupat hoidettuamme koira kyytiin ja kohti Jyväskylää.

Koiraa ruvetaan heti kutsumaan Sakuksi, nimi oli päätetty jo ennen kuin lähdimme matkaan.

Saku on syntynyt 15.2.2009 ja koiralle on tulossa viisikuukautta täyteen. Tämä on tuonut jonkin verran ongelmie, että koira oli jo sen ikäinen, kun se haettiin.

Mutta saavutaan kotiin ja onhan Saku järkyttynyt vaihdoksesta. Saku haistelee ympäristöä ja illalla, kun mennään nukkumaan, hakee Saku meistä turvaa.

Parin päivän päästä Saku alkoi jo tottumaan ympäristöön ja aloin hissukseen kouluttamaan Sakua. Emäntä rupesi myös kouluttamaan, paikkaa, istu ja maahan.

Sakulla tuntui olevan halua ja taipumuksia oppimaan, se osasi jo kuusikuisena istua ja paikan. Eikä siihen kaikki jäänyt, kokeiltiin silloin noutoa, kotona heitettiin pallo ja sanottiin nouda, koira haki pallon ja luovutti käskystä. Koira näytti myös seiso

nta taipumuksen helposti, pihalla Saku rupesi seisomaan västäräkkejä. Sitten kokeilemaan sorsia rannassa ja koira otti seisonnan.

Syksy 2009 alkoi kyyhkyjahdilla, jossa Saku oli mukana vain tutustumassa ja kokeilin noutoa kyyhkyllä, joka oli ammuttu aikaisemmin. Nouto ei sujunut kovin mallikkaasti.

Rahjan ja Oulunjärven reissulle ei Sakua otettu mukaan. Mutta kävimme paljon kauden aikana ähtärin, multian ja sekä Pihtiputaan suunnalla metsällä, jossa Saku oli mukana.

Kävin lenkin vähintään reissun aikana, kun Saku oli mukana, en kantanut asetta ollenkaan, kun kuljin Sakun kanssa. Tein myös nouto harjoituksia vedestä ja maalta. Alla kuva puolivuotiaasta Sakusta, jonka nouto jo toimii mallikkaasti siinä. Syksyn aikana seisontoja tulee useita.

On lokakuun 30 ja olemme Ähtärissä isän kanssa ja Saku tekee ekan riista työnsä. Koira Oli tällöin kahdeksan kuinen. Ollaan iltapäivän alussa ja päätän, että koira on kehittynyt jo niin paljon, että ammun sille linnun, jos se seisoo.

Olen kävellyt vain joitain satoja metrejä, kun Vaino saa perselähdön jäniksestä. Ajo rupeaa tulemaan kohti ja käsken Sakun viereeni. Koira ottaa käskystä paikan.

Hetken päästä ilmestyy jänis taimien takaa juosten, vihellän ja jänis istahtaa oksien taakse ja ammun siihen.

Kehotan Sakua, että mennään katsomaan ja juoksen paikalle. Jänistä ei näy ja Vaino ilmestyy paikalle. Saku painaa Vainon mukaan ja parinkymmenen metrin jälkeen kuuluu parkaisu. Ihmettelen, että Vaino ei yleensä ota jänistä kiinni. Lähen ääntä kohti ja sieltähän Saku tulee jänis suussa ja ilmiselvästi tuoden jänistä minulle. Luovutus ei suju kuitenkaan ihan kuin pitäisi, vaan Saku pitää jäniksestä kiinni saan kuitenkin jäniksen irti ja kehun kovasti Sakua.

Näin tuli ensimmäinen haavakon nouto Sakulle.

Yllä Kuvassa Olli ja Urho. Urho on Sakun emän emän pentu, joka syntyi kuukautta aikaisempaan pentueeseen.

Saku oli jänis metsällä aina mukana ja jatkoin treenaamista, aina tilaisuuden tullen.

Oltiin joulukuussa ja päätin, että koiralle on saatava eka pudotus, jos aion viedä kehitystä eteenpäin. Joten sovittiin, että lähdetään fasaanilla koittamaan tammikuussa.

Ajelen kohti Kärkölää on tammikuun 18 ja pakkasta jonkin verran. Perillä on tarkoitus tavata Olli ja Pete, jolla on Pilvi mukana. Pilvi on samoja sukuja kuin Saku.
Koirat käy kuumana ja eka tilanne menee pieleen ja seuraavassa taas minä kanssa käyn kuumana ja ammun vaikka Saku ei pysähtynyt.

Saamme lopulta usemman seisonnan molemmille koirille. Pilvi tekee pari mallikasta suoritusta ja pudotan yhden fasaanin pilvelle.

