tiistai 6. elokuuta 2013

Kauden 2011-2012 lopetus


Majavajahtia 29-30.5.2012

En ollut pahemmin käynyt metsällä ja kevät oli kerennyt pitkälle, kuitenkin soittelin Harrille ja tiedustelin, että mites, jos lähdettäisiin majava jahtiin. Kevät oli edennyt hitaammin viimevuotiseen verrattuna. Venytimme lähtö päätöstä ihan samalle viikolle, kuin vappu olisi.
Lopulta päätimme lähteä, kun saimme tietää, että rannasta jää oli sulanut jonkun matkaa, että näin ollen voisi majavia näkyä ja niitä pystyttäisiin metsästämään.

Suunnitelma oli seuraava, että saavuttiin lauantaina ja sunnuntaina katseltaisiin mahdollista paikkaa josta jahdattaisiin majavaa.
Harrin mökille saaavuttua totesimme, että on edellisvuoteen verrattuna iso ero lammen sulamisessa, rannasta oli pikkaisen matkaa sulaa ja oli selvä, että jahdissa ei voisi käyttää venettä, niin kuin edellis vuonna oli voinut, kun lammet olivat sulaneet kokonaan.
Lämpötila oli kuitenkin ihan reippaasti plussalla ja aurinkokon paisteli, että kelin puolesta ei ollut valittamista.
Joten ei muuta kuin suuntasimme  paikalle jossa viime vuonna majavanpesä sijaitsi. Alku matka käveltiin tietä pitkin ja tien loputtua siirryimme sekametsän joukkoon. Matkaa pesälle olisi muutama sata metriä.
Mukavaa on kävellä keväisessä luonnossa, mitä nyt kuuma rupesi jo tulemaan, kun oli lämpöstä.
Saavuttuamme pesälle tilanne näyttää toivottomalta, sillä ranta on pesän kohdalta täysin jäässä. Tämä selittyy sillä, kun pesä sijaitsee varjoisessa paikassa.
Mutta päätämme lähteä kävelemään pesältä vasemmalle, jos sieltä sulasta löytyisi merkkejä majavan ruokailusta.
Kävelemme rauhassa ja yritämme löytää merkkejä majavista, mutta sulan reunoista ei löydy tuoreita syönnös jälkiä, joten ei auta kuin tehdä uutta suunnitelmaa ja Harri soittaa kaverilleen, joka kertoo ylempien lampien pesistä ja niiden paikoista.
Ajamme tietä niin pitkälle kuin voimme ja lähdemme kävelemään lampea kohti. Tietä kävellessä lähtee maastosta pari kanalintua lentoon ja mietiskelen, että on taas pari kuukautta, kun kanalintu on luvassa ja nyt ovat kannat ollut selkeästi nousussa.
Saavumme polun päähän josta suuntaamme rantaan päin, lunta on paikka paikoin viellä, joka hidastaa liikkumista ja pistää kyllä hikoilemaan.
Saavumme virtaavan kohtaan jossa on silta ja pesä sijaitsee siitä vähän matkan päässä. Sillallta on hyvä katsella ympäristöä. Pettymykseksi pesän ympäristöstä, joka on täysin sula. Ei löydy tuoreita merkkejä majavista ja kävelemme muihinkin suuntii, silti ei merkkejä näy. Toteamme, että viimevuotinen tehokas jahti on vaikuttanut kantaan ja majavia tuntuisi olevan vähemmän.
Tästä kohin olisi pitkä matka kävellä seuraavalle pesälle ja ei auta kuin suunnata autolle.
Kun pääsemme autolle ajamme lähemmäksi lammen toista reunaa, jossa pesä sijaitsee.
Tulemme tien risteykseen jossa on jonkin lainen puinen rakennelma ja siirrämme sen edestä ja ajamme auton hiekkatietä pitkin lähelle maatilan taloa. Ohitamme talon metsäuraa pitkin ja jonkun aikaa käveltyämme saavumme pellon reunaan, jonka takana lampi näkyy.
Lammen rannassa on joka suuntaan polkuja joista majavat ovat liikkuneet syönnöksilleen. Pitkin poikin rinnettä on puita nurin ja merkit ovat ihan tuoreita, että tässä ainakin majavia on. Saavumme pesälle, jossa on kanssa tuoreita jälkiä ja palaamme takaisin pellon reunaan, jossa sovitaan, että minä palaan pesälle ja Harri jää passaamaan polun päähän, jossa on selkeästi liikuttu eniten. Ollaan jo hyvän matkaa illassa ja siirryn pesän lähettyville ja katselen paikan johon siirryn istumaan.
Latailen 308 jonka hankin juuri viikolla, sain aseen edullisesti työkaverilta ja intouduin ostamaan sen, koska olen suunnitellut, että lähtisin karhu metsälle jonain vuonna. Mietin, että turhan järeä ase tähän ja etäisyys on ihan lyhyt, että tässä olis kyllä selvinnyt ihan haulikollakin. Luodikossa on punapiste tähtäin ja tähtäilen sillä rakoja joihin pystysi ampumaan.
Keli alkaa hiukan viilenemään ja aurinko alkaa laskemaan. Alkaa jo tulla aika hämärä, kun yhtäkkiä majava ilmestyy näkyviin ihan suoraan eteeni, majava ui edes takaisin ja näkee kuinka se nuuhkii ilmaa, että kyllä se selvästi haistaa minut. Yritän löytää aukkoa mistä ampuisin, mutta aina on oksia edessä. Sydän jyskyttää vimmatusti ja epäilen, että kohta se lähtee matkoihinsa. Majava on nuori yksilö ja se tuntuu oleva utelias siitä, että mikä tuoksu tämä on ympäristössä ja lopulta majava ui noin kymmenen metrin päähän minusta ja kurottaa itseään hiukan ylös päin ja nuhkii, jolloin vartalo nousean hieman veden yläpuolelle näkyviin ja kuin tilauksesta oksien välissä on viiden sentin aukko, josta kylki näkyy. Asetan punapisteen aukkoon ja lähden puristamaan liipaisinta hitaasti. Laukaus rikkoo rauhallisen kevät illan ja majava jää sätkimään veteen. Ryntään majavan luo ja nostan sen rannalle.
Hetken kuluttua Harri ilmestyy luokseni ja kertoo, että ei ollut uskonut, että mitään tapahtuisi ja oli jo soittamassa minulle, että tule pois. Siitä ei ollut kulunut kuin hetki niin suunnastani oli kuulunut laukaus.
Kävelemme pesästä sivummalle ja suolistan majavan siellä, kun olen suotiutunut hommasta suuntaamme kohti autoa, kun saavumme autolle siellä seisoo mies, joka aloittaa kovan tenttaamisen, että millä asioilla ollaan ja keitä ollaan. Mies kertoo, että vanhukset pelkää, kun aseitten kanssa liikutaan lähettyvillä ja tielläkin ollut puurakennelma oli esteenä, että ei ulkopuoliset käyttäisi tietä keväällä. Asialliseti keskusteltuamme pyydämme anteeksi ja lupaamme, että emme tule siihen kohdin autolla enään.
Hyppäämme autoon ja lähdemme ajamaan Harrin sedän luo, jossa söisimme ja saunoisimme rauhassa, koska nukkumaan ei olisi kiirettä. Ajelessa sovimme, että mennään huomenna samaan paikkaan ja jätetään auto kauemmaksi tien varteen. Sovimme, että jos Harri menisi pesän viereen ja minä polun päähän. Kun olen kertonut Harrille, että siinä olisi selvinnyt haulikon kanssa, niin Harri päättää, että ottaa seuraavana iltana vanhan yksipiippuisen tikan passiin.
Aamulla nukumme pitkään ja herättyämme keksimme touhua ja päätämme käydä kaupassa ja touhuamassa muutakin, kun kiirettä ei ole.
Keli on edelleen mainio, joskin nyt on pilviä hiukan enemmän, mutta näyttäisi, että kirkastuu taas iltaa kohti.
Vaikka huomennakin on vapaa niin pitää palata vappuillaksi pois, kun Harri on sopinut vaimon kanssa, että tulemme pois silloin. No pitää keksiä muuta tekemistä vappuaatoksi kuin majava jahtia, kuten vaikka munkin syöntiä ja siman juontia.
 Kello on ylittänyt jo kuuden ja lähdemme ajamaan metsälle. Tällä kertaa jätämme auton päätien varteen, josta on reippaasti enemmän matkaa lammelle. Otamme suunnan lampea kohti ja lähdemme kävelemään männikköä pitkin eteenpäin.
Saavumme perille ja jään majavanpolun lähettyvillä olevan kiven taakse kyttäämään, että josko sieltä majava illan aikana ilmestyisi näkyviin.
Serkku soittaa ja kyselee kuulumisia. Jonka jälkeen jatkan taas joutsenien ääntelyjen kuuntelemista ja rannan ihmettelmistä, että näkyisikö siinä uintivanaa vedessä. Mutta mitään ei näy ja kello rupeaa lähenemään justiinsa samoja aikoja, kun ammuin edellisenä iltana majavan ja ei mene kuin hetki, kun pesän suunnasta kuuluu haulikon laukaus ja melkein heti toinenkin laukaus.
Kävelen pesälle jossa Harri on majavan kanssa. Onnittelen Harria ekasta majavasta ja otamme valokuvan Harrista ja majavasta. Majavan käsiteltyämme lähdemme palaamaan autolle ja totean, että taas yksi metsästys kausi on  ohi. Mutta uuteen kauteen ei ole niin pitkä aika kuin ennen, kun lopetettiin metsästys jänis jahtiin. Mutta nykyisin sitä on kohta taas elokuisessa kyyhkyjahdissa.
Reissu oli erittäin onnistunut, silti vaikka majavat olivat vähentyneet huomattavasti edellisestä vuodesta, että majava haitta oli selkeästi laskenut jokaisella lammella. Seuraavana päivänä ajelimme kohti Jyväskylää ja odotellen kalalle pääsyä.




Ekan illan saalis

Harrin eka majava


torstai 25. heinäkuuta 2013

Marraskuun ja Itsenäisyys päivän jahtia 2011


 Marraskuussa tuli käytyä metsällä minkä ajalliseti kerettiin, tässä mieleen jäänyt reissu josta halusin kirjoittaa. Sekä itsenäisyyspäivän jänisjahti reissusta Ähtäriin.

