torstai 25. heinäkuuta 2013

Marraskuun ja Itsenäisyys päivän jahtia 2011


 Marraskuussa tuli käytyä metsällä minkä ajalliseti kerettiin, tässä mieleen jäänyt reissu josta halusin kirjoittaa. Sekä itsenäisyyspäivän jänisjahti reissusta Ähtäriin.

 VIHU, HILU ja HUTU Multialla

Ajellaan Keuruuta kohti, jossa tarkoitus tavata Rikun kaksi kaveria, joiden kanssa on tarkoitus mennä jänis jahtiin, jahti tapahtuisi heidän seuranmailla. Idea tuli Rikulta,kun seurassa ei ole ajokoiria oikein kenelläkään ja jänis kantaa olisi syytä harventaa. Näin sovimme menevämme metsälle Multian metsiin 19 marraskuuta.
Keli on mukava, taivas on pilvessä ja lämpötila 2 astetta plussalla, että sään puolesta näyttää hyvälle.
Saavumme abc:n pihaan jossa miehet odottaa, pienen esittelyn jälkeen lähdemme ajamaan metsästys aluetta kohti. Saavumme perille ja paikka johon pysähdytään on männikkökankaan laitaa.
Sovimme, että Hese, isä ja Riku jäävät siihen Hilun ja Hutun kanssa, kun taas Ari ja minä lähdetään Vihun kanssa toiseen paikkaan. Ari vakuuttaa minulle, että hän tietää täsmälleen missä on jänis ja meillä olisi mahdollisuus saada Vihulle eka kaato aikaiseksi. Epäilen, että näinkö hän tietäisi ihan varman kohdan. Paikka on niemi joka on helppo passittaa kahdella miehellä ja totean, että tehdään vain niin ja hyppään Arin autoon kyytiin Vihun kanssa.
Vihulla on ikää päivän yli  9 kuukautta ja ajoja takana jo, niinpä olisi jo koiraa sytyttäekseni hyvä, jos sille kaato saataisiin.
Saavumme niemeen sijaitsevaan risteykseen ja lasken toiveikkaana Vihun irti. Koira lähtee juoksentelemaan edes takaisin ja touhussa näkyy pentumaisuutta, joka on hyvin ymmärrettävää tuon ikäiselle koiralle. Ari lähtee kävelemään ja yrittää houkutella Vihua mukaan, joka lähtee seurailemaan miestä.
Ajoa ei kuullu lähtevän niemestä, mutta Hilun ja Hutun tulinen ajon alku kajahtaa käyntiin ja totean, että siellä miehet pääsevät passiin.