Jonka jälkeen, toisessa kohtaa Saku ottaa hienon seisonnan ja menen Sakun taakse. Ajattelen, että kyllä pääsee kaverit ampumaan hyvältä hollilta, kun koira seisoo Ollia ja Peteä kohti.

-Eteen!

Saku syöksähtää kuusen juurelle josta fasaani lähtee liikkeelle.

-Paikka!

Koira pysähtyy nätisti, mutta fasaani lähteekin kavereista pois

päin. Ei auta kuin ampua itse.

Kaikki sujuu siihen saakka hyvin kunnes lintu lähtee tippumaan. Silloin Saku ampaisee linnun luo ja ei edes meinaa tuoda lintua aluksi. Käsken irroittamaan linnusta ja vien Sakun kauemmaksi ja annan nouto komennon ja ei taaskaan meinata tuoda lintua kunnolla.

Mutta kaikkineen olen tyytyväinen koiraan, oli useita seisontaja ja pudotin ekan linnun sille. Suoritus kuitenkin hyvä mielestäni 11 kuukautiselle koiralle.

Kuvia alla reissusta.

Seuraava syksynä (2010) Saku teki jo hienoja suorituksia. Poimin parhaat tähän.

Oltiin Rahjassa jälleen ja avaus päivä oli saaliiton. Seuraavana aamuna laitetaan kuvat ja mennään rantaan. Touhotan tavaroita veneestä ja en heti tajua, että mitä Saku istuu vieressä ja napittaa minua. Sakulla on elävä tavi suussa ja ilme, että kato mitä mä toin sulle. Näin reissun eka saalis tuli haavakko linnun tavalla ja koiran hienon suorituksen myötä. Koira teki usean hienon noudon loppu reissun aikana.

Seisontoja oli monia ja reissuja, koska kävin paljon metsällä kauden aikana.

Tässä kuitenkin kaksi metsoa mitkä sain koiran ansiosta.

Oli syyskuun 23 ja oltiin Toivakassa pitkästä aikaa metsällä. Olin noudattanut jo pari tavia turvesuon ojasta Sakulla ja myöhemmin pääsin ampumaan metsoa maahan luodikolla. luulin, että laukaus meni ohi ja menin paikalle Sakun kanssa. Sanoin, että etsi ja koira lähti aluksi väärään suuntaan ja olin jo vähän hermona, että mitä se nyt oikein toheltaa, sitten Saku hävisi. Koiraa ei kuulunut eikä näkynyt pitkään aikaan ja aloin mesota, että tänne per.. ja olin

niin äkäistä, mutta ei mennyt kuin hetki, kun Saku oli mailman paras koira. Saku tuli kiven takaa metso suussa ja voi sitä riemua. Luoti oli katkaissut siiven ja lintu oli juossut lie minne saakka. Mutta Saku näytti taitonsa.

Seuraavaksi oltiin Multialla ja oli syyskuun 29. Oltiin jo aamu metsästetty, koirat oli ajanut pitkään ja tuli hukka. Tuumasin, että nyt pitää Sakuakin käyttää ja lähin kiertämään. Ylitin joen puita pitkin ja lähdin kävelemään männikkökangasta. Jonkun matkaa kuljettua lähti metso puusta ja suuntasin suoraan sen perään. Ajattelin, että sieltä se löytyy kunhan kuljen riittävästi perässä. Tultiin kohtaan josta metso oli lähtenyt puusta ja Saku juoksentelee edestaas, ajattelen, että se jäljittää lähteneen metson hajua. Ei Saku meinaa lähteä mukaan ja alan taas, että per.. ala tulla. Ei koira tuumaa mitään ja taas ärräpäät lentää. Yllätys on suuri, kun koira juoksee metso suussa luokseni ja eihän siinä auta taas kuin ruveta kehuun koiraa. Saku oli löytänyt jonkun luodikolla tiputtaman metson. Koira osas viellä poseerata kuvassa komeasti, että tässä sulle taas lintu.

Kuva alla.

Seuraavaksi oltiin Pihtiputaalla oli lokakuun 5 päivä. Aamu oli metsästetty ja rupesi oleen aika, että otetaan Vaino kiinni. tuumasin, että otan Sakun mukaan, kun haen ajokoiran pois. Lähin kävelemään metsäuraa pitkin ja saavuin keskelle aukkoa, jonka takana Vaino ajaa. Yhtäkkiä tajusin, että Saku seisoo kymmenen metrin päässä uralla ja tuijottaa oikelle heinikkoon. Ei ole epäselvää, että koira seisoo. Annan eteen käskyn ja kolme teertä hyppää ilmaan.

-Paikka!

Otan urosteeren jyvälle ja ammun höyheniä pölisee. Silti lintu lentää aukosta männikköön. Käsken Sakun noutamaan, joka lähtee metsään seuraan perässä männikköön. Jossa Saku ottaa uuden seisonnan ja ajattelen, että Saku seisoo ammuttua teertä, koska se on tehnyt sillein jo tämän kauden aikana. Joten en pyri koiraa lähemmäksi, vaan tyydyn huutamaan kauempaa.