 VIHU, HILU ja HUTU Multialla

Ajellaan Keuruuta kohti, jossa tarkoitus tavata Rikun kaksi kaveria, joiden kanssa on tarkoitus mennä jänis jahtiin, jahti tapahtuisi heidän seuranmailla. Idea tuli Rikulta,kun seurassa ei ole ajokoiria oikein kenelläkään ja jänis kantaa olisi syytä harventaa. Näin sovimme menevämme metsälle Multian metsiin 19 marraskuuta.
Keli on mukava, taivas on pilvessä ja lämpötila 2 astetta plussalla, että sään puolesta näyttää hyvälle.
Saavumme abc:n pihaan jossa miehet odottaa, pienen esittelyn jälkeen lähdemme ajamaan metsästys aluetta kohti. Saavumme perille ja paikka johon pysähdytään on männikkökankaan laitaa.
Sovimme, että Hese, isä ja Riku jäävät siihen Hilun ja Hutun kanssa, kun taas Ari ja minä lähdetään Vihun kanssa toiseen paikkaan. Ari vakuuttaa minulle, että hän tietää täsmälleen missä on jänis ja meillä olisi mahdollisuus saada Vihulle eka kaato aikaiseksi. Epäilen, että näinkö hän tietäisi ihan varman kohdan. Paikka on niemi joka on helppo passittaa kahdella miehellä ja totean, että tehdään vain niin ja hyppään Arin autoon kyytiin Vihun kanssa.
Vihulla on ikää päivän yli  9 kuukautta ja ajoja takana jo, niinpä olisi jo koiraa sytyttäekseni hyvä, jos sille kaato saataisiin.
Saavumme niemeen sijaitsevaan risteykseen ja lasken toiveikkaana Vihun irti. Koira lähtee juoksentelemaan edes takaisin ja touhussa näkyy pentumaisuutta, joka on hyvin ymmärrettävää tuon ikäiselle koiralle. Ari lähtee kävelemään ja yrittää houkutella Vihua mukaan, joka lähtee seurailemaan miestä.
Ajoa ei kuullu lähtevän niemestä, mutta Hilun ja Hutun tulinen ajon alku kajahtaa käyntiin ja totean, että siellä miehet pääsevät passiin.
Ari palaa takaisin puolen tunnin kuluttua ja Vihu ilmestyy myös touhukkaana. Ari selittää, että siellä niemessä kuusikon ja mutkan rajassa on kohta, jossa jänis makaa ja Ari selittää tarkemmin yksityiskohtia paikasta, sekä sitä, että ampui lähellä paikkaa jäniksen viikko sitten. Lähden katsomaan paikkaa ja houkuttelen Vihun mukaan. Kävellessä kuuntelen kuinka vihun siskopuolet ajavat hyvässä tuntumassa ja olen odotellut jo laukaustakin ajon suunnasta, mutta sitä ei vaan kuulu.
Tulen lähelle kyseistä paikkaa, jossa jäniksen pitäisi maata ja löydän niiltä paikoilta petoeläimen tappaman jäniksen. Tuumin, että ei taida olla enään se jänis elossa mitä tultiin etsimään, Samassa Vihu juoksee ohitseni ja saapuu Arin selittämälle kohdalle ja näen kuinka valkoinen alkaa vilistä mäntytaimikon seassa ja Vihu kiljuu perselähdön meteliä, ovoi ajai voi voi. Mietin vain, että kyllä Ari tiesi metrilleen missä jänis on makuulla ja ei tosiaankaan puhunut lämpimikseen.
Kuuntelen kuinka ajo etenee niemen kärkeen ja lähtee tulemaan kohti minua. Syke nousee ja sormi haukeutuu liipaisimelle valmiiksi. Ajo hyytyy ihan eteeni ja ajattelen, että siihenkö se loppu. Kuluu joitain minuutteja ja ajo jatkuu autolla päin ja odotan laukausta sieltä, mutta pamausta ei kuulu vaan ajo tulee taas kohti ja menee tien toiselta puolen niemeen takaisin ja päätän palata tielle passiin. Asetun tielle siten, että tiukempi kuusikko jää taakseni ja mäntytaimikko eteeni.
Taas ajo tulee kohti ja hiljenee edetessään Arin suuntaan, eikä taaskaan pamahda. Odottelen rauhassa ja tiedän kokemuksesta, että jänis voi olla liikkeessä vaikka haukkua ei kuulu ja niinpä yhtäkkiä jänis istuukin 15 metrin päässä taimikossa, nopea laukaus kaataa jäniksen siihen paikkaan ja riemuitsen Vihun ekan jäniksen kaatumisesta. Soitan isälle ja kerron, että suunnitelma onnistui hyvin ja saatiin se Vihun eka jänis.
Kuuntelen odotellessa kuinka Hutun ja Hilun ajo raikaa kauempana ja tuumin, että on se ihmeellistä, että nuorikoira ajo puoli tuntia jänistä ja saatiin se nurin, mutta vanhemmat koirat ovat jo ajaneet kaksi tuntia ja ei jänistä siltikään ole viellä ammuttu.
Vihu saapuu kaadolle ja näytän sille jänistä, reaktio Vihulla on koominen se lähtee karkuun kuin säikähtäen, että apua sehän jänis on kuollut. Lopulta koira muutaman kerran jälkeen uskoltaa käydä nuuhkaisemassa jänistä.




                                                              Yllä Vihun eka jänis


 Vien jäniksen autolle ja Ari kertoo nähneensä jäniksen tiellä pariin otteeseen, mutta matkaa oli liikaa. Olen erittäin tyytyväinen, että nuori koira selvitti tieosuudet noinkin hyvin ajossa.
Yritämme saada uutta ajoa lähettyviltä ja lähdemme kävelemään koiran seuraksi metsään, mutta uutta ajoa emme saa samalta paikoilta ja Ari toteaa, että kyllä hän tietää toisen jäniksen missä sekin makaa, mutta se on sinne päin missä muu porukka on. Päätämme lähteä sinne päin yrittämään.
Saavumme männikkökankaalle, jossa menee leveä oja, jonka varressa jäniksen pitäisi maata. Päätämme tehdä tulet ja paistaa makkaraa ja antaa Vihun hakea rauhassa ja yrittää löytää jänis omin avuin.
Sää rupeaa kirkastumaan ja aurinko paistaa valaisten maastoa, katson kelloa joka rupeaa olemaan puolessapäivässä. Juttelemme metsästyksestä ja soitan isälle joka kertoo, että Hilun ja Hutun pitkä ajo päättyi lopulta hukkaan, mutta koirat olivat saaneet jo uuden ajon.
Vihu on hakenut tunnin ajan itsekseen ja tulee luoksemme. Ari sanoo, että lähtee näyttämään Vihulle jäniksen. Koira ja mies häviää näkyvistä ja siitä ei mene kuin kymmenen minuuttia niin ojan varresta kuuluu perselähtö ja ajo etenee minusta oikealle päin ja ylittää tien kauempana.
Ari saapuu luokseni ja selittää, että jänis makasi juuri siinä paikassa kuin ennenkin ja hän tähtäsi jänistä, mutta jätti ampumatta, että Vihu saisi ajaa sitä. Ari sanoo siirtyvänsä autolla tienpäähän passiin ja että minun kannattaisi jäädä passiin nuotiopaikalle.
Jään passiin paikalle ja kuuntelen kuinka Vihu ajaa kauempana ja olen mielissäni, kun Ari ei ampunut jänistä makuulle ja näin nuori koira saa tärkeitä ajominuutteja.
Näen muutamaan otteeseen, että jänis ylittää tien Arin suunnasta ja koska ajo ei näytä tulevan takaisin päin, suuntaan ylitys kohtaa lähemmäksi. Ajo tulee suoraan kohti, mutta jänis ilmestyy kuitenkin liian kauaksi tielle, jotta voisin ampua. Vihu tulee hyvässä tuntumassa tielle ja jatkaa railakasta ajoa lähes kuulumattomiin. Hissuksiin ajo lähtee lähenemään ja ajo tulee ihan eteeni. Ihmettelen, että miksi jänistä ei ole näkynyt, kun samassa jänis hyppää tielle ja ammun laukauksen. Tajuan välittömästi, että matkaa on ainakin 50 metriä ja se on liian pitkä matka, mutta näen heti, että jänikseen osuu ja ammun toisen laukauksen, jolla taas ei näytä olevan mitään vaikutusta. Jänis katoaa ojaan ja manaan itseäni, kun juoksen tietä pitkin, että piti mennä ampumaan noin kauas. Mutta helpotuksekseni jänis makaa ojanpohjalla kuolleena ja näin vältymme haavakko jäniksen etsimiseltä.
Vihu ilmestyy kaadolle ja taas sama homma, Vihu järkyttyy kuolleesta jäniksestä ja lähtee karkuun taas. Totean huvittuneena, että onpa järkyttävää touhua tämä Vihun mielestä. Samalla Vihu alkaa ajamaan ja rupean epäilemään, että näinköhän nuori koira kuumeni ja lähti kertaamaan jälkiä, mutta rupean kuuntelemaan, että haukku etenee hiukan eri suuntaan ja häipyy lähes kuulumattomiin ja totean että ei voi olla totta, että se otti jo kolmannen ajon ihan itse. Lataan haulikon ja alan suolistamaan jänistä.
Samalla alkaa toisesta suunnasta lähenemään Hutun ja Hilun ajo ja olemme yhtäkkiä kahden ajon välissä. Tilanne on kutkuttava, kun kummastakin suunnasta voi ilmestyä jänis milloin vain. Vihun ajo rupee tulemaan kohti ja alan katsomaan sinne suuntaan ja kohta näen, kun jänis vilahtaa taimikossa, odotan valppaana, että milloin jänis ilmestyy tielle, mutta näin ei tapahdu. Vihu menee kohdasta jossa näin jäniksen ja hetken päästä ajo tyssää ihan tien viereen. Ajo ei jatku ja Vihu ilmestyy luokseni, annan makupalat Vihulle ja kytken koiran, koska eiköhän tuo riitä jo nuorelle koiralle ja vanhemmille koirille olisi hyvä saada kaato myös, joten suuntaan Arin luo ja siirrymme autolla lähemmäksi toista ajoa.