Ari palaa takaisin puolen tunnin kuluttua ja Vihu ilmestyy myös touhukkaana. Ari selittää, että siellä niemessä kuusikon ja mutkan rajassa on kohta, jossa jänis makaa ja Ari selittää tarkemmin yksityiskohtia paikasta, sekä sitä, että ampui lähellä paikkaa jäniksen viikko sitten. Lähden katsomaan paikkaa ja houkuttelen Vihun mukaan. Kävellessä kuuntelen kuinka vihun siskopuolet ajavat hyvässä tuntumassa ja olen odotellut jo laukaustakin ajon suunnasta, mutta sitä ei vaan kuulu.
Tulen lähelle kyseistä paikkaa, jossa jäniksen pitäisi maata ja löydän niiltä paikoilta petoeläimen tappaman jäniksen. Tuumin, että ei taida olla enään se jänis elossa mitä tultiin etsimään, Samassa Vihu juoksee ohitseni ja saapuu Arin selittämälle kohdalle ja näen kuinka valkoinen alkaa vilistä mäntytaimikon seassa ja Vihu kiljuu perselähdön meteliä, ovoi ajai voi voi. Mietin vain, että kyllä Ari tiesi metrilleen missä jänis on makuulla ja ei tosiaankaan puhunut lämpimikseen.
Kuuntelen kuinka ajo etenee niemen kärkeen ja lähtee tulemaan kohti minua. Syke nousee ja sormi haukeutuu liipaisimelle valmiiksi. Ajo hyytyy ihan eteeni ja ajattelen, että siihenkö se loppu. Kuluu joitain minuutteja ja ajo jatkuu autolla päin ja odotan laukausta sieltä, mutta pamausta ei kuulu vaan ajo tulee taas kohti ja menee tien toiselta puolen niemeen takaisin ja päätän palata tielle passiin. Asetun tielle siten, että tiukempi kuusikko jää taakseni ja mäntytaimikko eteeni.
Taas ajo tulee kohti ja hiljenee edetessään Arin suuntaan, eikä taaskaan pamahda. Odottelen rauhassa ja tiedän kokemuksesta, että jänis voi olla liikkeessä vaikka haukkua ei kuulu ja niinpä yhtäkkiä jänis istuukin 15 metrin päässä taimikossa, nopea laukaus kaataa jäniksen siihen paikkaan ja riemuitsen Vihun ekan jäniksen kaatumisesta. Soitan isälle ja kerron, että suunnitelma onnistui hyvin ja saatiin se Vihun eka jänis.
Kuuntelen odotellessa kuinka Hutun ja Hilun ajo raikaa kauempana ja tuumin, että on se ihmeellistä, että nuorikoira ajo puoli tuntia jänistä ja saatiin se nurin, mutta vanhemmat koirat ovat jo ajaneet kaksi tuntia ja ei jänistä siltikään ole viellä ammuttu.
Vihu saapuu kaadolle ja näytän sille jänistä, reaktio Vihulla on koominen se lähtee karkuun kuin säikähtäen, että apua sehän jänis on kuollut. Lopulta koira muutaman kerran jälkeen uskoltaa käydä nuuhkaisemassa jänistä.