-Eteen!

Ja 40 metrin päästä nousee rymisten ukkometso, ammun kerran koiralle kiitokseksi ja tehden tilanteen loppuun. Alan manaileen, että jos oisin varmuudeksi mennyt lähemmäksi oisin voinut saada metson saaliiksi. Ei auta annan uudetaan käskyn, että etsi ja koira lähtee etenemään. Noin viiden minuutin päästä Saku tulee ukkoteeri suussa ja luovuttaa sen minulle. Onnistunut tilanne ja kaksi komeeta seisontaa.

Taas tässä nähtiin, että ei pidä koskaan olettaa vaan toimia kuin olisi aina lintu seisonnassa ja uskoa koiraan, jolla parempi hajuaisti, jos se touhuaa jotain.

Nyt reissuja on Sakun kanssa takana jo, tilanteita on ollut paljon ja onnistumisia, sekä epäonnistumisia on tullut.

Mutta olen jo päässyt siihen mitä ajattelin, kun hankin Sakun, että kuhan noutaa linnut ja jos seisoo se on bonusta.

Kerron lisää reissuistamme ja toivottavasti myös tulevista reissuista joita odotan innolla ja niin taitaa Sakukin, kun katselee välillä täytettyjä teertä ja metsoa, jotka on hyllyn päällä. Saku vilkaisee lintuja välillä ja katsoo sitten minua, että milloinka me noita taas jahdataan. Toivottavasti pian on molempien toiveessa.

Oulujärveltä Rahjaan

On 20.8. 2009 ja ajamme Kajaania kohti, ollaan sovittu Juha-Matin kanssa, että tulemme tutustumaan Oulujärveen. Luvat on maksettu etukäteen ja muuten homma on valmista, kunhan päästään perille.

Vaikka lähdimme aamusta ajamaan, niin tuntuu, että meillä on jo mukamas kiire. Ainakin Tanelin kaasu jalka painaa ja vauhtia on liikaa. Yritän toppuutella, että keretään sitä.

Tien viereen ilmestyy poliisi, joka näytää meille merkkiä, että ajakaa tien sivuun. Mielessä alkaa kiroilu, että nyt tulee sakot ja ei keretä avaushetkeen, kun poliisi syynää kaikki aseet ja luvat.

Nousen ulos autosta ja jään pysäyttäneen poliisin viereen ja alan juttelemaan.

-Ollaan Oulujärvelle sorsastaan menossa ja tais tulla sakot

-Ei sakkoja huomautus vain poliisi sanoo ja rupeaa keskittymään työhönsä.

Huh helpotus ei ainakaan sakkoja ja eikä poliiseja meidän aseet kiinnosta ja matka jatkuu, kun Taneli on saanut huomautuksen.

Juha-Mattikin soittaa jo hermostuneena, että missä viivytään. Otan ajo ohjeita vastaan ja saavumme Juha-Matin vanhempien talolle. Esittelyjen jälkeen kahville ja syömään loistavaa mustikkapiirakkaa. Ruvetaan katsomaan kuvia menneiltä kausilta, on siinä saalista, kun kuvissa on rivissä läjäpäin jäniksiä ja toisissa lintuja. Vaikuttaa riistaiselta seudulta nämä Kajaanin seudut mietiskelen ja kyllähän oli jo tullessa tiedossa, että Oulujärvi yksi parhaista sorsavesistä.

Sitten lähdetään katsomaan paikkaa josta on tarkoitus laskea vene vesille.

Juha-Matti näyttää, että jättäkää tuohon auto ja näyttelee, että mihin päin menkää ja missä pitäis löytyä sorsia. Juha-Matti lähtee kiirehtimään kotiin, koska hän menee isänsä ja veljiensä kanssa toiseen kohtaan.

Hyvissä ajoin olemme saaneet veneen pakattua ja ajelemme saaren rantaan. Koko saari tuntuu olevan ruovikkoa ja sorsia näkyy. Olo rupeaa jännittymään kuvia levittäessä ja seuratessa, kun miehiä menee joka suuntaan saariin.

Kello kaksitoista pamahtaa välittömästi oikealta ja sieltä lähtee telkkä ja heinäsorsia meitä kohti.

odotan, että Taneli ampuisi heinäsorsaa mutta, hän ampuu telkkää. Minä otan heinäsorsan jyvälle ja alan ampua, jolloin Tanelikin huomaa sorsat ja alkaa myös ampua. Näyttää, että yksi saa osuman ja putoaa rantapuskaan.

Usutan Lucia, joka on mukana, että mennään katsomaan. Lucie lähtee mukaan ja kohta ollaan kohdassa mihin lintu tippu.