                                                                Vihun toinen jänis


 Isä, Riku ja Hese ilmestyy myös paikalle ja päätämme jakautua tielle passiin, itse jään isän viereen, kun olen jo saanut kaksi jänistä ja olisi muiden vuoro mielestäni. Ajo kiertää pitkin poikin ja käy lähelläkin, mutta laukausta ei kuulu.
On kulunut noin pari tuntia, kun Ari pyytää, että tulisen tiepistolle passiin hänen lisäksi ja ajattelen, että miksipä ei, kun päivä rupeaa lähenemään loppua ja kohta alkaisi hämärtämään. Näin päätän liittyä viellä passiin.  Olen tienpiston risteyksessä passissa ja ajo lähenee Aria. Laukausta ei kuulu ja ajo hyytyy ihan lähelle minua. Ihmettelen, että miksi se nyt siihen loppui.
Ari ilmestyy luokseni ja kertoo, että jänis meni liian kaukaa ja katsoi parhaimmaksi, että ei ammu. Hilu ja Hutu ei ilmesty paikalle ja rupean pohtimaan, että pitäisikö kokeilla viellä siitä Vihulla, kun jänis jäi makuulle passimiesten väliin. Soitan Rikulle, joka tuo Vihun autolla ja palaa takaisin passiin, kun arvelen Rikun palanneen paikalleen vien Vihun jäljille ja ei mene kuin 5 minuuttia niin alkaa ajo. Ajo menee passien välistä ja käy kauempana, kun se tulee takaisin päin kuuluu kaksi laukausta. Soitan ja selviää, että Riku ampui jänistä, mutta ei saanut sitä. Käsken kytkemään Vihun, koska rupeaa jo hämärtämään ja pitäisi saada viellä vanhemmatkin koirat kiinni. Ennen kuin Hutu ja Hilu saadaan kytkettyä on jo täysin pimeätä. Ajamme risteykselle missä muu porukka odottaa ja kiittelemme päivän jahdista, joka on varmasti yksi tapahtuma rikkaimista jänisjahdeista joissa olen ollut. Vihu ajoi useamman ajon, sekä Hilulla ja Hutulla oli kaksi pitkää ajoa. Olin tyytyväinen, kun pääsin ampumaan omalle koiralleni ekat kaadot ja pääsin toteamaan, että Vaino oli synnyttänyt molempiin pentueisiin ajavia koiria ja viimeisestä pentueesta sain tähän mennessä luupavimman koirani tähän asti. Näin rupesin jo odottamaan uusia reissuja Vihun kanssa.
Mutta paluu matkalla ilmaantui este jo seuraavien päivien reissuja ajatellen, kun auton valot rupesivat himmenemään takaisin ajessa ja jouduin ajamaan toisen auton perässä, jotta edes jotenkin pääsisimme Jyväskylään. Perille päästyämme totesimme, että autosta oli särkynyt laturi. Tämä hiukan pilasi hienoa metsästysreissuamme.


Ähtärin itsenäisyyspäivän jahtia

 
Autoa en ollut saanut kuntoon ja onnekseni Harri soitteli, että miten olisi, jos lähdettäisiin metsälle Ähtäriin 5-6 joulukuuuta ja reissu toteutettaisiin Harrin autolla. Näin tulisi itselleni taas itsenäisyyspäivä otettua vastaan tuttuun tapaan metsällä ollen. Yöpyisimme Harrin sedän luonna, jonka pihasta pääsisimme suoraan lupa-alueelle. Vihun halusin ottaa mukaan jahtiin ja kokeilisimme miten ajo onnistuisi yhteen Vainon veljen Urhon kanssa.
Näinpä sitä 5 joulukuuta Ähtärissä tutkailimme tietä jolla oli lunta ihan vähäisen, juuri sen verran, että jäljet tiellä näkyi. Olosuhteet olivat loistavat pakkasta muutama aste ja taivas harmaa. Jälkiä näkyi ihan heti Harrin sedän asunnon lähellä, mutta koirat eivät oikein tarttuneet jäljille.
Ylitimme pellon ja löysimme mielestämme rusakon jäljet jolle usutimme koiria. Tuumailin, että olisiko tämä päivä se, kun saisin rusakon saaliiksi, koska jostain syystä en ollut saanut rusakkoa vielläkään saaliiksi, ainakaan puhdasta rusakkoa. Olin saanut tältä seudulta joskus rusakon ja metsäjäniksen risteytymän saaliiksi.
Jäljet tuli tielle ladon takaa ja siinä ne rupesivat näyttämään selkeämmin metsäjäniksen jäljiltä. Koirat katosivat jälkiä pitkin mutkan taakse ja kävelimme rauhassa perässä jutellen. Tulimme risteykseen ja tutkasimme koiria totesimme, että ne olivat hakemassa Ähtärin järven suunnassa, eivät kylläkään kaukana.
En tiedä miten jo minulle niin nälkää rupesi tekemään, että rupesin virittelemään tulta. En kerennyt saamaan nuotiota aikaiseksi, kun ajo lähti käyntiin. Jäin risteykseen passiin ja Harri lähti ajon suuntaan.
Välillä kuului Urhon ääni ja välistä Vihun ääni. Selkeästi kuuli taas, että Urhoa häiritsi toinen koira ajossa ja näin ajosta tuli katkonaista, välillä se kuitenkin oli sujuvaa ja molemmatkin olivat äänessä.
Ajo eteni puolen tunnin jälkeen kauemmaksi ja kuului hädin tuskin. Harri soitti, että lähtee ajon perään ja sovittiin, että jään itse paikoilleni odottamaan ja ajattelin, että jänis voi hyvinkin palailla takaisin päin jossakin vaiheessa.
Kun en kuullut ajoa enään rupesin jatkamaan nuotion tekoa. Josta ei tuntunut tulevan mitään, kun puut eivät olleet tervasta. Olin kontallani ja puhaltelin tuleen, jotta saisin tulen syttymään. Ajon alkamisesta oli jo kulunut yli tunti ja touhusin tulta edelleen ja yhtäkkiä kuului tömps ja jänis istui kahden metrin päässä ja toljotti, että mitä tuo äijä tossa touhuaa. Siinä vaiheessa jänikselle tuli kiiree, kun nappasin vieressä olevan haulikon käteen ja aloin könytä pystyyn, jänis oli reilu ja antoi tasoitusta juosten tietä pitkin, eikä hypännyt suoraan metsikköön, jonnekka se olisi kerennyt kadota. Jäniksellä oli jo täysi vauhti päällä, kun pääsin pystyyn ja sain aseen olkapäälle, matkaakin oli jo melkein 30 metriä. Laukauksen jälkeen jänis liukui useamman metrin ennenkuin pysähtyi hetkeksi sätkimään ja jäi kuolleena paikoilleen. Jänis pääsi yllättämään minut täysin, kun haukkua ei kuulunut ja touhusin tulta kontallani. Nuotio oli jo sammunut, kun palasin sen ääreen jäniksen kanssa. Harri soitti ja sanoi, että tulisin sinne päin mistä jänis oli tullut tielle, kun siellä olisi tervaskantojakin, niin saataisiin tulet ja odottelisimme siinä koiria.
Saavuin kuusikkoon ja katselin sieltä kannon, josta saimme helposti tulet. Siinä napattiin kuva jäniksestä paisteltiin makkaroita.
Suolistin jäniksen siinä lopulta, kun koirat eivät meinanneet ilmestyä tielle. Aikaa kerkesi mennä kauan, ennenkuin koirat tulivat tielle ja päivä oli siinä jo kerennyt kulua hyvän matkaa iltapäivän puolelle
 ja koska päivä on lyhyt joulukuussa ja olisi tarkoitus metsästää seuraavanakin päivänä olisi turhaa jatkaa jahtia joten koirat kiinni ja saunaa lämmittämään.
Iltaa vietetiin leppoisasti jutellen, syöden ja sitten saunoen. Täytyy todeta, että kyllä sauna tuntuu mahtavalta näin aina metsästyspäivän jälkeen.


                                                    Lopultakin tuli palaa ja utelias jänis on kourassa

 Itsenäisyyspäivän aamu oli kuin kopio edellisestä aamusta taivas pilvessä ja pari astetta pakkasta. Aamupalaa syödessä sovittiin, että kun Urho häiriintyy toisesta koirasta, niin Harri lähtisi kokeilemaan eri kohdasta ja minä menisin Vihun kanssa toiseen paikkaan.
Niinpä syötyämme lähdimme itsenäisyyspäivän viettoon metsälle.
Kävelin tie uraa pitkin ja lähdin risteyksestä oikealle jotta en menisi samaan suuntaan kuin missä edellispäivänä oli ajomme. Jälkiä oli metsikössä vaikka kuinka ja siirryin välistä vähän eteen päin. Vihu haki ahkerasti mutta ajo ei vain lähtenyt.
Oli mennyt jo hyvän aikaa, kun Urhon haukku rupesi kuulumaan, ajo oli hyvin sujuvaa ja kuuluvaa. Vihu ei tuntunut välittävän Urhon ajosta mitään ja tässä näki sen taas vaikka koirat ovat sukua, niin ne eivät silti kuitenkaan ole kasvaneet samassa laumassa. Niin tästä johtuen molemmat touhuavat omalla suunnalla. Mikäs tämän mukavampaa kuin kuunnella sujuvaa ajoa ja onpahan tekemistä, kun Vihu hakee omaa jänistä.
On jo kulunut 2 tuntia, kun Urho sai jäniksen ylös ja Vihu on hakenut kolmatta tuntia jänistä. Eikä jänis meinaa irrota millään.
Lopulta Urhon ajon suunnalta kuuluu laukaus ja ajo loppuu hetken päästä. Harri soittaa, että sai ammuttua Urholle jäniksen ja veisi sen sedän asunnolle ja tulisi sen jälkeen meidän luo Urhon kanssa.
Harri saapuu ja Urho lähtee hakemaan samaa jänistä mitä Vihu on jo hakenut pitkään.
Siirrymme haun perässä ja saavumme uudelle metsätielle, joka on vasta tehty kesän aikana.
Kohta koirat ovat hakeneet yhdessä jo kaksi tuntia ja näyttää siltä, että päivä päättyy ennekuin  ajo lähtee. Urho päästää muutamia haukahduksia ja Harri siirtyy metsän puoleen perässä.
On sovittu, että yritetään loppuun saakka, kun ei tiedä pääseekö sitä loppukaudesta edes metsälle enään.
Lopulta kuuluu, kun Urho saa jäniksen ylös, ajo lähtee tulemaan kohti. Rupeaa olemaan päivä niin pitkällä, että totean turhan ajon pitkittämisen olevan hyödytöntä, jos jänis vaan hollille tulee.
Yhtäkkiä alkaa Vihun haukku ja se on todella lähellä minua. Äänestä kuulee, että Vihu näkee jäniksen. Vihu törmäsi jänikseen, kun se pakeni Urhoa. Vihun haukku lähtee tulemaan ihan suoraan kohti ja ei mene kuin hetki, kun valkoinen jänis tulee suoraan kohti. Voisin ampua jo hyvin kin yli 20 metrin päähän jänistä, mutta tiedän, että Vihu on suoraan jäniksen takana ja en rupea ampumaan, koska 4 millin hauli voi osua koiraan ja pahimmassa tapauksessa koira kuolisi. Joten hetki ja jänis onkin alle 10 metrin päässä, kun se on sivuttain tiellä ammun suoraan lavalle. Jänis kaatuu turvalleen mutta nousee hämmästykseni ylös ja lähtee loikkimaan eteen päin uusi laukaus menee kokonaan ohi ja jänis hyppää tien penkalle ja rupean jo kaivamaan kiirellä uutta panosta. Jolloin jänis kaatuukin siihen ja jää liikkumatta paikalleen. Luokse päästyäni totean, että laukaus jäi alas ja tästä syystä se juoksi vielä hiukan. Kohta Vihu on kaadolla ja tällä kertaa se ei säiky jänistä mutta ei tule luoksekkaan. Kohta paikalle tulee Urho ja hetken päästä myös Harri. Annan makupalat Urholle ja suuntaamme talolle. Vihu seurailee perässä ja suostuu antamaan kiinni vasta pihassa.Harrin setä ottaa kuvan meistä ja saalista. Jonka jälkeen alamme pakata tavaroita autoon ja illalla olen jo katsomassa linnanjuhlia tv:stä. Illalla mietin, että voiko itsenäisyyspäivää paremmin viettää kuin kuunnellen ajokoirien ajoa ja nauttien leudosta talvipäivästä.


