Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomenajokoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomenajokoira. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. heinäkuuta 2013

Marraskuun ja Itsenäisyys päivän jahtia 2011


 Marraskuussa tuli käytyä metsällä minkä ajalliseti kerettiin, tässä mieleen jäänyt reissu josta halusin kirjoittaa. Sekä itsenäisyyspäivän jänisjahti reissusta Ähtäriin.

 VIHU, HILU ja HUTU Multialla

Ajellaan Keuruuta kohti, jossa tarkoitus tavata Rikun kaksi kaveria, joiden kanssa on tarkoitus mennä jänis jahtiin, jahti tapahtuisi heidän seuranmailla. Idea tuli Rikulta,kun seurassa ei ole ajokoiria oikein kenelläkään ja jänis kantaa olisi syytä harventaa. Näin sovimme menevämme metsälle Multian metsiin 19 marraskuuta.
Keli on mukava, taivas on pilvessä ja lämpötila 2 astetta plussalla, että sään puolesta näyttää hyvälle.
Saavumme abc:n pihaan jossa miehet odottaa, pienen esittelyn jälkeen lähdemme ajamaan metsästys aluetta kohti. Saavumme perille ja paikka johon pysähdytään on männikkökankaan laitaa.
Sovimme, että Hese, isä ja Riku jäävät siihen Hilun ja Hutun kanssa, kun taas Ari ja minä lähdetään Vihun kanssa toiseen paikkaan. Ari vakuuttaa minulle, että hän tietää täsmälleen missä on jänis ja meillä olisi mahdollisuus saada Vihulle eka kaato aikaiseksi. Epäilen, että näinkö hän tietäisi ihan varman kohdan. Paikka on niemi joka on helppo passittaa kahdella miehellä ja totean, että tehdään vain niin ja hyppään Arin autoon kyytiin Vihun kanssa.
Vihulla on ikää päivän yli  9 kuukautta ja ajoja takana jo, niinpä olisi jo koiraa sytyttäekseni hyvä, jos sille kaato saataisiin.
Saavumme niemeen sijaitsevaan risteykseen ja lasken toiveikkaana Vihun irti. Koira lähtee juoksentelemaan edes takaisin ja touhussa näkyy pentumaisuutta, joka on hyvin ymmärrettävää tuon ikäiselle koiralle. Ari lähtee kävelemään ja yrittää houkutella Vihua mukaan, joka lähtee seurailemaan miestä.
Ajoa ei kuullu lähtevän niemestä, mutta Hilun ja Hutun tulinen ajon alku kajahtaa käyntiin ja totean, että siellä miehet pääsevät passiin.
Ari palaa takaisin puolen tunnin kuluttua ja Vihu ilmestyy myös touhukkaana. Ari selittää, että siellä niemessä kuusikon ja mutkan rajassa on kohta, jossa jänis makaa ja Ari selittää tarkemmin yksityiskohtia paikasta, sekä sitä, että ampui lähellä paikkaa jäniksen viikko sitten. Lähden katsomaan paikkaa ja houkuttelen Vihun mukaan. Kävellessä kuuntelen kuinka vihun siskopuolet ajavat hyvässä tuntumassa ja olen odotellut jo laukaustakin ajon suunnasta, mutta sitä ei vaan kuulu.
Tulen lähelle kyseistä paikkaa, jossa jäniksen pitäisi maata ja löydän niiltä paikoilta petoeläimen tappaman jäniksen. Tuumin, että ei taida olla enään se jänis elossa mitä tultiin etsimään, Samassa Vihu juoksee ohitseni ja saapuu Arin selittämälle kohdalle ja näen kuinka valkoinen alkaa vilistä mäntytaimikon seassa ja Vihu kiljuu perselähdön meteliä, ovoi ajai voi voi. Mietin vain, että kyllä Ari tiesi metrilleen missä jänis on makuulla ja ei tosiaankaan puhunut lämpimikseen.
Kuuntelen kuinka ajo etenee niemen kärkeen ja lähtee tulemaan kohti minua. Syke nousee ja sormi haukeutuu liipaisimelle valmiiksi. Ajo hyytyy ihan eteeni ja ajattelen, että siihenkö se loppu. Kuluu joitain minuutteja ja ajo jatkuu autolla päin ja odotan laukausta sieltä, mutta pamausta ei kuulu vaan ajo tulee taas kohti ja menee tien toiselta puolen niemeen takaisin ja päätän palata tielle passiin. Asetun tielle siten, että tiukempi kuusikko jää taakseni ja mäntytaimikko eteeni.
Taas ajo tulee kohti ja hiljenee edetessään Arin suuntaan, eikä taaskaan pamahda. Odottelen rauhassa ja tiedän kokemuksesta, että jänis voi olla liikkeessä vaikka haukkua ei kuulu ja niinpä yhtäkkiä jänis istuukin 15 metrin päässä taimikossa, nopea laukaus kaataa jäniksen siihen paikkaan ja riemuitsen Vihun ekan jäniksen kaatumisesta. Soitan isälle ja kerron, että suunnitelma onnistui hyvin ja saatiin se Vihun eka jänis.
Kuuntelen odotellessa kuinka Hutun ja Hilun ajo raikaa kauempana ja tuumin, että on se ihmeellistä, että nuorikoira ajo puoli tuntia jänistä ja saatiin se nurin, mutta vanhemmat koirat ovat jo ajaneet kaksi tuntia ja ei jänistä siltikään ole viellä ammuttu.
Vihu saapuu kaadolle ja näytän sille jänistä, reaktio Vihulla on koominen se lähtee karkuun kuin säikähtäen, että apua sehän jänis on kuollut. Lopulta koira muutaman kerran jälkeen uskoltaa käydä nuuhkaisemassa jänistä.




