torstai 29. marraskuuta 2012

Jalokalat haaveena ja ahvenet saaliina


Pyydän keväisin loukuilla supeja, kettuja, minkkejä ja näätiä, mutta käyn myös jackrussellinterrierini Lucien kanssa jäljittämässä näitä kaikkia luolan tai itse elukan löytymisen toivossa. Tätä joudun tekemään siitä syystä, että kaikki tietämäni luolat ovat hylättyjä ja uusia on pakko löytää, mutta jäljittäminen on tehokasta vain lumisateitten jälkeen ja keväisin niitä on vielä vähän.  Keväisin, kun metsästyskausi tekee loppuaan ja etenkin kun jäniksen metsästyskausi päättyy, veren vielä vetäessä erälle on pakko keksiä muitakin harrasteita kuin pienpetopyynti pitkien lumisateettomien aikojen ratoksi.

Käyn pilkkimässä ja siten saan loukkuihin hyvin syötit, mutta haaveena aina on saada parempaakin saalista kuin muutama ahven. Kirjolohia on omasta mielestäni liian helppo saada ja lähdenkin nykyään lammille vain syömäkaloja hakemaan. Tästä johtuen jouduin miettimään jotain haasteellisempaa saalista kuin muutamat ahvenet ja lopulta muistin, että Pohjois-Päijänteestä löytyy erinomaiset jalokalakannat. Sieltä on mahdollista saada, niin taimenta, järvilohta, siikaa kuin saimaannieriää. Huhuja pääsee aina välistä kuulemaan kuinka joku on saanut taimenen ja siikoja tuntuu tulevan hyvin, mutta miten on nieriöitten laita? Tämä minulla pyöri jokusen viikon päässä ja oli pakko aloittaa tiedustelu, miten näitä voisi saada ja mimmoisista paikoista. Jonkin aikaa tiedusteluja tehneenä päätin ostaa rautulätkän ja pienen määrän mormyskoja. Sitten muunsin parista Kuusamon räsäsen seiskasta rautulätkät laittamalla koukkujen tilalle tapsit, joidenka päähän mormyska tai perho.

Lopulta oli aika kokeilla miten ensimmäinen kerta sujuisi ja päätin suunnata huhupuheitten keskukseen Konjakin saaren ympäristöön. Kyseinen alue on nykyään uuden lauhdevoimalan takia arvioitu heikkojäiseksi, mutta päätin ottaa riskin jäänaskaleiden kanssa pelaten. Jäätä olikin yllättävän hyvin, mutta en silti voi suositella toimimaan vastaan turvaohjeita, kuten itse olin toiminut. Olin katsonut ennalta, mistä löytyisi sopiva pakka veden alta ja suuntasin sukseni sitä kohti. Hiihdettyäni mielestäni tarpeeksi lähelle laitoin lipulliset ootto-onget taimenia varten syvänteeseen olettamani pakan sijainnin viereen. Vettä oli noin kaksikymmentä metriä tällä kohdalla ja syyvyyskarttojen mukaan siinä pitäisikin olla yhdeksäntoista metriä syvää. Säädin painojen ja syöttitahnan välisen tapsin kolme metriä pitkäksi. Laskin kaikkiaan kolme onkea veteen ja siirryin etsimään pakkaa.

En millään löytänyt etsimääni pakkaa, mutta yhden kerran luulin löytäneeni pakan, mutta sillä kohtaa oli kaksi metriä syvempää kuin kartan mukaan. Hetken pilkittyäni tällä matalimmalla kohtaa tunnen yhden rajun tömähdyksen ja siimaa vedetään rajusti sivulle. Kala kuitenkin päästää irti ja nostan lätkän ylös katsoakseni mitä tapahtui. Syötti on kunnossa ja niin on lätkäkin, joten kuka ottikaan kiinni, oli ottanut lätkään. Oliko tämä taimen vai nieriä?  Se jää arvoitukseksi ja loppureissun aikana ei käy yksikään kala pilkkiin.

Kotiin palattuani siiat alkavat pyörimään päässä ja pakko niitä on lähteä etsimään. Vanhempieni kotia lähellä olevista lahdista on saatu siikoja aina näin keväisin, joten en lähde merta edemmäs kalaan vaan pysyn muutaman kilometrin sisällä. Käyn useita reissuja, mutta aina samalla lopputuloksella saaliina vain ahvenia loukkuihin.



On Pyhän Patrikin – päivä, aamulla olin käynyt veljeni kanssa pillittämässä kettua ja tarkistamassa heti tappavat raudat. Veli oli päässyt näkemään ketun vilahdukselta, mutta se jäikin päivän ainuaksi riistatilanteeksi ja raudatkin ammottivat tyhjyyttään. Lähden mökkireissulle äidin ja mummon kanssa.  Saavumme mökille ennen puoltapäivää. Alamme välittömästi laittamaan ruokaa ja lämmittämään mökkiä sekä erillistä saunarakennusta. Laitan samalla, kun käyn sytyttämässä saunan, yhden pilkkiongen valmiiksi, johon laitan pystypilkin alle viisitoista senttiä pitkän tapsin mormyskalla ja viisikymmentä senttiä pystypilkin yläpuolelle sivutapsin perholla. Olen päättänyt yrittää siikaa ja ahventa.



Syötyäni suuntaan heti pilkille ja menen paikoille, joista on siikoja verkoilla saatu. Kokeilen taktiikkaa, jossa pilkin aluksi pohjasta pystypilkillä sekä tasapainolla ahvenia, ja sitten aivan jään alta siikoja pystypilkillä ja mormyskoilla.