                                                       Itsenäisyyspäivän toinen kaato


                                             Jahti ohi ja kolme tyytyväistä metsästäjää, Vihu ei
                                             ollu vielä antanut kiinni vaan piilotteli kameralta

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lokakuun jahtia 2011

Vadstena aamu 8.10.2012

Lokakuussa koitti kauan odotettu hanhijahti Ruotsiin, josta veljeni kirjoitti, että en kerro siitä tässä enempää kuin, että reissu oli hieno kokemus.




Iltalento paikka 8.10.2012

Taivaanranta ja aurinko laskemassa Vätternin suunnassa

Saalis Vadstenasta
KANALINNUSTUSTA

On 5.10 ja katselen lämpömittaria joka näyttää 12 lämpöastetta, puut heiluu tuulessa ja taivas on puolipilvinen. Aamupalan nautittua lähden isää hakemaan. isä odottaa tutusti jo pihassa ja istuskelee reppujakkaralla, joka on jo tuttu näky itselle. Koirat, tavarat ja isä kyytiin ja suuntaamme kohti Naulamäkeä.
Ajokoirat irti ja jään odottelemaan josko ajo lähtisi. Ei ole niin hyvä keli, että viitsisin mennä kyttäämään.
Istuskelen ja juttelen isän kanssa. Kokoajan kuitenkin ajatuksissa pyörii se, että parin päivän päästä lähdetään Ruotsiin hanhimetsälle. Odotukset ovat korkealla, mutta olen varautunut, myös siihen, että voi olla, että ei edes saada saalista. Joten on puhuttu, että jos saadaan hanhi mieheen, niin ollaan tyytyväisiä siihen.
Ja kuitenkin tiedossa, että meillä ei ole opasta ja pillittäminen tapahtuu omin voimin, että silläkin ei voi odottaa liikaa.
Aamu kuluu ja ajo ei tunnu lähtevän, että nappaan haulikon autosta ja otan Sakun ulos. Koira temuaa oikein onnensa kukkuloilla. Mutta täähän sille on sitä parasta, kun pääsee lintuja jahtamaan.
Lataan aseen ja annan haku komennon ja Saku ampaisee kuusikkoon ja minä perässä.
Jonkun matkaa kuljettua pyy lähtee ja yrittää selvitä tilanteesta tulemalla suoraan ylitseni, mutta nopea laukaus pudottaa sen ja kohta suolistan pyytä.
Jatkan matkaa, siinä kävellässä mietin Ruotsin reissua kovasti, jota myös odotan kovasti onhan sieltä kuullut tarinoita hirmu saalleista. Mutta itselle semmoiset 50 hanhen saaliit ei ole mikään tavoite, kunhan saa hyvän kokemuksen ja ei sitä hanhenlihaa viitsisi joka päivä syödä. Sitten sekin, että mihin ne linnut säilöisi.
Olen tullut rinteen reunaan, jossa maasto muuttuu männiköksi. Siinä ajatus katkeaa, kun Sakun suunnasta lähtee ukkoteeri, joka lähtee suoraan kohti minua. Päätän ampua vaikka en tiedä seisoiko Saku lintua, vai karkasiko se koiraa. teeri on hetkessä 10 metrin päässä ja ammun suoraan kaulan varteen lintua. Teerestä ja pitkä höyhen vana, kun lintu putoaa ja totean ajatuksissa, että tuota ei tarvii paljoa lopetella, että osuma on niin hyvä kuin voi olla.
Saku tulee teeren tulosuunnasta ja huudan paikan, joudun toistamaan käskyn ennen kuin koira pysähtyy. tämän jälkeen käsky noutoon ja kohta lintu on kädessäni.
Lähden palailemaan pois päin, kun on jo riittävästi saalista. Paluu matkalla hakkuu aukosta nousee Sakun edestä lehtokurppa ja koira karkaa perään. Jätän ampumatta, kun tilanne ei ole onnistunut ja saalista on jo.
Päivä on pitkällä, tuuli riepottelee puita, pilvet viilettävät taivaalla ja välistä aurinko paistaa pilvien lomasta.
Joten, kun ei ole kunnon ajoja oikein ollut päivän aikana toteamme, että eiköhän ole aika ottaa ajokoirat kiinni.
Näin päättyi mukava lämmin lokakuinen jahtipäivä ja seuraavaksi odotti Ruotsin jahtimaat ja hanhet.