Luci lähtee puskaan vauhdilla ja minä perässä.

Koira kerkeää kauemmaksi minusta ja siellä alkaa kuulumaan siipien läiske ja näen, kun heinäsorsa lentää puoli metriä korkealla kohti minua. Ajattelen, että koira on takana ja en voi ampua, kun voisin osua koiraan. Sorsa on jo ihan nenän edessä ja en keksi muuta kuin potkaisen, sorsa lentää potkusta kuusentaimea vasten ja putoaa maahan. Sorsa käteen ja varmistukseksi niskat nurin.

Takaisin kävellessä koira on niin pollean näköinen ja katselee tuike silmissä minua, että ollaan me vaan aikamoisia.

Joka puolella paukkuu ja en muista ikinä kuulleeni tälläistä sotaa. Sorsia ja kyyhkyjä lentää, joka suuntaan, mutta valta osa on liian kaukana. Sitten yksi telkkä ilmestyy saaren takaa ja lentää etäisyyden rajamailla. Taneli ampuu ja telkkä läsähtää alas, viellä varmistus laukaus ja lintua hakemaan. Hillitön ampuminen jatkuu pari tuntia ja sitten alkaa ampuminen harvenemaan. On selvästi tullut suvantovaihe jahtiin. Emme valinneet oikein hyvää kohtaa, koska emme päässeet ampumaan kovinkaan paljoa.

Päätämme lähteä tutustumaan alueeseen tarkemmin, ajelemme kartasta katsellen mihin mentäisiin. Kaikkialla näyttää olevan miehiä, joko passissa tai kiertelemässä.

Ajelemme kumiveneellä lahdesta ulos ja näemme ohuen niemen mikä kapenee ja sen päässä on luoto. Ajamme sinne ja rupeamme tekemään ruoakaa.

Otan isolle selälle päin kuvan muistoksi, kun odotan ruoan valmistumista.

Syötyämme rupeamme suunnittelemaan, että jos ajettaisiin takaisin ja mentäisiin vasta puolelle saarta, josta kuului eniten ampumista.

Ajelemme takaisin ja selviää miksi sieltä sitä ampumista kuului, saari on toiselta puolen pohjukka, joka kasvaa heinikkoa ja vastarannalla on kaislikko myös. Eli paikka näyttää unelmapaikalta vesilinnuille.

Jäämme niemen nokkaan ja pohjukassa näkyy sorsa uimassa. Usutan Tanelia, että lähtee kiertämään pohjukan. Taneli kerkeää alle 20 metrin päähän, kun sieltä löytyy haapana.

Taneli korjaa haapanan talteen ja palaa takaisin veneelle. Taneli on kai tyytyväinen et sai helposti saalista ja ei halua lähteä jatkamaan lenkkiä.

Jos Taneli ei kierrä niin kyllä minä sit käyn ton pohjukan läpi. En kerkeä kauaksikaan, kun heinäsorsa lähtee kauempaa ja se suuntaa kaislikkoa kohden. Jään seuraamaan miten käy sorsan, sorsan siipi nousee taivasta kohden ja laukaus kuuluu hetken perästä. Sinne se tippu tuumaan ja jatkan matkaa. Hyvältä näyttää heinikko ja kohta nenän edestä kuuluu rääkäisy, heinäsorsa nousee lentoon ja läiskähtää veteen osumasta. Kahluusaappaissa riittää just varret, kun kävelen varpaillani ja uitan sorsan aseen piipulla lähemmäksi. Rantavedessä seisoskellessa suolistan sorsan. Laitan linnun kantoremmiin ja matka jatkuu.

käveltyäni parisataa metriä, alkaa ruovikko liikkumaan edessäni, sorsa siellä yrittää uida karkuun.Kiihdytän vauhtia ja heinäsorsa hyppää rääkäisten lentoon, eka menee ohi ja vedän uuden patruunan pesään, sorsa pölähtää ja tippuu alas. Sorsa makaa selällään ja jalat viellä heiluu, kun lähden hakemaan sitä.

Mutta tällä kertaa rupeaa varret hörppimään ja pohja antaa periksi. Ei pääse luokse on soitettava Tanelille, että tulee veneellä hakemaan sorsan ja minut. Sovitaan, että käyn sillä aikaa loput pohjukasta läpi.

Pohjukan perällä ilmestyy heinikosta haapanan pää näkyviin ja ase olkapäälle ja lintu jää siihen. Haapana mukaan ja menen heiniksen lähettyville odottamaan hetkeksi ja Taneli noukkii ensin sorsan kyytiin ja sitten minut. palaamme niemeen ja rupeamme odottelemaan iltalentoa.

Iltaa kohden tulee lisää miehiä ja muutamat käy juttusillakin.