                                                              Yllä Vihun eka jänis


 Vien jäniksen autolle ja Ari kertoo nähneensä jäniksen tiellä pariin otteeseen, mutta matkaa oli liikaa. Olen erittäin tyytyväinen, että nuori koira selvitti tieosuudet noinkin hyvin ajossa.
Yritämme saada uutta ajoa lähettyviltä ja lähdemme kävelemään koiran seuraksi metsään, mutta uutta ajoa emme saa samalta paikoilta ja Ari toteaa, että kyllä hän tietää toisen jäniksen missä sekin makaa, mutta se on sinne päin missä muu porukka on. Päätämme lähteä sinne päin yrittämään.
Saavumme männikkökankaalle, jossa menee leveä oja, jonka varressa jäniksen pitäisi maata. Päätämme tehdä tulet ja paistaa makkaraa ja antaa Vihun hakea rauhassa ja yrittää löytää jänis omin avuin.
Sää rupeaa kirkastumaan ja aurinko paistaa valaisten maastoa, katson kelloa joka rupeaa olemaan puolessapäivässä. Juttelemme metsästyksestä ja soitan isälle joka kertoo, että Hilun ja Hutun pitkä ajo päättyi lopulta hukkaan, mutta koirat olivat saaneet jo uuden ajon.
Vihu on hakenut tunnin ajan itsekseen ja tulee luoksemme. Ari sanoo, että lähtee näyttämään Vihulle jäniksen. Koira ja mies häviää näkyvistä ja siitä ei mene kuin kymmenen minuuttia niin ojan varresta kuuluu perselähtö ja ajo etenee minusta oikealle päin ja ylittää tien kauempana.
Ari saapuu luokseni ja selittää, että jänis makasi juuri siinä paikassa kuin ennenkin ja hän tähtäsi jänistä, mutta jätti ampumatta, että Vihu saisi ajaa sitä. Ari sanoo siirtyvänsä autolla tienpäähän passiin ja että minun kannattaisi jäädä passiin nuotiopaikalle.
Jään passiin paikalle ja kuuntelen kuinka Vihu ajaa kauempana ja olen mielissäni, kun Ari ei ampunut jänistä makuulle ja näin nuori koira saa tärkeitä ajominuutteja.
Näen muutamaan otteeseen, että jänis ylittää tien Arin suunnasta ja koska ajo ei näytä tulevan takaisin päin, suuntaan ylitys kohtaa lähemmäksi. Ajo tulee suoraan kohti, mutta jänis ilmestyy kuitenkin liian kauaksi tielle, jotta voisin ampua. Vihu tulee hyvässä tuntumassa tielle ja jatkaa railakasta ajoa lähes kuulumattomiin. Hissuksiin ajo lähtee lähenemään ja ajo tulee ihan eteeni. Ihmettelen, että miksi jänistä ei ole näkynyt, kun samassa jänis hyppää tielle ja ammun laukauksen. Tajuan välittömästi, että matkaa on ainakin 50 metriä ja se on liian pitkä matka, mutta näen heti, että jänikseen osuu ja ammun toisen laukauksen, jolla taas ei näytä olevan mitään vaikutusta. Jänis katoaa ojaan ja manaan itseäni, kun juoksen tietä pitkin, että piti mennä ampumaan noin kauas. Mutta helpotuksekseni jänis makaa ojanpohjalla kuolleena ja näin vältymme haavakko jäniksen etsimiseltä.
Vihu ilmestyy kaadolle ja taas sama homma, Vihu järkyttyy kuolleesta jäniksestä ja lähtee karkuun taas. Totean huvittuneena, että onpa järkyttävää touhua tämä Vihun mielestä. Samalla Vihu alkaa ajamaan ja rupean epäilemään, että näinköhän nuori koira kuumeni ja lähti kertaamaan jälkiä, mutta rupean kuuntelemaan, että haukku etenee hiukan eri suuntaan ja häipyy lähes kuulumattomiin ja totean että ei voi olla totta, että se otti jo kolmannen ajon ihan itse. Lataan haulikon ja alan suolistamaan jänistä.
Samalla alkaa toisesta suunnasta lähenemään Hutun ja Hilun ajo ja olemme yhtäkkiä kahden ajon välissä. Tilanne on kutkuttava, kun kummastakin suunnasta voi ilmestyä jänis milloin vain. Vihun ajo rupee tulemaan kohti ja alan katsomaan sinne suuntaan ja kohta näen, kun jänis vilahtaa taimikossa, odotan valppaana, että milloin jänis ilmestyy tielle, mutta näin ei tapahdu. Vihu menee kohdasta jossa näin jäniksen ja hetken päästä ajo tyssää ihan tien viereen. Ajo ei jatku ja Vihu ilmestyy luokseni, annan makupalat Vihulle ja kytken koiran, koska eiköhän tuo riitä jo nuorelle koiralle ja vanhemmille koirille olisi hyvä saada kaato myös, joten suuntaan Arin luo ja siirrymme autolla lähemmäksi toista ajoa.