Saalis Naulamäestä 2.10.2011


KUKKO

Kunto Ry kaverit houkutteli minua, että lähtisin Multian valtionmaille metsälle, siellä olisi kämppä vuokrattuna ja siinä yövyttäisiin. Enokin olisi siellä kanssa, kun hänkin kuuluu kunto ry:hyn. Itseäni ei vaan houkuta multian alue, koska se on minulle epäonnen alue. Siellä kuljettiin isän kanssa kolme kuukautta yhteen soittoon ja en saanut yhtään saalista, joka oli jo ihmeellistä, kun pääsin ampumaan haulikolla ja luodikolla teeriä, sekä metsoja. Rupesi jo tuntumaan, että vaikka piipulle istuisi, niin kyllä se ohi menisi. Lopullinen päätös siitä tuli, että en ikinä käy siellä metsällä, kun talvella automme luiskahti ojaan ja jouduimme nostamaan auton ojasta käsipelillä ylös, joskin vähän tunkkia käytettiin apuna ja selkä vääränä nostettiin autoa ojasta.
Isällä taas tuli saalista metsoja ja teeriä, kun kuljimme siellä, niin sai kaikki muutkin, jotka kävi sinä aikana meidän kanssa metsällä.
Siitä lähtien lupaukseni on pitänyt ja en ole edes käynyt alueella. Mutta samaan lupaan kuuluu kukon alue ja olen kuullut, että se on hyvä lintualuetta.
Joten sinne voisin mennä, joten tässäsitä ajellaan kohti kukkoa, keli on puolipilvinen, tyyni ja pakkasta on 1 aste.
Päivä on 15.10 ja olen sopinut Timpan kanssa, että nähdään huoltoasemalla, ennen kuin siirrytään maastoon.
Juomme kahvit, jutustelemme ja lopuksi kerron mihin suurin piirtein menen, jonka jälkeen molemmat suuntaa omiin autoihinsa ja suuntaamme metsästys alueille.
On jo valoisaa ja ajelen teitä pitkin etsiskellen kohtaa johon jäisin. Saavun levikkeen kohdalle ja parkkeeraan  siihen auton. Vasemmalla puolella on vähän aukon tapainen, siellä on taimikkoa ja jokunen korkeampi mänty.
Lasken Vihun ja Hutun hakemaan jänistä ja menen itse laittamaan kuvat puuhun.
Levitän mättään viereen makuualustan, lataan aseet ja käyn makaamaan alustalle. Aloitan suhauttelemaan ja en ole varmaan kerennyt olla siinä kuin 15 minuuttia, niin takaa tulee kaksi teertä suhautan kevyesti ja molemmat istuvat samaan mäntyyn. Matkaa ei ole kuin 100 metriä. otan latvassa istuvan teeren ristikkoon ja puristan rauhallisesti liipaisinta. Laukaus lähtee ja toinen teeri lähtee lentoon puusta, toista ei näy putoamassa ja oletan, että se putosi puunrungon takana alas. Annan Sakulle nouto käskyn ja lähden itsekkin perään ohjaamaan koiraa.
Saku juoksee, hakee lintua, mutta sitä ei löydy. Rupean ihmettelemään, että tuohan pitäisi olla jo selvä homma. Katselen  puun latvaan, joka näyttäisi olevan tyhjä. Ase oli niin paikoillaan, että ei se ohikaan voinut mennä ja yksi lintu sieltä lentoon lähti. Joten kävelen kyttäyspaikalle ja käyn makaamaan ja rupean kiikaroimaan latvaa. Teeri näkyy kiikarissa ja on näemmä kuollut siihen paikkaan ja jäi latvaoksiin kiinni.
Tätä ei ole ikinä käynytkään ja rupean miettimään, että mikäs nyt neuvoksi. Heti on selvä, että tälläinen reilu sata kiloinen äijä ei lähde kiipeemään puuhun, siinä tulee vain itselle vammoja, kun putoaa alas sieltä. Mites jos kaataisi puun, no ei sekään hyvä vaihtoehto, kun maksuttaisi ne sen puun ja kunnioitan muutenkin alueita joilla metsästän.
Sitten saan idean, että onhan luodikkoon mukana puolivaippa panoksia ja jos saisi oksan ammuttua poikki ja tuumasta toimeen. kävelen puun alle ja kiikaroin, että tuo oksa pitää teertä jumissa ja otan oksan ristikkoon. Oksa saa osuman mutta ei katkea ja toinen laukaus katkaisee oksan, teeri nytkähtää alaspäin, mutta jää silti viellä jumiin. Seuraava katkaisee taas oksan ja lintu jää edelleen puuhun. Alkaa noituminen ja hiukan siinä pari ärräpäätä lentää.
Tuumin hetken ja totean, että en kyllä jätä sitä sinne puuhun. En viitsi enään ampua luodikolla, joten kokeilen haulikolla, että jos sillä saisi teeren alas. Kokeilen erikokoisia hauleja ja teeri välistä nytkähtää alas päin. On menossa yhdeksäs haulikon panos, joka on pienimmästä päästä, eli 2,75mm olevaa haulia. Laukauksen jälkeen teeri putoaa alas, ihmettelen, että noilla isommilla hauleilla se ei tullut alas. Ajattelen, että tämä teeri tuli kunnolla ammutuksi ja lihat taitaa olla piloilla, mutta mitä viellä, oksat on suojanneet vartaloa jotenkin, että siivet vain on seulana. Sitkeys palkittiin ja totean, että eiköhän sitä jouda kiertelemään.
Kävelen pitkän lenkin, välistä kävelen järvenranta männikköä ja välistä kumpareista taimikkoa. Mutta mistään ei lintuja lähde lentoon.
Päätän vaihtaa paikkaa ja ajelen tietä pitkin, kun mutkan takaa ilmestyy 7 koppelon parvi, jotka ovat syömässä kiviä tiellä. Onneksi vauhtia ei ole paljoa, muuten olisi koppeloita autonkeulassa. Koppelot lähtevät eri suuntiin, kun ajan lähemmäksi. Tuumaan, että jätän linnut rauhaan, kun kaikki naaraita ja jatkan matkaa.  Ajelen erään tien piston päähän ja lasken Vihun ja Hutun hakemaan ja lähden itse kiertämään.
Olen kävellyt Sakun kanssa jonkun matkaa, kun Vihun ajohaukku alkaa aika läheltä ja käskytän Sakun viereeni. hetken päästä Hutu yhtyy ajoon ja se pyörii ihan ympärilläni. Jännitän, että näinkö pääsisin ampumaan Vihulle ekan jäniksen, kun koira on vasta 8 kuukautta vanha ja sillä jo useampi ajo.
Ajo hyytyy noin tunnin kohdalla ja menen tielle takaisin, jolloin ajo jatkuu taas hetken ja katkeaa kuin seinään.
Ensin ilmestyy Vihu ja jonkun aikaa menee, kun Hutu tulee pois.Hutulla on rinnassa ja kuonolla verta, että siinä lopullinen syy ajon loppumiseen. Siellä pääsi Hutu jänispaistin makuun ja ajoi nuoremman koiran pois, että sai nautiskella itse jäniksen rauhassa
Päivä on jo niin pitkällä, että päätän lähteä kämpälle päin ajamaan.
Soittelen matkalla ajo-ohjeita ja saavun lopulta kämpän pihaan, jossa odottelee iloisia miehiä.
-Terve! Kuuluu useammasta suusta.
Sitten tulee ohjeita, että siellä kinkkua ym muuta ruokana ja sauna on lämpiämässä. Tutkailen pihapiiriä, joka männikkökangasta ja rakennus on hirsimökki. Astun mökkiin sisälle ja miten sieltä lämpö ja erähenkisyys hönkii vastaan.
Seuraavaksi saapuu eno pihaan ja käyn jutustelemaan enon kanssa, jonka jälkeen ruoakin koirat. Juuri ennen pimeää saapuu Eki jolla on koppelo saaliina. Mies vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä ja syystäkin, kun meitäkin on seitsemän miestä jahdissa ja nähty vaihtelevasti lintuja, ehkä siitä se johtuu, että seitsemän miehen päivä saalis on teeri ja koppelo. Että ei saaliilla päästä kehumaan liikaa. Mutta eihän se tärkeintä vaan tämä tunnelma, kun katsomme auringon häviämistä taivaanrantaan ja juttu luistaa.
Jutut pysyykin hyvin erähenkisinä mikä ei yllätä tässä porukassa ja siirrymme saunaan jatkamaan keskustelua. Sauna sijaitsee lammen rannassa ja osa porukasta pulahtaa lammessa, jonka vesi ei varmasti ole mitään lämmintä.
Saunan lämmössä palaan jutuissa edellis viikon reissuun Ruotsiin, josta kokonais saalis oli 8 kanadanhanhea. Mahdollisuus suurempaakin saaliiseen oli, mutta ammuimme samoja lintuja ja välistä söhlättiin muuten. Reissu Ruotsiin oli kuitenkin loistava ja mahtava kokemus. Eikä varmasti jäisi viimeiseksi reissuksi Ruotsiin.
Ilta istutaan pöydän ääressä ja osa porukasta pelaa korttia, juttua ja naurua riittää.
Itse siirryn ulos ja otan koirat ulos tarpeilleen. Lähden kävelemään kuutamon valaisemaa tietä eteen päin ja mietiskelen, että kyllä tämä sitten tuntuu mukavalle, tämä on sitä elämän suolaa mitä minä kaipaan. Tähtitaivas leviää yläpuolellani ja kuutamo valaisee ympäristöä.
Laitan koirat autoon ja menen hellan viereen, johon on tehty nukkuma paikka. Olen niin väsynyt, että vaikka puheen sorina on aika kovaa, niin ei silti mene kuin hetki ja olen unessa.
Herään kellon soittoon ja vaikka muut meni myöhemmin nukkumaan hekin kömpivät ripeästi ylös. Nopeasti paikkailen tavarani ja kysyn, että nähdäänkö myöhemmin täällä kämpillä. Kaikki on lähdössä aika suoraan kotiin, koska valta osa porukasta on jo yöpynyt täällä useamman yön.
Joten päätän, että ajan suoraan kotiin, kunhan päivä on ohi. Keli on selkeä ja pakkasta taas vähän.
Ajelen pohjois osaan aluetta, jossa en viellä ole käynyt. Tulen risteykseen josta alkaa hakkuuaukko, parkkeeraan auton siihen ja lasken koirat hakemaan.
Odottelen teerien tuloa ja ohi menee, joku linnustaja autollaan ja hetken päästä menee autolla ohi pari hirvimiestä.
Yhtäkkiä huomaan, että koivussa istuu teeri, matkaa yli 150 metriä. Lintu ristikkoon ja laukauksen jälkeen lintu lähtee vaikean näköisesti lentoon. En ole varma, että osuinko. Hetken viellä kytättyäni päätän lähteä tutkimaan tilannetta ja vaikka kuinka haetan Sakulla linnunlento suunnasta ei löydy kuin yhdet hajut jota Saku seisoo, siitä ei kuitenkaan lintua löydy, että lintu varmaan selvisikin vahingoittumattomana.
Palaan autolle jolloin jänisajo lähtee käyntiin. Laitan Sakun autoon ja rupean passaamaan. Ajo kiertelee ihan vieressä ja kuvittelen jo mielessä kuinka jänis nousee heinikosta tielle ja lähtee juoksemaan kohti minua. Mutta näin ei käy vaan tulee hukka ja tuumaan, että teen tulet ja alan paistamaan makkaraa. Siinä makkaraa paistaessa alkaa ajo taas ja otan haulikon syliin. Syötyäni vaihdan paikkaa tietä hiukan eteen päin missä ajo on pyörinyt enemmän. Mutta tämän jälkeen ajo hyytyy kokonaan.
Kun ajo ei jatku, niin päätän lähteä kiertelemään. Lähden kävelemään suon reunaa pitkin ja maasto vaihtuu metsäksi ja jossa pääsen koppeloa ampumaan, koppelo lähtee puusta lentoon. Suuntaan koppelon perään ja pääsen yrittämään koppeloa uudestaan, tulos on sama kuin aikaisemmin, eli puhdas pummi.
Jatkan matkaa ja kun olen kauempana, niin käy se miten monta kertaa aiemminkin, pyörähdän ja eksyn kauemmaksi kuin oli tarkoitus. Tämä on käynyt ennekin, kun maasto ei ole tuttua. Vihu tulee luoksemme ja päättelen, että Hutu on jäänyt autolle, kun Hutu ei ole Vihun kanssa. joten rupean ottamaan suuntaa tutkaamalla Hutua ja lähden tutkan osoittamaan suuntaan.
Matkan keskeyttää, kun hirvikoira ilmestyy meidän sekaan ja se lähtee syöksymään Vihua kohti. Vihu ulvoo hädissään ja juoksee karkuun, jolloin taas Saku hyökkää hirvikoiran kimppuun. Minä painan perään ja menen väliin, onneksi hirvikoira ei hyökkää, kun pidän Sakun paikoillaan. Tilanne purkaantuu, kun hirvimies tulee ja ottaa koiransa kiinni. Kysyn mieheltä, että olenko menossa tietä kohti minne olen jättänyt auton, suunta on kuulema oikea.
Matkalla törmään ukkometsoon, joka lähtee puusta siten, että en pysty ampumaan sitä. Suuntaan metson meno suuntaan, kun tiedän kokemuksesta metson lentävän suoraan menosuuntaansa. Saavun aukon reunaan ja kun en ole tarkkana, niin metso karkaa aukon laidasta lentoon. Manaan hetken, että jos olisin ollut tarkkana olisin päässyt ampumaan metsoa. Mutta näin sitä monesti käy ja mitä sen väliä, kun ei niitä kaikkia tarvitse saada ja se koppelo parvi varmasti tarvitsee ukkoa, kun soidin aika tulee. Jostain syystä täällä näkemistä linnuista yli 90% on naaraita, että ehkä hyvä niin, kun en liikaa noita lintuja ole täällä kukossa nähnyt. Vaikka kyllä tapahtumia on ollut.
Saavun lopulta autolle, jossa Hutu on odottamassa. laitan koirat autoon ja juon limsaa. Vaihdan jalkineet ja totean, että ihan mukava paikka metsästellä tämä kukko, että ehkä pitää tulla toisenkin kerran tutustumaan tähän alueeseen, kun ei kahdessa päivässä kaikkea kerkeä katsella.
Lähden ajelemaan ja soitan muille. Ei kuulemma saalista ole tullut lisää ja kuulema muutama tapahtuma on vain ollut.


torstai 29. marraskuuta 2012

Jalokalat haaveena ja ahvenet saaliina


Pyydän keväisin loukuilla supeja, kettuja, minkkejä ja näätiä, mutta käyn myös jackrussellinterrierini Lucien kanssa jäljittämässä näitä kaikkia luolan tai itse elukan löytymisen toivossa. Tätä joudun tekemään siitä syystä, että kaikki tietämäni luolat ovat hylättyjä ja uusia on pakko löytää, mutta jäljittäminen on tehokasta vain lumisateitten jälkeen ja keväisin niitä on vielä vähän.  Keväisin, kun metsästyskausi tekee loppuaan ja etenkin kun jäniksen metsästyskausi päättyy, veren vielä vetäessä erälle on pakko keksiä muitakin harrasteita kuin pienpetopyynti pitkien lumisateettomien aikojen ratoksi.

Käyn pilkkimässä ja siten saan loukkuihin hyvin syötit, mutta haaveena aina on saada parempaakin saalista kuin muutama ahven. Kirjolohia on omasta mielestäni liian helppo saada ja lähdenkin nykyään lammille vain syömäkaloja hakemaan. Tästä johtuen jouduin miettimään jotain haasteellisempaa saalista kuin muutamat ahvenet ja lopulta muistin, että Pohjois-Päijänteestä löytyy erinomaiset jalokalakannat. Sieltä on mahdollista saada, niin taimenta, järvilohta, siikaa kuin saimaannieriää. Huhuja pääsee aina välistä kuulemaan kuinka joku on saanut taimenen ja siikoja tuntuu tulevan hyvin, mutta miten on nieriöitten laita? Tämä minulla pyöri jokusen viikon päässä ja oli pakko aloittaa tiedustelu, miten näitä voisi saada ja mimmoisista paikoista. Jonkin aikaa tiedusteluja tehneenä päätin ostaa rautulätkän ja pienen määrän mormyskoja. Sitten muunsin parista Kuusamon räsäsen seiskasta rautulätkät laittamalla koukkujen tilalle tapsit, joidenka päähän mormyska tai perho.