Laukauksia rupeaa kuulumaan sieltä täältä ja lopulta yksi sorsa tulee ja Tanelin laukaus tiputtaa sen. Sorsa sukeltaa ja häviää meiltä. Ikävä homma sillä jäi haavakko luontoon. Päivällä saatiin yksi kadonnut sorsa pois ja nyt meiltä jää yksi tilalle. Nämä on harmittavia tilanteita.

Lucilta ei voi vaatia mitään isoja uinti lenkkejä ja miten se voisi uida tiukoissa kaislikoissa kokonsa takia. Mutta on Lucista hyötyäkin onhan se tänään hommanut meille heinäsorsan ja haapanan.

Yksinäinen sorsa tulee ja ammun sitä, mutta laukauksella ei ole mitään vaikutusta. Hiljalleen rupeaa tulemaan liian pimeää. Kuvat jätetään aamua varten veteen ja teltat pystytetään nopeasti.

Makuupussissa unen tuloa häiritsee jokuiset laukaukset, vaikka on jo melkein pilkkopimeää.

Kännykän herätys alkaa soimaan, vaatteita päälle ja ulos. Telkkä viipottaa ohi.

-Kato eka meni jo

Nopeasti yhden hengen teltat kasaan ja kuvien ääreen.

En tiedä missä vika mutta sorsia ei lennä. Kyyhkyjä tuntuu lentävän, ne lentelee saaren ympärillä ja istuvat välistä puihin.

Illasta keli on täysin muuttunut, nyt tuulee ja taivas on harmaa. En tiedä onko siinä syy, joten kyllästymme ja keräämme kuvat pois. Suunnitelmaksi otetaan, että Taneli kiertää lahukan ja minä melon veneen vasta niemeen ja jään passiin sinne. Odottelen niemessä ja Taneli kahlaa.

Eipä nyt nouse lintuja, kun Taneli kiertää. Taneli on jo lähellä, silloin heinäsorsa hyppää lentoon. Eka laukaus irrottaa höyheniä linnusta ja vaikka Taneli ampuu pari kertaa lisää, sorsa jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harmittelen, että veli ei saanut siitä lintua.

sovimme Juha-Matin kanssa, että lähdemme Koutaniemen toiselle puolelle katsomaan pari paikkaa porukalla.

Käymme noukkimassa Juha-Matin kyytiiin ja lähdemme ajamaan. Tulemme joen varteen, auto parkkiin ja lähdemme kävelemään joen vartta alas. Siellä joki muuttuu ruovikoksi ja paikka näyttää hyvältä, mutta näkee, että siellä on muutkin kävelleet ja kohta tulee metsämieskin vastaan.

Hiki rupeaa tulemaan, kun keli on muuttunut jo, aurinko paistaa välillä pilvien lomasta. Käännytään takaisin. Rupeaa tulemaan jano, poimin mustikoita rannasta, ne ainakin kostuttaa suun ja maistuuhan mustikka hyvälle.

Autolla siirrymme takaisin päin ja lähdemme kiertämään lahtea, joka nähtiin jo mentäessä. Lahti työntyy sillan ali ja leviää kuin t-risteys parin sadan metrin jälkeen. Taneli lähtee oikeaa rantaa Lucin kanssa ja me toista rantaa pitkin. Pääsemme kohtaan jossa lahukka leviää kahteen suuntaan. Silloin kaksi telkkää tulee vauhdilla vasemmalta.

-Ammu sinä ekaa

Sanoo Juha-Matti, ammumme ja itse osun neljännellä lintuun, joka liitää vastarannalle.

Toinen telkkä lentää kanssa perässä ja painuu pidemälle lahteen.

Huudan Tanelille, että menee katsomaan lintuja.

-Täällä on sun lintu kuolleena!

Kuuluu huuto ja Taneli lähtee etsimään toista telkkää. Lähdemme Juha-Matin kanssa kiertämään toiselle puolelle. Olemme lähellä, kun kuuluu laukaus ja Taneli sai ammuttua toisenkin telkän.

Oma telkkä kelluu mahallaan vedessä, mites tuon nyt sais parhaiten pois. Lucie saapuu luokse ja alan usuttaa.

-Nouda! Tuolla. Nouda!

Koira katsoo, että mitä sieltä pitäis hakea, Lucie ei hoksi lintua. Joten pesulla sitä pitäis käydäkkin ja heitän vaatteet pois. Eikä ole eka kerta, kun tämä noutaja lähtee linnun noutoon. Olen uinut joskus sorsan lokakuussakin lammesta, kun noutavaa koiraa ei ole ollut. Nyt vesi on kuitenkin aika lämmintä, joten ei haittaa vaikka joutuu uimaan.