                                                              Yllä Vihun eka jänis


 Vien jäniksen autolle ja Ari kertoo nähneensä jäniksen tiellä pariin otteeseen, mutta matkaa oli liikaa. Olen erittäin tyytyväinen, että nuori koira selvitti tieosuudet noinkin hyvin ajossa.
Yritämme saada uutta ajoa lähettyviltä ja lähdemme kävelemään koiran seuraksi metsään, mutta uutta ajoa emme saa samalta paikoilta ja Ari toteaa, että kyllä hän tietää toisen jäniksen missä sekin makaa, mutta se on sinne päin missä muu porukka on. Päätämme lähteä sinne päin yrittämään.
Saavumme männikkökankaalle, jossa menee leveä oja, jonka varressa jäniksen pitäisi maata. Päätämme tehdä tulet ja paistaa makkaraa ja antaa Vihun hakea rauhassa ja yrittää löytää jänis omin avuin.
Sää rupeaa kirkastumaan ja aurinko paistaa valaisten maastoa, katson kelloa joka rupeaa olemaan puolessapäivässä. Juttelemme metsästyksestä ja soitan isälle joka kertoo, että Hilun ja Hutun pitkä ajo päättyi lopulta hukkaan, mutta koirat olivat saaneet jo uuden ajon.
Vihu on hakenut tunnin ajan itsekseen ja tulee luoksemme. Ari sanoo, että lähtee näyttämään Vihulle jäniksen. Koira ja mies häviää näkyvistä ja siitä ei mene kuin kymmenen minuuttia niin ojan varresta kuuluu perselähtö ja ajo etenee minusta oikealle päin ja ylittää tien kauempana.
Ari saapuu luokseni ja selittää, että jänis makasi juuri siinä paikassa kuin ennenkin ja hän tähtäsi jänistä, mutta jätti ampumatta, että Vihu saisi ajaa sitä. Ari sanoo siirtyvänsä autolla tienpäähän passiin ja että minun kannattaisi jäädä passiin nuotiopaikalle.
Jään passiin paikalle ja kuuntelen kuinka Vihu ajaa kauempana ja olen mielissäni, kun Ari ei ampunut jänistä makuulle ja näin nuori koira saa tärkeitä ajominuutteja.
Näen muutamaan otteeseen, että jänis ylittää tien Arin suunnasta ja koska ajo ei näytä tulevan takaisin päin, suuntaan ylitys kohtaa lähemmäksi. Ajo tulee suoraan kohti, mutta jänis ilmestyy kuitenkin liian kauaksi tielle, jotta voisin ampua. Vihu tulee hyvässä tuntumassa tielle ja jatkaa railakasta ajoa lähes kuulumattomiin. Hissuksiin ajo lähtee lähenemään ja ajo tulee ihan eteeni. Ihmettelen, että miksi jänistä ei ole näkynyt, kun samassa jänis hyppää tielle ja ammun laukauksen. Tajuan välittömästi, että matkaa on ainakin 50 metriä ja se on liian pitkä matka, mutta näen heti, että jänikseen osuu ja ammun toisen laukauksen, jolla taas ei näytä olevan mitään vaikutusta. Jänis katoaa ojaan ja manaan itseäni, kun juoksen tietä pitkin, että piti mennä ampumaan noin kauas. Mutta helpotuksekseni jänis makaa ojanpohjalla kuolleena ja näin vältymme haavakko jäniksen etsimiseltä.
Vihu ilmestyy kaadolle ja taas sama homma, Vihu järkyttyy kuolleesta jäniksestä ja lähtee karkuun taas. Totean huvittuneena, että onpa järkyttävää touhua tämä Vihun mielestä. Samalla Vihu alkaa ajamaan ja rupean epäilemään, että näinköhän nuori koira kuumeni ja lähti kertaamaan jälkiä, mutta rupean kuuntelemaan, että haukku etenee hiukan eri suuntaan ja häipyy lähes kuulumattomiin ja totean että ei voi olla totta, että se otti jo kolmannen ajon ihan itse. Lataan haulikon ja alan suolistamaan jänistä.
Samalla alkaa toisesta suunnasta lähenemään Hutun ja Hilun ajo ja olemme yhtäkkiä kahden ajon välissä. Tilanne on kutkuttava, kun kummastakin suunnasta voi ilmestyä jänis milloin vain. Vihun ajo rupee tulemaan kohti ja alan katsomaan sinne suuntaan ja kohta näen, kun jänis vilahtaa taimikossa, odotan valppaana, että milloin jänis ilmestyy tielle, mutta näin ei tapahdu. Vihu menee kohdasta jossa näin jäniksen ja hetken päästä ajo tyssää ihan tien viereen. Ajo ei jatku ja Vihu ilmestyy luokseni, annan makupalat Vihulle ja kytken koiran, koska eiköhän tuo riitä jo nuorelle koiralle ja vanhemmille koirille olisi hyvä saada kaato myös, joten suuntaan Arin luo ja siirrymme autolla lähemmäksi toista ajoa.