Lopulta oli aika kokeilla miten ensimmäinen kerta sujuisi ja päätin suunnata huhupuheitten keskukseen Konjakin saaren ympäristöön. Kyseinen alue on nykyään uuden lauhdevoimalan takia arvioitu heikkojäiseksi, mutta päätin ottaa riskin jäänaskaleiden kanssa pelaten. Jäätä olikin yllättävän hyvin, mutta en silti voi suositella toimimaan vastaan turvaohjeita, kuten itse olin toiminut. Olin katsonut ennalta, mistä löytyisi sopiva pakka veden alta ja suuntasin sukseni sitä kohti. Hiihdettyäni mielestäni tarpeeksi lähelle laitoin lipulliset ootto-onget taimenia varten syvänteeseen olettamani pakan sijainnin viereen. Vettä oli noin kaksikymmentä metriä tällä kohdalla ja syyvyyskarttojen mukaan siinä pitäisikin olla yhdeksäntoista metriä syvää. Säädin painojen ja syöttitahnan välisen tapsin kolme metriä pitkäksi. Laskin kaikkiaan kolme onkea veteen ja siirryin etsimään pakkaa.

En millään löytänyt etsimääni pakkaa, mutta yhden kerran luulin löytäneeni pakan, mutta sillä kohtaa oli kaksi metriä syvempää kuin kartan mukaan. Hetken pilkittyäni tällä matalimmalla kohtaa tunnen yhden rajun tömähdyksen ja siimaa vedetään rajusti sivulle. Kala kuitenkin päästää irti ja nostan lätkän ylös katsoakseni mitä tapahtui. Syötti on kunnossa ja niin on lätkäkin, joten kuka ottikaan kiinni, oli ottanut lätkään. Oliko tämä taimen vai nieriä?  Se jää arvoitukseksi ja loppureissun aikana ei käy yksikään kala pilkkiin.

Kotiin palattuani siiat alkavat pyörimään päässä ja pakko niitä on lähteä etsimään. Vanhempieni kotia lähellä olevista lahdista on saatu siikoja aina näin keväisin, joten en lähde merta edemmäs kalaan vaan pysyn muutaman kilometrin sisällä. Käyn useita reissuja, mutta aina samalla lopputuloksella saaliina vain ahvenia loukkuihin.



On Pyhän Patrikin – päivä, aamulla olin käynyt veljeni kanssa pillittämässä kettua ja tarkistamassa heti tappavat raudat. Veli oli päässyt näkemään ketun vilahdukselta, mutta se jäikin päivän ainuaksi riistatilanteeksi ja raudatkin ammottivat tyhjyyttään. Lähden mökkireissulle äidin ja mummon kanssa.  Saavumme mökille ennen puoltapäivää. Alamme välittömästi laittamaan ruokaa ja lämmittämään mökkiä sekä erillistä saunarakennusta. Laitan samalla, kun käyn sytyttämässä saunan, yhden pilkkiongen valmiiksi, johon laitan pystypilkin alle viisitoista senttiä pitkän tapsin mormyskalla ja viisikymmentä senttiä pystypilkin yläpuolelle sivutapsin perholla. Olen päättänyt yrittää siikaa ja ahventa.



Syötyäni suuntaan heti pilkille ja menen paikoille, joista on siikoja verkoilla saatu. Kokeilen taktiikkaa, jossa pilkin aluksi pohjasta pystypilkillä sekä tasapainolla ahvenia, ja sitten aivan jään alta siikoja pystypilkillä ja mormyskoilla.


Siikoja en löydä vaikka kuinka etsin, mutta ahvenia sen sijaan löytyy. Päivä menee nauttiessa komeasta säästä ja yksi yllätyskin löytyy matkaan. Kolme kanadanhanhea laskeutuu maaliskuiselle jäälle ja se lisää toivoa Keski-Suomeen kehittyvälle hanhikannalle.



Seuraavana aamupäivänäkään ei löydy siikoja, mutta tiedän niitä olevan päijänteessä. Ahvenia saan ihan mukavasti ja mökillä ajanviettäminen on aina rentouttavaa.


Lopulta sorrun ja lähden pilkkimään kirjolohia veljeni kanssa huhtikuun ensimmäisenä päivänä, Koukun ja Paukun ylläpitämille Liekkilammille. Isoja siikojakin sinne on istutettu, joten ei auta kuin kokeilla löytyisikö niitäkin. Varmistaakseni kalasaaliin laitan aluksi ootto-ongen, mutta mitään ei tapahdu tuntiin ja vaihdan aktiivipilkkiin. Lopulta vaihdan lampea, jos vaikka kalat löytyisivät helpommalla toiselta lammelta. Sielläkään ei ole ollut kalat aktiivisia toisten kalastajien mukaan, joten päätän jonkin aikaa pilkittyäni palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja siirtyä takaisin toiselle lammelle sekä yrittää saada ootto-ongella lupakala talteen. Ei mene kuin hetki ja lippu ponnahtaa pystyyn ootto-ongestani. Sieltä nousee reilun puolentoista kilon kirjolohi.



Nyt voin siirtyä rauhassa yrittämään siikaa keskemmälle lampea. Lasken pystypilkin, jonka alla on pieni kuusamon siipikirppu –mormyska, metrin jään alle. Kerkeän hyppyyttämään vain muutaman kerran pilkkiä, kun tunnen vedon sivulle. Veto on todella pehmeä ja ajattelen sen varmasti olevan iso siika. Teen kaksi pientä nykäystä ja annan pilkin olla hetken rauhassa. Taas alkaa tuntumaan veto sivulle ja nyt vedän tasaisen vedon vastaan. Samantien alkaa nykiminen tuntumaan vavassa ja  nappaan siimasta kiinni. Uitan kalaa kaikessa rauhassa ja huudan veljen auttamaan kalan koukkaamisessa. Veli on kuitenkin samalla paikalla, kuin mistä sain kalani ja aivan liian kaukana. Kala ui avannosta ohi ja näen vain leveän hopoisen kyljen. Huudan veljeä kiirehtimään, mutta kala päättää kääntää päänsä avannon suulle. Kirjolohi nousee omatoimisesti kairausreiästä, kunnes sen pää tulee vedenpinnalle. Kala vääntää itsensä jouseksi reikään ja jumittuu paikoilleen. Vedän vastaan siimasta, mutta pieni koukku räpsähtää poikki. Tajuan virheeni ja nappaan kalan päästä molemmilla käsillä, jonka jälkeen heitän sen jäälle. Tämän jälkeen  huudan veljelleni ettei tarvitse enää juosta ja alan nauramaan. 


Täytyy myöntää, että kyseinen kala yllätti minut täysin ollessaan aivan muualla, kuin missä olen tottunut niiden olevan. Myös se oli myönnettävä itselleni, että nautin vielä kirjolohen pilkkimisestä.




lauantai 24. marraskuuta 2012

Sumusta tyrskyihin


Ukko ja nuorukainen saapuivat laiturille mukanaan kaksi ajokoiraa. Vanha puuvene lastattiin kaikessa rauhassa ukon kokemuksen mukaisesti, kivääri patjojen päälle jätesäkkiin pakattuna ja muutkin varusteet tyrskyiltä suojattuina. Tämä oli nuorukaisesta erikoista, koska keli oli tyyni ja vahva sumu peitti Päijänteen. Nuori narttu sijoitettiin keskituhdolle ja vanha uros asettui paikalleen keulaan, jossa se oli tottunut kulkemaan. Nuorukainen tyrkkäsi veneen laiturista ja siirtyi keskituhdolle narttunsa rinnalle. Ukko veti moottorin käyntiin tottuneesti ensimmäisellä nykäisyllä. Tämän jälkeen ukko sytytti röökin ja laittoi vedon päälle moottorista. Oli lähes täysin pimeää, mutta vaalea usva sai kaiken näyttämään valkoharmaalta. Vene eteni salmesta läpi, jonka jälkeen ukko laittoi kierrokset täysille, vaikka nuorukaisella ei ollut mitään tietoa miten ukko tässä kelissä pystyi suunnistamaan, kun rantaviiva katosi jo viidentoista metrin päästä.
Lopulta vene saavutti suuren selän laidan, mutta ukko halusi tarkistaa tuttunsa omistaman saaren rannat teerien varalta ja antaa aamuauringon synnyttää tuulta järvenselän ylistystä varten. Pienen hetken rantoja pitkin ajettua alkoi tuuli avaamaan selkää ja silloin ukko päätti, että nyt olisi aika mennä ylitse. Tuuli koveni nopeaa tahtia, mutta puuvene eteni tasaisesti selän ylitse. Lopulta saavuttiin rantaa, joka nousi vuoren lailla ja vuoreksihan sitä mäkeä näillä lakeuksilla kutsutaankin. Ukko käski nuorukaista päästämään koirat irti jo viisikymmentä metriä rannasta. Vanha uros katsoi hetken aallokkoa ja kohta kuului läiskähdys, sekä pian toinen nuoren nartun liittyessä seuraan. Ukko meloi perästä ja tokaisi joskus ajon lähteneen ennen kuin rantaan on päästy.