Taneli tulee telkän kanssa ja rupean pukemaan päälle. Muut menee autolle edeltä. Kävelen autolle, jossa jo odotetaan. Suuntaamme Juha- Matin vanhempien luo. Jossa nyljemme saaliin, huuhdellaan lihat ja valutetaan vesiä lihoista pois. Lopuksi laitetaan linnut minigrip-pusseihin.

Olimme sopineet Juha-matin kanssa, että hän vie linnut pakkaseen ja me voimme lähteä Rahjaan jatkamaan metsästystä. Saamme linnut sitten Jyväskylässä, kun Juha-Matti palaa takaisin kotiin. Saalis on mukava, jos viellä lasketaan Juha-matin, isan ja veljien linnut yhteensä, lukema on lähes 20 sorsaa. Eli saaliista ja sorsien määrästä mitä näin, tulen tulokseen, että Oulujärveä ei ole suotta kehuttu. Kiittelemme viellä ja sovimme, että soitellaan seuraavina päivinä, että tuleeko saalista tahoillamme.

Kohti Rahjaa alkaa matka ja hanhet siintää silmissä. Jokohan sitä nyt tärppäisi, kun reissu lähti muutenkin hyvin käyntiin ja Rahjassa olisimme kolme päivää metsällä. Ilta aurinko paistaa silmiin, kun ajomatka lähenee loppuaan. Tullaan eri suunnasta kuin viimevuonna ja ajamme ohi risteyksen. Kartta käteen ja siitä saamme oikean reitin.

Saavumme satamaan ja rantaan on juuri saapunut vene, josta nostellaan tavaroita rantaan ja kaksi merihanhea. Ei mahda mitään katse lukkiutuu lintuihin.

-Kato hanhia noilla

Miesten hymyt on leveät ja yksi miehistä rupeaa kantelemaan hanhia olkapäillään.

Mietin, että noinkohan sitä tekee itsekkin ja hyppisinkö voltteja päälle, voi olla.

Kun puramme tavaroita ja laitamme venettä kuntoon nousee viereiseltä pellolta noin kolmekymmentä hanhea ja lahdesta hanhia lähemmäs sata.

-Perhana, ollanko myö myöhässä? Ois pitänyt tulla suoraan tänne aloitukseen.

-Onhan meillä luvat tällekkin päivälle ja reissu alussa, että ei hätäillä tuumaa Taneli

Suuntaamme keulan veneväylälle, joka ei ole kuin 15 metriä leveä ja joistaan kohdin hiukan leveämpi.

Aurinko on jo laskeutumassa Pappilankarin taakse, jonka päällä on pilvilautta. Aurinko luo tutun näköisen värien loiston, punertavan ja kellertävän sekoitus, jonka päällä sinertävä taivas, joka tulee muuttumaan muutaman tunnin jälkeen tähtitaivaaksi.

Taas näkyy hanhia lentämässä ja tulee väkisinkin tunne, että nyt varmaan saadaan hanhia saaliiksi. Päätämme suunnata suoraan laavulle, kun on tosi lämpöstä, arvioin, että jotakin 20 astetta. Pääsemme laavulle joka on onneksi vapaa. Tavarat laavulle ja aseet latinkiin.

Hanhien ääniä kuuluu ympäri lahtea, Kuusimällän takaa lähenee merihanhien ääni, aseet käteen ja odotamme. Kymmen hanhen parvi pyyhältää ohi noin 70 metrin päästä. Vaikka meillä on lyijyä painavempaa, emme ammu. Puhe on, että ammutaan lähelle ja panoksessa, kun on voimaa ei tarvitse miettiä osuuko vartaloon vai kaulaan, mutta tuohon on silti liikaa matkaa. Hanhet lentää auringon laskuun avomerta kohti.

Pimeimmällä hetkellä meidät herättää komea jänisajo, joka on Pappilankarissa. Hetken nautin ajosta ja tähtitaivaasta, joka leviää yllemme.

Aamuksi on ilmestynyt pilviä ja auringonkajo näkyy idästä, kellaten pilvien alapuolen. Lyhyen unien takia on aika väsynyt olo, mutta saamme itsemme aika äkkiä liikkeelle ja siirrymme luodolle missä edellisvuonna koettiin jännittäviä hetkiä, kun hanhet olivat tulla kuville ja olimme päästä ampumaan hyvältä hollilta.

Idän puolelle levitämme hanhen kuvat ja sorsan kuvat enemmän lännen puolelle.

Olemme istuskelleet hetken ja Lucie touhottaa jotakin. Yhtäkkiä kuvien keskelle ilmestyy minkki, Taneli ampuu ensin ja minkki katoaa ja hetken päästä pää nousee vähän sivummasta.

laukaukseni osuu minkkiin ja se jää sätkimään pinnalla.

Taneli hakee minkin ja otamme siitä pari kuvaa. Olen tyytyväinen, kun sain petoeläimen pois ja jatkamme jahtia.