                                                                Vihun toinen jänis


 Isä, Riku ja Hese ilmestyy myös paikalle ja päätämme jakautua tielle passiin, itse jään isän viereen, kun olen jo saanut kaksi jänistä ja olisi muiden vuoro mielestäni. Ajo kiertää pitkin poikin ja käy lähelläkin, mutta laukausta ei kuulu.
On kulunut noin pari tuntia, kun Ari pyytää, että tulisen tiepistolle passiin hänen lisäksi ja ajattelen, että miksipä ei, kun päivä rupeaa lähenemään loppua ja kohta alkaisi hämärtämään. Näin päätän liittyä viellä passiin.  Olen tienpiston risteyksessä passissa ja ajo lähenee Aria. Laukausta ei kuulu ja ajo hyytyy ihan lähelle minua. Ihmettelen, että miksi se nyt siihen loppui.
Ari ilmestyy luokseni ja kertoo, että jänis meni liian kaukaa ja katsoi parhaimmaksi, että ei ammu. Hilu ja Hutu ei ilmesty paikalle ja rupean pohtimaan, että pitäisikö kokeilla viellä siitä Vihulla, kun jänis jäi makuulle passimiesten väliin. Soitan Rikulle, joka tuo Vihun autolla ja palaa takaisin passiin, kun arvelen Rikun palanneen paikalleen vien Vihun jäljille ja ei mene kuin 5 minuuttia niin alkaa ajo. Ajo menee passien välistä ja käy kauempana, kun se tulee takaisin päin kuuluu kaksi laukausta. Soitan ja selviää, että Riku ampui jänistä, mutta ei saanut sitä. Käsken kytkemään Vihun, koska rupeaa jo hämärtämään ja pitäisi saada viellä vanhemmatkin koirat kiinni. Ennen kuin Hutu ja Hilu saadaan kytkettyä on jo täysin pimeätä. Ajamme risteykselle missä muu porukka odottaa ja kiittelemme päivän jahdista, joka on varmasti yksi tapahtuma rikkaimista jänisjahdeista joissa olen ollut. Vihu ajoi useamman ajon, sekä Hilulla ja Hutulla oli kaksi pitkää ajoa. Olin tyytyväinen, kun pääsin ampumaan omalle koiralleni ekat kaadot ja pääsin toteamaan, että Vaino oli synnyttänyt molempiin pentueisiin ajavia koiria ja viimeisestä pentueesta sain tähän mennessä luupavimman koirani tähän asti. Näin rupesin jo odottamaan uusia reissuja Vihun kanssa.
Mutta paluu matkalla ilmaantui este jo seuraavien päivien reissuja ajatellen, kun auton valot rupesivat himmenemään takaisin ajessa ja jouduin ajamaan toisen auton perässä, jotta edes jotenkin pääsisimme Jyväskylään. Perille päästyämme totesimme, että autosta oli särkynyt laturi. Tämä hiukan pilasi hienoa metsästysreissuamme.