Vuorenrinteestä alkoi kuulua ajokoiran kiljahtelua, kun vene oli vielä kymmenen metrin päässä rannasta. Ukko röhäytti nauruntyngän ja meloi nopeammin rantaa kohti. Silloin nuorukainen havaitsi mustavalkoisen naaman rannalla, joka kuului supikoiralle. Supi katsoi kivien välistä miehiä ja kääntyi viistottain takaisin mäkeen arvaten miesten aikeet. Ajurit saapuivat paikalle nuori narttu edellä ja vanha uros perässä, kun miehet olivat juuri nousemassa veneestä. Ukko huikkasi nuorukaiselle ”juokse nopeasti uran päähän rinteeseen, supi ei kauaa pysy ajokoirien edessä pinnalla”. Nuorukainen totteli ja hyppäsi sen kummemmin varomatta veneestä kivikkoiseen rantaveteen. Valmetti ilmestyi nopeasti pussista ja se oli pian ladattu. Nuorukainen kiipesi mahdollisimman nopeasti uralle, mutta ajo oli ylittänyt sen jo. Pian ajo jo katkesi ja välistä kuului pientä ulvahtelua koirien yrittäessä päästä louhikossa makaavaan elikkoon käsiksi. Ukko kutsui nuorukaisen veneelle hakemaan reput mukaan ja auttamaan veneen vedossa maihin, jottei aallokko veisi venettä mennessään miesten ollessa jahdissa. ”On niin tuulista, ettei kannata ottaa kivääriä mukaan painoksi. On tuota kannettavaa muutenkin tarpeeksi” ukko totesi, johon nuorukainen vastasi ”Ainahan sitä tarvitaan, kun sitä ei mukana ole” ja otti aseen selkäänsä.
Kiipeäminen vuorelle alkoi ja koirista ei ollut kuulunut mitään jo kahteenkymmeneen minuuttiin. Seurueen saavuttua tielle, joka nousee vuoren sivua alkoi kuulumaan uusi ajo. Koirat tulivat tietä pitkin täydellä huudolla ja kääntyivät juuri samalla kohdalla takaisin vuoreen, jossa ukko ja nuorukainen seisoivat. Ajo eteni vuoren yli ja kuului silti, vaikka keli oli kovatuulinen. ”Kettu” totesi vanha ukko ja käski nuorukaista sijoittumaan tielle ylemmäksi passiin. Ajo kesti useita tunteja, mutta lopulta se painui kuulumattomiin. Ajo oli kiertänyt järvenrantavuoria pitkin, mutta ei ollut missään vaiheessa palannut samaan vuoreen missä seurue passasi.
Ajoon takaisin kiinnipäästäkseen ukko ja poika nousivat vuoren laelle aukkoon, lupa-alueen rajalle. Ajohaukun kajo kuului enää vaimeana vuorien takaa ja se eteni kokoajan poispäin. Hetken päästä tuuli oli ainut mitä nuorukainen kuuli. Nälkä vaivasi jo kovin seuruetta, kun onhan kello jo yli puolenpäivän, ja he päättivät tehdä tulet. Nopeasti aukonlaidasta löytyi sopiva tervaskanto, joka oli tarpeen näin tuulisiin olosuhteisiin. Pian nuotio oli jo kassassa ja makkarat tulilla lämpiämässä. Siinä nuotiolla istuessa ukko kertoi tarinoita jahdeista ja entisistä ajokoiristaan. Yllättäin kesken kaiken teeriparvi lehahtaa keloon keskelle aukkoa.

Nuorukainen hivuttautuu polvilleen reppujakkaralta ja asettaa repun eteensä. Kiväärin on ollut visusti pussissa kokoajan, joten se pitää poistaa varovaisesti pussista lintujen ollessa kuudenkymmenen metrin päässä. Vanha pilkkuseiska asettuu repun päälle ja nuorukainen käy makuulle. Kiikarista nuorukainen huomaa kuinka ruuli riepoo lintuja oksilla. Alaoksalla istuu komea kukko, jonka nuorukainen valitsee parvesta. Tuuli on onneksi suoraan nuorukaisen takaa, joten tähtääminen on helppoa tuulesta huolimatta. Ukko muistuttaa vierestä kuiskaten ”tähtää ihan alareunaan lintua näin läheltä”. Nuorukainen keskittyy, siirtää ristikon alareunaan lintua ja puristaa rauhallisesti liipaisinta. Kiikarin tärähdetty laukauksesta, näkyy kiikarin läpi vain tuulen mukana meneviä höyheniä. Nuorukainen nostaa pään ja pääsee näkemään viime metrit linnun putoamisesta kelon rungonviertä pitkin. Hetken päästä nuorukainen on tyytyväisenä tulilla saaliinsa kanssa ja miettii ettei tullut turhaan otetuksi kivääriä mukaan. Ukkokin on selvästi tyytyväinen nuorukaisen saaliiseen ja hymyilee. Hetken kuitenkin katkaisee ajohaukku tullessaan kuuluville.
Ajo etenee vuorien kanjonia pitkin ja on menossa rantaa kohti. Nuotio levitetään nopeasti ja eväät sekä saalis laitetaan reppuihin. Alas tielle laskeutuminen menee nopeasti ja tielle tullessa ajo on jo aivan rannan lähellä. Ukko ja nuorukainen etenevät tietä pitkin mahdollisimman lähelle ajoa, mutta se hyytyy louhikkoon. Koiria ei näy ja kello alkaa jo lähestymään pimeänaikaa. Ukko huutaa koiria pois ja uros ilmestyy kotvan kuluttua, mutta nuorta narttua ei näy, eikä kuulu. Seurue lähtee kulkemaan veneelle aina välistä kutsuen narttua, mutta sitä ei vieläkään näy. Veneelle saavuttuaan, he nousevat veneeseen ja lähtevät ajamaan myötätuuleen rantoja pitkin. Lopulta nuori narttu löytyy rantakivikolta ja on selvästi iloinen nähdessään isäntäväen.

Kotimatka voi alkaa ja järvenselän ylitys tapahtuu eri reittiä kuin aamulla tuulen takia. Nuorukainen ei voi kuin ihmetelle, kuinka kauniilta myrskysääkin näyttää vesillä. Tyrskyt iskevät välillä viileää vettä kasvoille, mutta se ei nuorukaista haittaa tällaisen päivän jälkeen. 

torstai 27. syyskuuta 2012

Syyskuun jahtia 2011


Syyskuu alkoi jäniksen metsästyksellä ja  tulosta ei tullut heti, ajoja oli kylläkin. Kävin serkun ja Vesan kanssa fasaani jahdissa 8 päivä syyskuuta. Kovan työn takana oli fasaani saalis mutta tulosta tuli kuitenkin lopulta ja koirille saatiin pudotuksia.

Tämän jälkeen alkoikin kanalinnustus ja lintujen kanssa ei ollut oikein tuuria, mutta nyt taas jostain syystä jänikset juoksi ajoista luokseni, kun etsin Sakun kanssa lintuja ja näin sain parit kaadot ajokoirille.

Metsäkanalintua en saanut ennen kuin syyskuun loppupuolella ja tässä niistä reissuista.

SYYSKUUN 24. PIHTIPUDAS

Oltiin tultu edellisenä iltana Pihtiputaalle Taneli, isä ja minä. Oli pilvistä, tuulista ja satoi hiukan, niin oli päätetty, että mennään Pekosenahoon yrittämään jänistä ja minä lähtisin Sakun kanssa yrittämään metsoa, juuri samoilta paikoilta kuin mistä sain ukkometson viime vuonna.  Koska keli ei ollut mikään hyvä teerien kyttäämiseen, niin olimme päättäneet toimia näin.
Kun pääsemme lupa alueelle, niin ajamme pari kilometriä metsätietä, niin tällä matkalla näemme melkein kymmenen metsoa. Tämä lupaa ainakin metson etsinnälle hyvää.
Autot parkkiin ja ajokoirat irti.
Itse vaihdan saappaat jalkaan, Saku irti ja reppu selkään. Suuntaan suoraan sinne missä edellisenä vuonna näkyi metsoja. Kävelen rauhassa ja Saku hakee tohkeissaan. Koira juoksee intoa täynnä ja luovii edes takaisin edessäni.
On jo kävelty toista kilometriä ja ei ole näkynyt metson metsoa, ehkä ne oli kaikki tiellä syömässä kiviä, tuumin ja jatkan eteen päin.
Saavun aukon reunaan ja lähden kulkemaan aukon reunaa. Sakua ei ole näkynyt hetkeen ja kun olen päässyt hetken eteen päin kuuluu oikelta kuusikosta kiljahdus, juuri samanlainen kuin viime vuonna, kun Sakun seisonnasta  karkasi metso seisonnasta ja niin nyttenkin näemmä kävi. Ukkometso ilmestyy aukkoa pitkin kuin savikiekko B-tornista, matkaa on noin 20 metriä ja metso putoaa ekalla laukauksella kuin rätti alas ja kun metso osuu maahan kuuluu kumea tömähdys.
Saku tulee tohkeissaan aukkoa  pitkin, huudan paikan ja joudun toistamaan huudon pari kertaa, ennen kuin koira pysähtyy, tämän jalkeen annan käskyn noutoon ja Saku lähtee hakemaan lintua. Saku ei meinaa heti tuoda lintua, joten koiraa pitää käskyttää uudestaan ja koira tuo linnun lopulta.
Homma kävi suhteellisen helposti ja päätän suunnata autoille.
Muuta en saakkaan loppu reissun aikana ja palaamme seuraavana päivänä kotiin. Alla kuva saaliista.






KORPIAHO 30. SYYSKUUTA

Oltiin matkalla Korpiahoon ja keli oli suhteellisen lämmin, kun aamusta lämpömittari näytti 12 astetta ja taivaalla oli hiukan pilviä.
Ajokoirat laskettiin irti, mukana oli veljeni koira Hilu ja minun uusi ajokoirani Vihu, jolla ikää vasta 6 kuukautta.
Aamusta koirat saa ajon ja ajo menee kuulumattomiin. Kun koirat tulevat pois päätän, että lähden kiertämään Sakun kanssa. Kävelen isomman metsän läpi ja tulen aukon reunaan jonka yli suuntaan. Aukon jälkeen vasta rinteellä alkaa siemenviljelys jonka rinnettä lähden kävelemään.
Törmään Sakun seisontaan, josta karkkoaa akkateeri, ammun ja totean, että en osunut. Harmittelen, että  enkö edes yhtä teertä saa syyskuun aikana, kun olen kävellyt hiukan alta sata metriä tulee Saku viereeni teeri suussa. Saku oli ollut tarkkana ja havainnut, että olin osunut ja nouti linnun pois. Olen mielissäni, että sain teeren sittenkin.
Jatkan matkaa ja saavun isompaan metsään, kun olen kävellyt rinnettä hetken kuulen kuinka ajo lähtee mäen alta, Vihu ja Hilu antaa ääntä vuolaasti ja pyydän Sakun viereeni ja jään passaamaan.
Isä ja Riku ovat vasta rinteellä  ja ajo on meidän välissä. Ajo kulkee edes takaisin välissämme ja odotan laukausta aina, kun ajo menee vasta rinteelle. Välistä ajo tulee lähelleni ja odotan, että jänis hyppäisi näkyviin. Puolen tunnin jälkeen ajo menee vastarinteelle ja siellä olevan tien yli ja laukausta ei kuulu. Joten soitan isälle, joka kertoo, että Riku ei mennyt passiin siihen mihin neuvottiin ja jänis meni siitä. Tietenkin Riku näki jäniksen, mutta niin kaukaa, että Riku ei voinut ampua.
Olen kuitenkin tyytyväinen, kun Vihu ajoi vanhemman koiran kanssa hyvin ja tämä luupaa hyvää tulevaisuudelle.
Jatkan matkaani, koska ajo meni itseltäni kuulumattomiin. Kuljen jonkun kilometrin verran ja puusta karkaa lintu. En ole varma onko lintu metso vai teeri. Tilanne on kuitenkin niin nopeasti ohi, etten edes asetta kerkeä nostamaan.
Tulen aukon reunaan jossa on hyvä sahattu puupala ja muistan, että minulla on kokeilematon panos jonka voisin kokeilla. Laitan puupalan kannon päälle ja lähden ottamaan askelia riittävän matkan päähän ja juuri, kun pääsen riittävän matkan päähän. Hyppää oikealta puoleltani teeri lentoon. Ammun vaistomaisesti ja teeri putoaa. Saku noutaa teeren ja totean, että taisi panos käydä.
En kuitenkaan luota siihen, että lintu jäi, vaan koeammun panoksen suolistamisen jälkeen. Kuvio on loistava ja läpäisyäkin on, joten ei ihme, että teeri jäi.
Lähden palailemaan autolle päin ja näen vielä teeriä matkalla mutta jätän ne rauhaan.
Autolle päästyämme lähdemme hakemaan koiria, jotka löytyy lupa-alueen rajalta. Koirat on hukanneet jäniksen ja antavat kiinni helposti ja lähdemme kotia kohti. Syyskuu ei hirveästi minulle metsäkanalintuja lahjoittanut, vaikka oli moneen vuoteen menossa huippu kanalintu vuosi.