                                                                Vihun toinen jänis


 Isä, Riku ja Hese ilmestyy myös paikalle ja päätämme jakautua tielle passiin, itse jään isän viereen, kun olen jo saanut kaksi jänistä ja olisi muiden vuoro mielestäni. Ajo kiertää pitkin poikin ja käy lähelläkin, mutta laukausta ei kuulu.
On kulunut noin pari tuntia, kun Ari pyytää, että tulisen tiepistolle passiin hänen lisäksi ja ajattelen, että miksipä ei, kun päivä rupeaa lähenemään loppua ja kohta alkaisi hämärtämään. Näin päätän liittyä viellä passiin.  Olen tienpiston risteyksessä passissa ja ajo lähenee Aria. Laukausta ei kuulu ja ajo hyytyy ihan lähelle minua. Ihmettelen, että miksi se nyt siihen loppui.
Ari ilmestyy luokseni ja kertoo, että jänis meni liian kaukaa ja katsoi parhaimmaksi, että ei ammu. Hilu ja Hutu ei ilmesty paikalle ja rupean pohtimaan, että pitäisikö kokeilla viellä siitä Vihulla, kun jänis jäi makuulle passimiesten väliin. Soitan Rikulle, joka tuo Vihun autolla ja palaa takaisin passiin, kun arvelen Rikun palanneen paikalleen vien Vihun jäljille ja ei mene kuin 5 minuuttia niin alkaa ajo. Ajo menee passien välistä ja käy kauempana, kun se tulee takaisin päin kuuluu kaksi laukausta. Soitan ja selviää, että Riku ampui jänistä, mutta ei saanut sitä. Käsken kytkemään Vihun, koska rupeaa jo hämärtämään ja pitäisi saada viellä vanhemmatkin koirat kiinni. Ennen kuin Hutu ja Hilu saadaan kytkettyä on jo täysin pimeätä. Ajamme risteykselle missä muu porukka odottaa ja kiittelemme päivän jahdista, joka on varmasti yksi tapahtuma rikkaimista jänisjahdeista joissa olen ollut. Vihu ajoi useamman ajon, sekä Hilulla ja Hutulla oli kaksi pitkää ajoa. Olin tyytyväinen, kun pääsin ampumaan omalle koiralleni ekat kaadot ja pääsin toteamaan, että Vaino oli synnyttänyt molempiin pentueisiin ajavia koiria ja viimeisestä pentueesta sain tähän mennessä luupavimman koirani tähän asti. Näin rupesin jo odottamaan uusia reissuja Vihun kanssa.
Mutta paluu matkalla ilmaantui este jo seuraavien päivien reissuja ajatellen, kun auton valot rupesivat himmenemään takaisin ajessa ja jouduin ajamaan toisen auton perässä, jotta edes jotenkin pääsisimme Jyväskylään. Perille päästyämme totesimme, että autosta oli särkynyt laturi. Tämä hiukan pilasi hienoa metsästysreissuamme.