Ähtärin itsenäisyyspäivän jahtia

 
Autoa en ollut saanut kuntoon ja onnekseni Harri soitteli, että miten olisi, jos lähdettäisiin metsälle Ähtäriin 5-6 joulukuuuta ja reissu toteutettaisiin Harrin autolla. Näin tulisi itselleni taas itsenäisyyspäivä otettua vastaan tuttuun tapaan metsällä ollen. Yöpyisimme Harrin sedän luonna, jonka pihasta pääsisimme suoraan lupa-alueelle. Vihun halusin ottaa mukaan jahtiin ja kokeilisimme miten ajo onnistuisi yhteen Vainon veljen Urhon kanssa.
Näinpä sitä 5 joulukuuta Ähtärissä tutkailimme tietä jolla oli lunta ihan vähäisen, juuri sen verran, että jäljet tiellä näkyi. Olosuhteet olivat loistavat pakkasta muutama aste ja taivas harmaa. Jälkiä näkyi ihan heti Harrin sedän asunnon lähellä, mutta koirat eivät oikein tarttuneet jäljille.
Ylitimme pellon ja löysimme mielestämme rusakon jäljet jolle usutimme koiria. Tuumailin, että olisiko tämä päivä se, kun saisin rusakon saaliiksi, koska jostain syystä en ollut saanut rusakkoa vielläkään saaliiksi, ainakaan puhdasta rusakkoa. Olin saanut tältä seudulta joskus rusakon ja metsäjäniksen risteytymän saaliiksi.
Jäljet tuli tielle ladon takaa ja siinä ne rupesivat näyttämään selkeämmin metsäjäniksen jäljiltä. Koirat katosivat jälkiä pitkin mutkan taakse ja kävelimme rauhassa perässä jutellen. Tulimme risteykseen ja tutkasimme koiria totesimme, että ne olivat hakemassa Ähtärin järven suunnassa, eivät kylläkään kaukana.
En tiedä miten jo minulle niin nälkää rupesi tekemään, että rupesin virittelemään tulta. En kerennyt saamaan nuotiota aikaiseksi, kun ajo lähti käyntiin. Jäin risteykseen passiin ja Harri lähti ajon suuntaan.
Välillä kuului Urhon ääni ja välistä Vihun ääni. Selkeästi kuuli taas, että Urhoa häiritsi toinen koira ajossa ja näin ajosta tuli katkonaista, välillä se kuitenkin oli sujuvaa ja molemmatkin olivat äänessä.
Ajo eteni puolen tunnin jälkeen kauemmaksi ja kuului hädin tuskin. Harri soitti, että lähtee ajon perään ja sovittiin, että jään itse paikoilleni odottamaan ja ajattelin, että jänis voi hyvinkin palailla takaisin päin jossakin vaiheessa.
Kun en kuullut ajoa enään rupesin jatkamaan nuotion tekoa. Josta ei tuntunut tulevan mitään, kun puut eivät olleet tervasta. Olin kontallani ja puhaltelin tuleen, jotta saisin tulen syttymään. Ajon alkamisesta oli jo kulunut yli tunti ja touhusin tulta edelleen ja yhtäkkiä kuului tömps ja jänis istui kahden metrin päässä ja toljotti, että mitä tuo äijä tossa touhuaa. Siinä vaiheessa jänikselle tuli kiiree, kun nappasin vieressä olevan haulikon käteen ja aloin könytä pystyyn, jänis oli reilu ja antoi tasoitusta juosten tietä pitkin, eikä hypännyt suoraan metsikköön, jonnekka se olisi kerennyt kadota. Jäniksellä oli jo täysi vauhti päällä, kun pääsin pystyyn ja sain aseen olkapäälle, matkaakin oli jo melkein 30 metriä. Laukauksen jälkeen jänis liukui useamman metrin ennenkuin pysähtyi hetkeksi sätkimään ja jäi kuolleena paikoilleen. Jänis pääsi yllättämään minut täysin, kun haukkua ei kuulunut ja touhusin tulta kontallani. Nuotio oli jo sammunut, kun palasin sen ääreen jäniksen kanssa. Harri soitti ja sanoi, että tulisin sinne päin mistä jänis oli tullut tielle, kun siellä olisi tervaskantojakin, niin saataisiin tulet ja odottelisimme siinä koiria.
Saavuin kuusikkoon ja katselin sieltä kannon, josta saimme helposti tulet. Siinä napattiin kuva jäniksestä paisteltiin makkaroita.
Suolistin jäniksen siinä lopulta, kun koirat eivät meinanneet ilmestyä tielle. Aikaa kerkesi mennä kauan, ennenkuin koirat tulivat tielle ja päivä oli siinä jo kerennyt kulua hyvän matkaa iltapäivän puolelle
 ja koska päivä on lyhyt joulukuussa ja olisi tarkoitus metsästää seuraavanakin päivänä olisi turhaa jatkaa jahtia joten koirat kiinni ja saunaa lämmittämään.
Iltaa vietetiin leppoisasti jutellen, syöden ja sitten saunoen. Täytyy todeta, että kyllä sauna tuntuu mahtavalta näin aina metsästyspäivän jälkeen.