                                          
                                                      Alla saalis Korpiahosta

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Elokuun jahtia 2011


Kausi alkoi kyyhkyjahdilla tutussa paikassa, joka oli kuivunut kyyhkyistä lähes kokonaan. Parin reissun saalis oli yksi kyyhky, jonka ampui Juha-Matti, itse en ampunut parilla reissulla laukaustakaan. Pettymys oli karvas ja jouduimme totemaan, että kohtalainen kyyhkypaikkamme oli menetetty.
Siihen oli joko vaikuttanut lepokuusikon kaataminen tai linnut oli vain hävinneet muuten.
Avaus oltiin Rahjassa ja tässä tarinaa sieltä.



VESILINNUSTUKSEN AVAUS

Oltiin loppuen lopuksi tultu tulokseen, että mennään avaukseen Rahjaan ja ajelimme sinne yötä vasten.
Ajatuksena myös, että saataisiin paikka missä viimevuonna päästiin ampumaan hanhia ja sorsia saatiinkin kyseisestä kohdasta.
Ajelemme paikkaan ja toteamme, että siellä on jo kuvat ja paikka varattu. Eli ei muuta kuin toiseen kohtaan lähelle kyseistä paikkaa.
Levittelemme kuvat valmiiksi ja käymme blindeihin nukkumaan, josta ei tule oikein mitään ja aamu menee odotellessa kello kahtatoista.
Porukkaa valuu ympärille ja kello lähenee hitaasti kahtatoista.
Aurinko porottaa jo kuumasti arviolta lämpötila on lähellä 20 astetta ja lataan aseen, kun on enään pari minuuttia kello kahteentoista.
Kun kello lyö kasitoista alkaa hirveä tulikeskitys lahden keskellä ja viimeisillä laukauksilla keikahtaa hanhi parvesta alas.
-JEEEESS!!!!
Kuuluu luodolta missä itsekkin ollaan monesti oltu. Kaverilla kävi tuuri ja sai heti hanhen.
Sorsia lentää ja pauke on mahdoton kahden tunnin ajan, itse pääsemme ekan kerran ampumaan kahden tunnin kohdalla tavi tulee suoraan kuville ja tyhjennämme aseet lintuun, joka nousee pystysuoraan taivaalle ja jatkaa matkaa korkeammalla.
Kohta taisi olla kuitenkin huono valinta, kun kaikki linnut saa melkein haulia tai kääntyy pois ennen meitä.
Lähdemme pois paikalta ruoakailemaan ja suunnittelemme, että käymme vähän kiertämässä Pappilankarissa.
Pappilankarissa oleva pohjukka on varattu ja sinne lentävä heinäsorsa lätkähtää alas. Käymme juttelemassa ja miehet sanoo, että toinen sorsa mitä ampuivat lensi meidän ohi ja siihen oli varmaan osunut.
Minne päin sorsa lenti on pari pikkulämpärettä ja arvelen sorsan menneen sinne. Pääsemme toisen lämpäreen viereen, kun sieltä hyppää jouhisorsa lentoon ja Taneli pudottaa linnun alas. Sakulle noutokäsky ja kohta sorsa on kädessäni.
Tämän jälkeen lähdimme nukkumaan, kun ei nukuttu hyvin edellis yönä lähes ollenkaan.
Aamuyöllä siirrytään luodolle jolle yritettiin ekana päivänä, kuvat levälleen ja menemme puskiin piiloon.
Ei mene kauaa, kun tavi parvi ilmestyy ja pillitän, tavit kääntävät nätisti kuville ja ammun kerran ja tavi tipahtaa alas, en edes yritä toista, vaan annan käskyn Sakulle noutoon.
Tilanne on täydellisesti onnistunut pillityksineen ja koiran noutoa myöten, tilanne onnistui kuin oppikirjasta. Olen tyytyväinen, kun sain viellä näin tyylikkäästi kauden ekan saaliin. Lintuja lentää mutta ei tule nyt kuville ja hanhetkaan ei välitä pillistä.
Päätän käydä kiertämässä rannan ja saan Sakun avustuksella haavakko tavin ammutuksi ja Taneli ampuu sillä välin tavin kuvilta myös, että toinen päivä lähtee saaliillesesti hyvin käyntiin.
Tulen takaisin Tanelin luo, kun kolmen telkän joukko lähestyy ja pillitämme, telkät kääntyy nätisti ja tulee ihan päätä hipoen luodon yli ja Taneli pudottaa yhden alas ja muuten ammumme loput pummeiksi. Taas ihmettelen, että miten voi ampua ohi linnusta, joka lentää pois päin ja etäisyys on sopiva. Taas voi todeta kerran, että voi sitä ampua ohi, vaikka paikka olisi kuinka hyvä.
Päivä on edennyt ja päätämme siirtyä laavulle ja Taneli jättää minut Kuusimällän toiselle puolelle, josta tarkoitus kiertää heinikot.
Pääsen pohjukkaan ja Saku ottaa seisonnan, käsken etenemään, jolloin heinäsorsa syöksyy veteen ja sukeltaa. Huudan paikkaa ja Saku pysähtyy lopulta. Hetken kuluttua sorsa nousee pintaan ja laukaus lopettaa haavakko sorsan.
Suolistuksen jälkeen Saku juoksee seuraavalle tuppaalle ja ottaa seisonnan. Tällä kertaa Sakulla pettää hermo, se karkaa seisonnasta ja nappaa haavakko tavin suuhun. Komennan Sakua, että tuo sorsan minulle ja hetken päästä sorsa on kädessäni.
Pääsen laavulle jossa Taneli odottaa. Sovitaan, että Taneli alkaa tekemään tulia ja minä kannan tavaroita veneestä.
Pääsen veneen viereen, kun yhtäkkiä ilmestyy parvi hanhia eteen. Linnut kartelee ja etsii laskeutumis paikkaa. Hanhilla on siivet kupilla ja ne ovat tulossa suoraan kohti minua, pyrin olemaan liikkumatta, koska olen veneen vieressä näkyvissä ja ympärillä ei ole kuin aukea kallio.
Mielessä käy jo, että näinkö käy tuuri ja saan ekan hanheni tälläisellä tuurilla, että seison näkösällä ja ilman mitään naamiointia. Mutta 80 metrin kohdalla hanhet tajuaa, että ei tohon kannata laskeutua ja kääntävät keskelle selkää.
Rupeamme tekemään ruokaa ja seuraamme mitä hanhet tekee. Hanhet uivat pienemmän saaren päähän ja päätämme, että ajetaan syönnin jälkeen tuulen yläpuolelle ja lähestytään veneellä hanhia tuulen mukana.
Syönnin jälkeen lähdetään toteuttamaan suunnitelmaa ja pääsemme tuulen yläpuolelle. Näemme vain kolme hanhea ja ihmettelemme, että mihinkä loput on kadonneet. Melomme lintuja kohti ja rupeamme pääsemään lähemmäksi, matkaa on enään alta sata metriä, niin silloin linnut nousee lentoon ja tekee jyrkän käännöksen lähtien lentämään myötätuuleen.
Taneli ihmettelee, että hanhet oli Kanadanhanhia ja kyllä ne piti olla merihanhia, kun katsoimme lintujen laskeutumista. Totean, että peli on menetetty, että panokset pois aseista ja ajetaan Pappilankariin. Juuri kun aseet on tyhjät hyppää vierestä olevalta saaresta merihanhi parvi lentoon ja tietenkin ihan haulikon kantamalta.
-Voi v.... siinä ne olikin!
Kiroilun määrää ei voi kuvailla ja itsensä sättiminen alkaa. Ois pitänyt älytä, että ollaan eri hanhia ajamassa takaa ja toiset seurasi vieressä ja odotti viisaasti, että aseet oli tyhjänä.
Siinä se reissun paras tilanne valui hukkaan.
Lähdetään kiertämään ja Saku ottaa rannassa komean seisonnan ja josta molemmat ammumme heinäsorsat. Taneli saa myös tavin viellä ja tämän jälkeen palaillaan veneelle.
Veneen keula suunnataan kohti rantaa ja paluumatka alkaa.
Reissu oli saaliillisesti paras Rahjaan, mitä olimme tehneet ja isoin kiitos kuului Sakulle, koska 11 sorsasta 9 oli Sakun ansiota ja tuli nähtyä se taas, että miten paljon koirasta on hyötyä. Koiran toiminta oli mallikasta ja odotin yhteistä kauden jatkoa innolla. Alla kuva saaliista.



Seuraavana perjantaina Saku näytti taitojaan Petäjävedellä, kun Tanelin kaksi sorsaa katosi viljapeltoon. Saku löyti molemmat pois. Sain itse samalla reissulla tukkasotkan, jonka Saku nouti mallikkaasti. Alla kuva sorsista.



Teimme 27-28.8 toisen reissun Rahjaan, josta Taneli kertoi tarinassa hanhihulluus kantaa hedelmää. Itse jäin ilman saalista ja en ampunut laukaustakaan, mutta olin tyytyväinen kuitenkin, kun kova yritys palkittiin ja Taneli sai ekan hanhensa.
Elokuu oli hyvä ja kokemuksia riitti ja jännittäviä tilanteita oli, ainut huono asia oli, että kyyhky paikkamme oli kuivunut ja sen tulevaisuus näytti synkältä.


Saku ja Taneli Rahjassa ihailemassa auringon laskua