Ähtärin itsenäisyyspäivän jahtia

 
Autoa en ollut saanut kuntoon ja onnekseni Harri soitteli, että miten olisi, jos lähdettäisiin metsälle Ähtäriin 5-6 joulukuuuta ja reissu toteutettaisiin Harrin autolla. Näin tulisi itselleni taas itsenäisyyspäivä otettua vastaan tuttuun tapaan metsällä ollen. Yöpyisimme Harrin sedän luonna, jonka pihasta pääsisimme suoraan lupa-alueelle. Vihun halusin ottaa mukaan jahtiin ja kokeilisimme miten ajo onnistuisi yhteen Vainon veljen Urhon kanssa.
Näinpä sitä 5 joulukuuta Ähtärissä tutkailimme tietä jolla oli lunta ihan vähäisen, juuri sen verran, että jäljet tiellä näkyi. Olosuhteet olivat loistavat pakkasta muutama aste ja taivas harmaa. Jälkiä näkyi ihan heti Harrin sedän asunnon lähellä, mutta koirat eivät oikein tarttuneet jäljille.
Ylitimme pellon ja löysimme mielestämme rusakon jäljet jolle usutimme koiria. Tuumailin, että olisiko tämä päivä se, kun saisin rusakon saaliiksi, koska jostain syystä en ollut saanut rusakkoa vielläkään saaliiksi, ainakaan puhdasta rusakkoa. Olin saanut tältä seudulta joskus rusakon ja metsäjäniksen risteytymän saaliiksi.
Jäljet tuli tielle ladon takaa ja siinä ne rupesivat näyttämään selkeämmin metsäjäniksen jäljiltä. Koirat katosivat jälkiä pitkin mutkan taakse ja kävelimme rauhassa perässä jutellen. Tulimme risteykseen ja tutkasimme koiria totesimme, että ne olivat hakemassa Ähtärin järven suunnassa, eivät kylläkään kaukana.
En tiedä miten jo minulle niin nälkää rupesi tekemään, että rupesin virittelemään tulta. En kerennyt saamaan nuotiota aikaiseksi, kun ajo lähti käyntiin. Jäin risteykseen passiin ja Harri lähti ajon suuntaan.
Välillä kuului Urhon ääni ja välistä Vihun ääni. Selkeästi kuuli taas, että Urhoa häiritsi toinen koira ajossa ja näin ajosta tuli katkonaista, välillä se kuitenkin oli sujuvaa ja molemmatkin olivat äänessä.
Ajo eteni puolen tunnin jälkeen kauemmaksi ja kuului hädin tuskin. Harri soitti, että lähtee ajon perään ja sovittiin, että jään itse paikoilleni odottamaan ja ajattelin, että jänis voi hyvinkin palailla takaisin päin jossakin vaiheessa.
Kun en kuullut ajoa enään rupesin jatkamaan nuotion tekoa. Josta ei tuntunut tulevan mitään, kun puut eivät olleet tervasta. Olin kontallani ja puhaltelin tuleen, jotta saisin tulen syttymään. Ajon alkamisesta oli jo kulunut yli tunti ja touhusin tulta edelleen ja yhtäkkiä kuului tömps ja jänis istui kahden metrin päässä ja toljotti, että mitä tuo äijä tossa touhuaa. Siinä vaiheessa jänikselle tuli kiiree, kun nappasin vieressä olevan haulikon käteen ja aloin könytä pystyyn, jänis oli reilu ja antoi tasoitusta juosten tietä pitkin, eikä hypännyt suoraan metsikköön, jonnekka se olisi kerennyt kadota. Jäniksellä oli jo täysi vauhti päällä, kun pääsin pystyyn ja sain aseen olkapäälle, matkaakin oli jo melkein 30 metriä. Laukauksen jälkeen jänis liukui useamman metrin ennenkuin pysähtyi hetkeksi sätkimään ja jäi kuolleena paikoilleen. Jänis pääsi yllättämään minut täysin, kun haukkua ei kuulunut ja touhusin tulta kontallani. Nuotio oli jo sammunut, kun palasin sen ääreen jäniksen kanssa. Harri soitti ja sanoi, että tulisin sinne päin mistä jänis oli tullut tielle, kun siellä olisi tervaskantojakin, niin saataisiin tulet ja odottelisimme siinä koiria.
Saavuin kuusikkoon ja katselin sieltä kannon, josta saimme helposti tulet. Siinä napattiin kuva jäniksestä paisteltiin makkaroita.
Suolistin jäniksen siinä lopulta, kun koirat eivät meinanneet ilmestyä tielle. Aikaa kerkesi mennä kauan, ennenkuin koirat tulivat tielle ja päivä oli siinä jo kerennyt kulua hyvän matkaa iltapäivän puolelle
 ja koska päivä on lyhyt joulukuussa ja olisi tarkoitus metsästää seuraavanakin päivänä olisi turhaa jatkaa jahtia joten koirat kiinni ja saunaa lämmittämään.
Iltaa vietetiin leppoisasti jutellen, syöden ja sitten saunoen. Täytyy todeta, että kyllä sauna tuntuu mahtavalta näin aina metsästyspäivän jälkeen.