                                                    Lopultakin tuli palaa ja utelias jänis on kourassa

 Itsenäisyyspäivän aamu oli kuin kopio edellisestä aamusta taivas pilvessä ja pari astetta pakkasta. Aamupalaa syödessä sovittiin, että kun Urho häiriintyy toisesta koirasta, niin Harri lähtisi kokeilemaan eri kohdasta ja minä menisin Vihun kanssa toiseen paikkaan.
Niinpä syötyämme lähdimme itsenäisyyspäivän viettoon metsälle.
Kävelin tie uraa pitkin ja lähdin risteyksestä oikealle jotta en menisi samaan suuntaan kuin missä edellispäivänä oli ajomme. Jälkiä oli metsikössä vaikka kuinka ja siirryin välistä vähän eteen päin. Vihu haki ahkerasti mutta ajo ei vain lähtenyt.
Oli mennyt jo hyvän aikaa, kun Urhon haukku rupesi kuulumaan, ajo oli hyvin sujuvaa ja kuuluvaa. Vihu ei tuntunut välittävän Urhon ajosta mitään ja tässä näki sen taas vaikka koirat ovat sukua, niin ne eivät silti kuitenkaan ole kasvaneet samassa laumassa. Niin tästä johtuen molemmat touhuavat omalla suunnalla. Mikäs tämän mukavampaa kuin kuunnella sujuvaa ajoa ja onpahan tekemistä, kun Vihu hakee omaa jänistä.
On jo kulunut 2 tuntia, kun Urho sai jäniksen ylös ja Vihu on hakenut kolmatta tuntia jänistä. Eikä jänis meinaa irrota millään.
Lopulta Urhon ajon suunnalta kuuluu laukaus ja ajo loppuu hetken päästä. Harri soittaa, että sai ammuttua Urholle jäniksen ja veisi sen sedän asunnolle ja tulisi sen jälkeen meidän luo Urhon kanssa.
Harri saapuu ja Urho lähtee hakemaan samaa jänistä mitä Vihu on jo hakenut pitkään.
Siirrymme haun perässä ja saavumme uudelle metsätielle, joka on vasta tehty kesän aikana.
Kohta koirat ovat hakeneet yhdessä jo kaksi tuntia ja näyttää siltä, että päivä päättyy ennekuin  ajo lähtee. Urho päästää muutamia haukahduksia ja Harri siirtyy metsän puoleen perässä.
On sovittu, että yritetään loppuun saakka, kun ei tiedä pääseekö sitä loppukaudesta edes metsälle enään.
Lopulta kuuluu, kun Urho saa jäniksen ylös, ajo lähtee tulemaan kohti. Rupeaa olemaan päivä niin pitkällä, että totean turhan ajon pitkittämisen olevan hyödytöntä, jos jänis vaan hollille tulee.
Yhtäkkiä alkaa Vihun haukku ja se on todella lähellä minua. Äänestä kuulee, että Vihu näkee jäniksen. Vihu törmäsi jänikseen, kun se pakeni Urhoa. Vihun haukku lähtee tulemaan ihan suoraan kohti ja ei mene kuin hetki, kun valkoinen jänis tulee suoraan kohti. Voisin ampua jo hyvin kin yli 20 metrin päähän jänistä, mutta tiedän, että Vihu on suoraan jäniksen takana ja en rupea ampumaan, koska 4 millin hauli voi osua koiraan ja pahimmassa tapauksessa koira kuolisi. Joten hetki ja jänis onkin alle 10 metrin päässä, kun se on sivuttain tiellä ammun suoraan lavalle. Jänis kaatuu turvalleen mutta nousee hämmästykseni ylös ja lähtee loikkimaan eteen päin uusi laukaus menee kokonaan ohi ja jänis hyppää tien penkalle ja rupean jo kaivamaan kiirellä uutta panosta. Jolloin jänis kaatuukin siihen ja jää liikkumatta paikalleen. Luokse päästyäni totean, että laukaus jäi alas ja tästä syystä se juoksi vielä hiukan. Kohta Vihu on kaadolla ja tällä kertaa se ei säiky jänistä mutta ei tule luoksekkaan. Kohta paikalle tulee Urho ja hetken päästä myös Harri. Annan makupalat Urholle ja suuntaamme talolle. Vihu seurailee perässä ja suostuu antamaan kiinni vasta pihassa.Harrin setä ottaa kuvan meistä ja saalista. Jonka jälkeen alamme pakata tavaroita autoon ja illalla olen jo katsomassa linnanjuhlia tv:stä. Illalla mietin, että voiko itsenäisyyspäivää paremmin viettää kuin kuunnellen ajokoirien ajoa ja nauttien leudosta talvipäivästä.


                                                       Itsenäisyyspäivän toinen kaato


                                             Jahti ohi ja kolme tyytyväistä metsästäjää, Vihu ei
                                             ollu vielä antanut kiinni vaan piilotteli kameralta

tiistai 31. tammikuuta 2012

Tumma vainoaja

Visa, Ilo ja Isä


Haluan nyt muistella koiraa, jonka ajoja kuuntelin todella monia satoja tunteja ilman, että sain kunniaa koskaan kaataa elukkaa koiran edestä. Kirjoitan nyt veljeni edesmenneestä ajokoirauroksesta Visasta, jonka ajosta ei myöskään isä tai veljeni montaa elukkaa ampuneet. Koiralle oli ominaista, että se ajoi jälkitarkasti, mutta silti niin nopeasti ettei moni ilmavainukoira pysyisi perässä. Koira otti enemmän jäniksiä kiinni kuin sille ammuttiin ja vielä moninkertaisesti. Visa oli todella vahva monikäyttö koira. Se ajoi niin jänistä, kettua kuin supiakin.