Ei tapahdu tuntiin mitään, kunnes lännestä päin syöksyy veden pintaa kolmenkymmenen tavin parvi. Ammun ja haulit lyö kohdille mutta ei osumaa ja ammun pari laukausta samalla tuloksella. Taneli taas pudottaa yhden tavin, joka on viellä elossa.

-Ammu sitä

Taneli kehoittaa koska hänellä ase tyhjä. Lintu jää keskelle hauliparvea ja lähtee räpistämään lentoon. Mietin, että mitä hel... laukaus osui kohdalle. Samalla huomaan oikealta lähestyvän merihanhen, joka kääntää jyrkästi ja kiertää meidät sadan metrin päästä.

-Tuo ois tullut suoraan yli, jos ei olisi ammuttu ja seisty pystyssä, voihan v..

Tavi laskeutui kivien väliin ja Taneli lähtee katsomaan sitä.

Mietin viellä, että voi hitto jos viellä tuo lintu menee ja hanhi tilannekkin meni sen takia pieleen.

laukaus kuuluu kivien välistä ja Taneli palaa tavin kanssa luodolle.

Siihen aamun tilanteet jääkin ja olemme pitkään päivälle luodolla.

Lopulta kyllästyn ja päätän käydä joen puoleisen rannan kiertämässä. On niin kuuma, että päälläni on pelkkä metsästysliivi ja maasto housut. Lämpötila on kivunnut ainakin yli kahteenkymmeneen.

Kävelen matalaa rantaa, kierrän kaikki joen ja puron suut. Niissä sorsat lymyää ja lähenen viimeistä puron suuta, kun heinäsorsa hyppää vasemmalta. Jyvä nokan eteen ja puristus. Sorsa tippuu kuin eilen kuollut. Löydän linnun helposti, joka on jo ruvennut vaihtamaan talvipukuun. Mikä ihme on täällä erona, kun on elokuun kahdeskymmeneskahdes ja Oulujärvellä kaikki heinäsorsat oli ihan ruskeita.Heinäsorsa on komea ja isoin minkä olen varmasti koskaan saanut.

Palaan lenkiltä ja soittelen Juha-Matille, joka kertoo, että kävivät kiertämässä sillä suunnalla missä olimme avauksessa ja olivat saaneet veljensä kanssa kymmenen sorsaa. Eli hyvissä merkeissä oli jahti jatkunut Oulujärvellä.

Menemme laavulle yöpymään, jossa teen illalla parilla pannussa sorsista ruoakaa. Keittelemme lihat ensin suolavedessä ja sit revin lihat pannulle ja paistan lihat valkosipulivoissa. Lopuksi suolaa päälle ja perunamuusia kaveriksi. Voi, että maistuu hyvälle tuntuu, että kieli menee mukana. Kylläisinä kääriydymme makuupusseihin ja seuraavaksi havahdun herätykseen.

Aamu on identtinen sään puolesta. Samat rutiinit melkein ainoastaan erona, että rannasta lähtiessä Lucie putoaa ja käy aamupesulla meressä.

Olemme samalla luodolla kuin eilenkin ja mitään ei tunnu tapahtuvan. Aamu kyllä on hieno ja nautimme auringon noususta.

Tanelin puolelta syöksyy tavi parvi ja yksi tavi tipahtaa veteen. Taveilla oli niin paljon vauhtia, että en itse kerkeä edes ampumaan.

Siihen jäi aamun tilanteet ja kun lähdemme liikkeelle tulee kahdeksan hanhen parvi kohti meitä. Seisomme joen suulla näkyvissä ja vedämme venettä. Eipä siinä paljoa toivoa, että pääsis ampumaan. Rannan kierrämme läpi ja sieltä ei löydy mitään.

Joten suuntaamme autiotuvalle, lepäilemään ja syömään. Tupa on pieni ja viihtyisä, sen keskellä on kamina, oven puolella pöytä ja pitkä penkki. Toisella seinustalla on penkeistä tehdyt pedit.

Taneli ei jaksa lähteä kiertään ja vie minut Pappilankarin rantaan. Lähden kiertämään saarta, menen poikki saaren ohuimmasta kohtaa ja käyn katsomassa autiotupaa, joka sijaitsee länsirannalla. Yhden pohjukan suulla edestä lähtee haavakko tavi, jonka ammun ja korjaan sen pois. Olen hyvin tyytyväinen, että sain haavakon pois.

Tulen ruovikon laitaan joka vie poikki saaren. Siitä ei tällä kertaa nouse sorsia mistään kohtaa ja saavun pikku lammen rantaan.

Lähden kiertämään oikeaa rantaa pitkin ja olen puolivälissä, kun nenän edestä lähtee heinäsorsa rääkäisten. Lasken sorsan vähän kauemaksi ja osuma on täydellinen.