                                                    Lopultakin tuli palaa ja utelias jänis on kourassa

 Itsenäisyyspäivän aamu oli kuin kopio edellisestä aamusta taivas pilvessä ja pari astetta pakkasta. Aamupalaa syödessä sovittiin, että kun Urho häiriintyy toisesta koirasta, niin Harri lähtisi kokeilemaan eri kohdasta ja minä menisin Vihun kanssa toiseen paikkaan.
Niinpä syötyämme lähdimme itsenäisyyspäivän viettoon metsälle.
Kävelin tie uraa pitkin ja lähdin risteyksestä oikealle jotta en menisi samaan suuntaan kuin missä edellispäivänä oli ajomme. Jälkiä oli metsikössä vaikka kuinka ja siirryin välistä vähän eteen päin. Vihu haki ahkerasti mutta ajo ei vain lähtenyt.
Oli mennyt jo hyvän aikaa, kun Urhon haukku rupesi kuulumaan, ajo oli hyvin sujuvaa ja kuuluvaa. Vihu ei tuntunut välittävän Urhon ajosta mitään ja tässä näki sen taas vaikka koirat ovat sukua, niin ne eivät silti kuitenkaan ole kasvaneet samassa laumassa. Niin tästä johtuen molemmat touhuavat omalla suunnalla. Mikäs tämän mukavampaa kuin kuunnella sujuvaa ajoa ja onpahan tekemistä, kun Vihu hakee omaa jänistä.
On jo kulunut 2 tuntia, kun Urho sai jäniksen ylös ja Vihu on hakenut kolmatta tuntia jänistä. Eikä jänis meinaa irrota millään.
Lopulta Urhon ajon suunnalta kuuluu laukaus ja ajo loppuu hetken päästä. Harri soittaa, että sai ammuttua Urholle jäniksen ja veisi sen sedän asunnolle ja tulisi sen jälkeen meidän luo Urhon kanssa.
Harri saapuu ja Urho lähtee hakemaan samaa jänistä mitä Vihu on jo hakenut pitkään.
Siirrymme haun perässä ja saavumme uudelle metsätielle, joka on vasta tehty kesän aikana.
Kohta koirat ovat hakeneet yhdessä jo kaksi tuntia ja näyttää siltä, että päivä päättyy ennekuin  ajo lähtee. Urho päästää muutamia haukahduksia ja Harri siirtyy metsän puoleen perässä.
On sovittu, että yritetään loppuun saakka, kun ei tiedä pääseekö sitä loppukaudesta edes metsälle enään.
Lopulta kuuluu, kun Urho saa jäniksen ylös, ajo lähtee tulemaan kohti. Rupeaa olemaan päivä niin pitkällä, että totean turhan ajon pitkittämisen olevan hyödytöntä, jos jänis vaan hollille tulee.
Yhtäkkiä alkaa Vihun haukku ja se on todella lähellä minua. Äänestä kuulee, että Vihu näkee jäniksen. Vihu törmäsi jänikseen, kun se pakeni Urhoa. Vihun haukku lähtee tulemaan ihan suoraan kohti ja ei mene kuin hetki, kun valkoinen jänis tulee suoraan kohti. Voisin ampua jo hyvin kin yli 20 metrin päähän jänistä, mutta tiedän, että Vihu on suoraan jäniksen takana ja en rupea ampumaan, koska 4 millin hauli voi osua koiraan ja pahimmassa tapauksessa koira kuolisi. Joten hetki ja jänis onkin alle 10 metrin päässä, kun se on sivuttain tiellä ammun suoraan lavalle. Jänis kaatuu turvalleen mutta nousee hämmästykseni ylös ja lähtee loikkimaan eteen päin uusi laukaus menee kokonaan ohi ja jänis hyppää tien penkalle ja rupean jo kaivamaan kiirellä uutta panosta. Jolloin jänis kaatuukin siihen ja jää liikkumatta paikalleen. Luokse päästyäni totean, että laukaus jäi alas ja tästä syystä se juoksi vielä hiukan. Kohta Vihu on kaadolla ja tällä kertaa se ei säiky jänistä mutta ei tule luoksekkaan. Kohta paikalle tulee Urho ja hetken päästä myös Harri. Annan makupalat Urholle ja suuntaamme talolle. Vihu seurailee perässä ja suostuu antamaan kiinni vasta pihassa.Harrin setä ottaa kuvan meistä ja saalista. Jonka jälkeen alamme pakata tavaroita autoon ja illalla olen jo katsomassa linnanjuhlia tv:stä. Illalla mietin, että voiko itsenäisyyspäivää paremmin viettää kuin kuunnellen ajokoirien ajoa ja nauttien leudosta talvipäivästä.


                                                       Itsenäisyyspäivän toinen kaato


                                             Jahti ohi ja kolme tyytyväistä metsästäjää, Vihu ei
                                             ollu vielä antanut kiinni vaan piilotteli kameralta