Lähden nyt muistelemaan ketunajoja, jotka tapahtui metsällä ollessamme isän opiskeluaikaisen ystävän vieraana Nyrölässä. Oli joulukuu ja yrityksenä olisi saada jouluksi jänis pataan neljän miehen porukalla. Siihen kuului minä, isä, veli ja isän ystävä. Lunta oli satanut edellisenä päivänä ja vielä alkuillasta, joten jälkien tulisi olla tuoreita. Tulimme hämärässä isän ystävän pihaan ja kävimme nopeasti pyörähtämässä sisällä. Kun kaikki olivat lähtövalmiina menimme autolle ja päästimme Visan sekä mukaan ottamamme Visan penikan Soman irti. Soma oli pieni ja siro narttu, mutta sitkeä se oli, jos se sen päätti.

Lähdimme kulkemaan tieuraa pitkin kohti alueella sijaitsevia mäkiä. Ohitimme haaskan ja sen vieressä olevan lämmitetyn kyttäyskojun. Visa painoi jossakin kojun takaisessa metsässä. Kohta ajo jo pärähtikin ja ääntä tuli reilusti, joka oli harvahaukkuiselle koiralle vähän erikoista. Siirryimme vielä eteenpäin passiin tielle joka kulki rinteitten välissä ja sille oli helppo muodostaa passilinja.

Ajo kiersi mäkiä ja tasainen paukutus kuului kokoajan. Ajotahti oli todella nopea ja ajokiersi mäeltä mäelle, kunnes se kääntyi suoraan passiketjun toiseen päähän kuin missä minä olin. Kohta velipoika tulee ja selittää elukan menneen mutkan takaa ja se on kettu. Ajo teki lyhyen lenkin siellä mistä olimme tulleet ja kohta se ohitti ketjumme kauempaa kuin edellisellä kertaa  sekä minun päästäni.

Kettu päätti nyt tehdä isomman lenkin ja ajo kävi kuulumattomissa. Keräännyimme nopeasti neuvottelemaan mitä tehdä, kun ajo taisi karata. Kohta kuitenkin ajo kääntyi suoraan meitä kohti ja levisimme nopeasti passiin tiukkaan passiketjuun. Ajo tuli suoraan meitä kohti mäen yli ja rinnettä alas, kunnes yllättäin tuli täysin hiljaista. Olimme vähän ihmeissämme miten kettu hukkuisi kokeneelta ajurilta noin leikaten ajon kestettyä jo puolitoista tuntia. Menee parikymmentä minuuttia ja Visa tulee tervehtimään meitä. Asia on nyt selvä se pääsi luolaan pakoon. Visa ei luovuttaisi kettuajoa noin helpolla varsinkaan, kun se on noin hyvässä tuntumassa.

Hetki siinä mietitään mitä tehdään ja päätetään laittaa nuotio pystyyn, kun ei tässä oikein muukaan auta. Emme tunne ketään jolla olisi luolakoiraa lähistöllä, joten ei ole hyötyäkään mennä tarkistamaan missä luola oikein on. Visa ja Soma hakevat jossain mäen takana ja kohta tulee puhelu isän ystävälle. Koirat on nähty naapuriseuran mailla ja siellä on isän tuttu ajokoiramies. Mies oli tunnistanut heti koirien ulkomuodosta mitä sukua ne olivat.

Paistelemme makkarat ja Visa tulee ottamaan yhteyttä pikaisesti. Ilmeisesti alueelta ei löydy kunnollisia jäniksen jälkiä. Koirien ollessa vieressämme kuulemme kuinka naapuriseuran alueelta alkaa ajo ja se tulee samaan mäkeen mihin äsken kettu piilotti itsensä.  Visa katsoo korvat hörössä ja isä sanoo, että anna mennä vaan jos siltä tuntuu. Niin kuuluu vain kohahdus, kun Visa päättää lähteä ajoon mukaan. Menee vain hetkiä ja Visa haukkuu sydämensä kyyllyydestä. Taitaa olla taas kettu ja isä toteaakin tutun ajokoiramiehen koiran olevan kettukäyttövalio.

Ajokiertää isompaa lenkkiä kuin viimeksi ja paikalle soitetaan kummankin seuranmiehiä ajon varmistuttua kettuajoksi. Olen siirtynyt passiin samalla tiellä sijaitsevalle rinteelle puolentoista kilometrin päähän edellisestä passista. Pian tulee mutkan takaa auto, jossa on passiin tulevia miehiä. Ajaja kehuukin kohtaa, jossa olen ja sanoo siihen kaatuneen useamman ketun. Tämä lisää toivoa unelmasta päästä ampumaan Visalta kettu.