Sorsa putoaa lampeen, joka on niin syvä, että kahluusaappaat ei edes riitä enään kahden metrin päässä lammenrannasta. Löydän kaatuneen puun jolla ongin sorsan rantaan.

Tämä on viellä enemmän väriä vaihtanut kuin edellispäivänä saamani heinäsorsa. Taas ihmettelen, että mikä nyt on, kun nämä uros sorsat on jo väriä vaihtamassa.

Kävelen takaisin kohtaan missä Taneli pudotti minut kyydistä ja soitan hakemaan minut.

Illalla olemme viisaita emmekä polta kuin pesällisen puita kaminassa. Koska viime vuonna teimme ruoan kaminalla ja poltettiin puuta enemmän, niin tupa oli kuin sauna yöllä ja hikoilimme kuin mitkäkin. Nyt ei toisteta samaa virhettä.

Sovimme, että menemme aamuksi paikkaan jossa viime vuonna oli paras hanhitilanne, paikka sijaitsee ihan eteläpäässä aluetta ja pääsemme siitä hyvin satamaan.

Aamu on jälleen hyvin saman kaltainen kuin edellinen aamu. Ajelemme väylää pitkin ja saavumme saaren päässä olevan pienemmän saaren rantaan. Kuvat leviteltyämme piilotamme veneen naamioverkolla. Ainut ero on, että tuulee reippaamin kuin edellisinä päivinä ja on viileäpääkin. Istuskelemme ja huomaan, kun vasemmalta lentää kolme heinäsorsaa. Pillitän heilin ja sorsat reagoi välittömästi. Pillitämme ja sorsat tulee kaartaen. Sorsat lähestyy kaarroksen päätteeksi takaamme, laskeutuakseen kuville. Linnut on aika lähellä ja hyppään ruovikon seasta pystyyn.

Ammumme aseet tyhjiksi ja kolme lintua jatkaa matkaa vahingoittumattomina.

-Ei ole totta! Miten tuosta ei osuttu!

Tilanne harmittaa, koska tämä oli ainut pillitystilanne reissun aikana, joka onnistui täydellisesti.

Ainoastaan pillityksen osalta. Jotenkin tämä harmittaa ja mieleen tulee myös, että missä ne hanhet on, kun tultiin hanhia oli joka puolella. Eikä sit hanhia ole näkynyt kuin muutamia.

Ei niitä nyttenkään kuulu ja ei sorsiakaan näy.

Aamu on kääntymässä päiväksi ja tylsistyn. Eikä sitä viitsi jäädä enään paikoilleen.

Lähden oikeaa rantaa pitkin kiertämään ja kävellessä totean, että täällä on hyvät kaislikot ja ruovikot linnuille.

Tulen kohtaan josta päätän oikaista saaren läpi, koska pohjoispäässä saarta on mökkejä.

Pääsen puiden reunaan pusikosta, niin edestä lähtee lintu mutkitellen ja tunnistan linnun äkkiä lehtokurpaksi. Ase olkapäälle ja tällä kertaa yksi panos riittää ja lintu tipahtaa.

Kahlailen saaren toista puolta takaisin ja sieltä ei lähde mitään.

Olemme jonkun aikaa passissa ja toteamme, että reissu on ollut pitkä, mutta mukava ja olisimme toivoneet enemmän hanhi tilanteita. Mutta minkä sille mahtaa metsästäjä saa, kun on saadakseen saalista. Tilanteita oli monia ja osassa ammuttiin ohi vaikka paikka oli kuinka hyvä.

Ja ei kukaan metsästäjä aina osu, jos näin väittää on valehtelija.

Otamme saalista kuvat ja rupeamme poimimaan kuvia kyytiin. On aika lähteä kotiin, levätä päivä ja lähteä treenaamaan koiria. Tarkoitus on myös käydä katsomassa samalla sorsia.

Onhan minulla loma menossa ja mites sitä muuten viettäisin kuin luonnossa. Nauttien koirien ja erätoverien seurasta.

Viiden päivän saalis oli ihan hyvä ja saimme, sorsia, kurpan ja petoeläimen.

Lucie teki hommansa parhaansa mukaan ja sen ansiosta sain heinäsorsan potkaisemalla ja minkin jonka se ajoi rantakivikosta veteen. Molemmat tapaukset harvinaisia kuitenkin vesilintu metsällä.

Ajelemme kohti jyväskylää ja asia päätetään jo, että ensi vuonna tullan Rahjaan ja aloitukseen. Näin pääsemme kokemaan mitä se aloitus on Rahjassa. Mietimme myös, että kyllä joskus viellä menemme Oulujärvellekin käymään.

Tälläinen oli reissumme Oulujärveltä Rahjaan.