Ajo kiertää jatkuvasti välillä käyden kauempana. Kohta tulee puhelu, että kettu on nähty koulun läheisyydessä ja näkijällä ei ollut asetta. Tässä sitä nyt ollaan kettu pitää meitä pujottelukeppeinä. No onhan hyvän ajon seuraaminen jo niin suuri nautinto, ettei  tässä pettymään enää joudu. Siirryn tietä pitkin veljeni kanssa eteenpäin alueen rajalle. Siellä on toisen seuranmiehiä ja vaihdamme jonkin verran sanoja ja mietimme mitä tehdä. Ajo on nyt siirtynyt toisen seuran alueelle täysin toiseen laitaan ja miehet antavat luvan siirtyä ajon perässä heidän mailleen, kun valoisaakin on vain noin tunti jäljellä. Emme pääse edes passiin, kun ajo jää pyörimään ollen ulkona kummaltakin alueelta.

Kohta saapuu mersu ja sen kyydissä mies, joka tunnistaa heti veljeni ja kyseessä on isän tuttu ajokoiramies. Lähdemme yrittämään koiria kiinni. Suuntaamme joen viereen aluksi mäelle maatalolle, josta ajo kuuluu hyvin, mutta koirat eivät vain luovuta ajoa, vaikka kuusi tuntia on jo täynnä. Pimeä laskeutuu ja ajamme lähellä olevan joen luokse, jossa ajossa oli katko. Huomaan tutkalla Soman olevan lähellä ja kävelen joelle. Sieltä Soma ilmestyy ja nappaan sen kiinni pienien kommervenkkejen jälkeen, koska koira on toisella puolen jokea tai tähän aikaan vuodesta paremminkin puroa. Isän tutulle tulee puhelu, että kaikki koirat ovat nyt kiinni ja lähdemme hakemaan Visan kyytiin. Näin sujui yksi ikimuistoisimmista metsästyspäivistä, jonka olen kokenut.

Visa ja Vaino sekä viikonlopun saalis


On aika siirtyä toiseen kertaan ja ehkä ikonisimpaan päivään, minkä Pohjois-Päijänteellä metsästäessä voi kokea. Otamme isän kanssa kaksi ajokoiraa mukaan Visan ja Ilon, joka on Visan penikka. Tarkoituksenamme on ajaa veneellä Murtorannalle. Iltapäivälle on ennustettu myrskyä ja aamukin on aika tuulinen. Se ei kuitenkaan haittaa ja metsälle on pakko päästä.  Isä suosittelee jättämään kiväärin pois, mutta sanon, "Ainahan sille on käyttöä, jos sen jättää". Pakkaamme isoisän veistämän puuveneen ja suuntaamme Päijänteelle. Keli on karu ja luonto on vahvan ruskan peitossa.

Siirrymme saarien suojassa, kunnes tulemme poronselälle ja ylitämme järven. Vene keinuu, mutta Visa näyttää rauhalliselta kokassa, kuin mitään ei tapahtuisi. Vesi pärskähtää koiran päälle ja Visa nousee istumaan. Se katselee rauhassa kuinka aallot muodostavat vaahtopäitä ja näyttää vieläkin erittäin rauhalliselta. Se on todella kokenut veneessä kulkija ja ei turhia stressaa. Laitamme koirille tutkapannat jo veneessä ennen kuin saavumme rantaan.  Kaksikymmentä metriä ennen rantaa isä käskee päästämään koirat hihnoista. Kuuluu vain kaksi peräjälkeistä pärskähdystä ja koirat nousevat pian rannalle.

Saapuessamme rantaan jo ajohaukku alkaa. Isä naurahtaa veneen perässä ja sanoo, sehän ei kauaa vienyt. Aluksi äänessä on Ilo ja sitten haukkuun ryhtyy myös Visa. Noustessani vetämään venettä maihin ilmestyy supin pää viiden metrin päähän kivien väliin. Se kääntyy nopeasti enkä näe sitä, mihin se suuntaa. Kohta koirat pyyhältävät paikalle. Supi ajo siis! Nyt on kiire, koska elukka ei kauaa tämmöisessä louhikossa maanpinnalla pysy. Nappaamme nopeasti aseet ja siirrymme passiin parinkymmenen metrin väleille toisistamme. Ajo kuitenkin päättyy nopeasti kuten odotimmekin ja supi on jossain louhessa.

Otamme tavarat ja suuntaamme vuoria päin ja menee vain puolisen tuntia, kun pärähtää uusi ajo käyntiin. Visa on suurelta osalta äänessä ja vauhti on kova. Ajo kiertelee vuorelta vuorelle, mutta se ei missään vaiheessa käy lähellä. Passaamme rauhassa ja ajo painuu kuulumattomiin isä sanoo, että tämä on varmaan sama kettu mitä pääsi ampumaan kuukausi aiemmin.

Teemme tulet ja paistamme makkarat, välillä ajo kuuluu jostain kaukaa ja tuuli peittää ajoa vielä lisää. Istumme vielä hetken tulilla syötyämme ja keloon, on kuudenkymmenen metrin päässä paukahtaa kuusi teerikukkoa. Käyn rauhassa makuulle ja ilmeisesti linnut keskittyvät vain pysymään puussa, koska ne eivät huomaa minua. Otan isäni pilkku seiskan ja isä antaa ohjeen, että tähtää riittävän alas, kun noin lähellä ovat. Tuulee todella kovaa, mutta linnut ovat myötätuulessa. Laukaus pärähtää ja iso kukko suistuu puusta, kuin märkä rätti.

Kohta alkaa ajo kuulemaan naapuri vuoresta ja haukku kuulostaa erillaiselta, kuin edellisellä kerralla. Siirrymme naapurivuoreen, joka on lähellä alueen rajaa. Ajo kiertää tasaisesti ja siinä on pieniä taukoja. Siirryn perässä aukkoon, jonka laitoihin alue rajoittuu. Ajo kiertää naapurivuoria välillä nousten samaan vuoreen, kuin missä olemme.

Ajo kestää ja se on tasaista, eikä kierrä läheskään, niin isolla alueella kuin edellisessä. Tämä on selvästi jänis. Asia varmistuukin ajon kestettyä kaksi ja puoli tuntia. Valkoinen kerä näkyy juoksemassa paljasta maata vasten aukon laidassa olevassa kuusikossa, joka ei ole luvassa. Se kuitenkin katoaa yllättäin harvaan kuusikkoon. Kohta porhaltaa paikalle koirat ja ajo on poikki. Jänis ilmeisesti pääsi juurakon alle tai johonkin muualle piiloon. No olen tyytyväinen jo tähän, koska tämmöisiä päiviä ei ole montaa. Hiki on virrannut päivän aikana riittävästi ja kutsumme koiria pois, mutta vain Visa tulee. No siirrymme veneelle päin aina välillä huutaen ja vislaten koiraa tulemaan pois.

Saavumme veneelle ja päätämme lähteä veneellä tutkan näyttämään suuntaan vettä pitkin. Ajamme Teerilahden suulle ja siellä seisoo narttu kivikolla katsoen meitä. Nuosemme rannalle ottamaan koiran talteen, kun isä käskee kattomaan pieneen kivien muodostamaan lahdukkaan. Siinä näkyy kuinka rasvaevät vain vilisevät, kun pohjukkaan on noussut syömään kymmenien isojen taimenien parvi. Ne syövät varmaan katkoja pohjasta. ”Tuosta voisi saada useamman yhdellä haulikon panoksella, jos se vaan laillista olisi.” sanoo isä.

Nousemme veneeseen ja lähdemme matkaamaan kotiin. Olen lopen uupunut, mutta tässä aallokossa ei tehnyt missään vaiheessa mieli ummistaa silmiä. Koirat nukkuvat keulassa tyytyväisenä, vaikka vesi pärskyy, koska aallot on jo aika suuria. Ihmettelen Pohjois-Päijänteen kauneutta, vaikka onkin myrsky. Katson Etelään ja ihmettelen sen pituutta, koska horisontti näkee veden rajana tämän selän pituuden takia. Sitten huokaan, koska tämä oli varmaankin viimeinen reissu veneellä tälle kaudelle.

Kohta olemme jo kotirannassa ja isä käskee Visan hyppäämään laiturille. Kokenut uros tottelee välittömästi ja hyppää laiturille sen ollessa kiinni veneen sitomisköyteen. Sitten isä kannustaa sitä vetämään puuveneen maihin ja koira tekee sen helposti vahvoilla lihaksillaan, vaikka kyydissä on satoja kiloja miehiä ja varusteet päälle. Koiralla oli monia vuosia vielä edessä tuolloin ja se oli elämänsä kunnossa. Koiran vahvuudesta kertoo myös sekin, kuinka se on pärjännyt joutuessaan tappeluihin muiden koirien kanssa metsällä. Sen kuupeella riippui, niin karhukoirien päänahkoja kuin norjanharmaiden, mutta kyseessä oli erittäin kiltti koira, joka taisteli vain, jos vastustaja siihen pakotti.

Palstonvuori, Murtoranta

Olen huomannut erikoisen piirteen metsästysreissuista, jotka muistan erittäin hyvin. Niissä koirat ovat tehneet unohtumattomia suoritteita ja saalista ei ole juuri saatu. Kaikun jänisajo lumimyrkyssä ja Visan kettuajot Nyrölässä ovat ehdottomasti niitä reissuja, joita arvostan eniten. Mikään ei voi korvata näitä muistoja elämästäni, enkä usko kokevani vastaavalla tapaa ikimuistoisia asioita, missään muualla kuin metsällä suomenajokoiran kanssa. Aika kultaa muistot, mutta kyllä nämä muistot ovat kullanarvoisia jo ihan itsekseen.