Siikoja en löydä vaikka kuinka etsin, mutta ahvenia sen sijaan löytyy. Päivä menee nauttiessa komeasta säästä ja yksi yllätyskin löytyy matkaan. Kolme kanadanhanhea laskeutuu maaliskuiselle jäälle ja se lisää toivoa Keski-Suomeen kehittyvälle hanhikannalle.



Seuraavana aamupäivänäkään ei löydy siikoja, mutta tiedän niitä olevan päijänteessä. Ahvenia saan ihan mukavasti ja mökillä ajanviettäminen on aina rentouttavaa.


Lopulta sorrun ja lähden pilkkimään kirjolohia veljeni kanssa huhtikuun ensimmäisenä päivänä, Koukun ja Paukun ylläpitämille Liekkilammille. Isoja siikojakin sinne on istutettu, joten ei auta kuin kokeilla löytyisikö niitäkin. Varmistaakseni kalasaaliin laitan aluksi ootto-ongen, mutta mitään ei tapahdu tuntiin ja vaihdan aktiivipilkkiin. Lopulta vaihdan lampea, jos vaikka kalat löytyisivät helpommalla toiselta lammelta. Sielläkään ei ole ollut kalat aktiivisia toisten kalastajien mukaan, joten päätän jonkin aikaa pilkittyäni palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja siirtyä takaisin toiselle lammelle sekä yrittää saada ootto-ongella lupakala talteen. Ei mene kuin hetki ja lippu ponnahtaa pystyyn ootto-ongestani. Sieltä nousee reilun puolentoista kilon kirjolohi.



Nyt voin siirtyä rauhassa yrittämään siikaa keskemmälle lampea. Lasken pystypilkin, jonka alla on pieni kuusamon siipikirppu –mormyska, metrin jään alle. Kerkeän hyppyyttämään vain muutaman kerran pilkkiä, kun tunnen vedon sivulle. Veto on todella pehmeä ja ajattelen sen varmasti olevan iso siika. Teen kaksi pientä nykäystä ja annan pilkin olla hetken rauhassa. Taas alkaa tuntumaan veto sivulle ja nyt vedän tasaisen vedon vastaan. Samantien alkaa nykiminen tuntumaan vavassa ja  nappaan siimasta kiinni. Uitan kalaa kaikessa rauhassa ja huudan veljen auttamaan kalan koukkaamisessa. Veli on kuitenkin samalla paikalla, kuin mistä sain kalani ja aivan liian kaukana. Kala ui avannosta ohi ja näen vain leveän hopoisen kyljen. Huudan veljeä kiirehtimään, mutta kala päättää kääntää päänsä avannon suulle. Kirjolohi nousee omatoimisesti kairausreiästä, kunnes sen pää tulee vedenpinnalle. Kala vääntää itsensä jouseksi reikään ja jumittuu paikoilleen. Vedän vastaan siimasta, mutta pieni koukku räpsähtää poikki. Tajuan virheeni ja nappaan kalan päästä molemmilla käsillä, jonka jälkeen heitän sen jäälle. Tämän jälkeen  huudan veljelleni ettei tarvitse enää juosta ja alan nauramaan. 


Täytyy myöntää, että kyseinen kala yllätti minut täysin ollessaan aivan muualla, kuin missä olen tottunut niiden olevan. Myös se oli myönnettävä itselleni, että nautin vielä kirjolohen pilkkimisestä.




lauantai 24. marraskuuta 2012

Sumusta tyrskyihin


Ukko ja nuorukainen saapuivat laiturille mukanaan kaksi ajokoiraa. Vanha puuvene lastattiin kaikessa rauhassa ukon kokemuksen mukaisesti, kivääri patjojen päälle jätesäkkiin pakattuna ja muutkin varusteet tyrskyiltä suojattuina. Tämä oli nuorukaisesta erikoista, koska keli oli tyyni ja vahva sumu peitti Päijänteen. Nuori narttu sijoitettiin keskituhdolle ja vanha uros asettui paikalleen keulaan, jossa se oli tottunut kulkemaan. Nuorukainen tyrkkäsi veneen laiturista ja siirtyi keskituhdolle narttunsa rinnalle. Ukko veti moottorin käyntiin tottuneesti ensimmäisellä nykäisyllä. Tämän jälkeen ukko sytytti röökin ja laittoi vedon päälle moottorista. Oli lähes täysin pimeää, mutta vaalea usva sai kaiken näyttämään valkoharmaalta. Vene eteni salmesta läpi, jonka jälkeen ukko laittoi kierrokset täysille, vaikka nuorukaisella ei ollut mitään tietoa miten ukko tässä kelissä pystyi suunnistamaan, kun rantaviiva katosi jo viidentoista metrin päästä.
Lopulta vene saavutti suuren selän laidan, mutta ukko halusi tarkistaa tuttunsa omistaman saaren rannat teerien varalta ja antaa aamuauringon synnyttää tuulta järvenselän ylistystä varten. Pienen hetken rantoja pitkin ajettua alkoi tuuli avaamaan selkää ja silloin ukko päätti, että nyt olisi aika mennä ylitse. Tuuli koveni nopeaa tahtia, mutta puuvene eteni tasaisesti selän ylitse. Lopulta saavuttiin rantaa, joka nousi vuoren lailla ja vuoreksihan sitä mäkeä näillä lakeuksilla kutsutaankin. Ukko käski nuorukaista päästämään koirat irti jo viisikymmentä metriä rannasta. Vanha uros katsoi hetken aallokkoa ja kohta kuului läiskähdys, sekä pian toinen nuoren nartun liittyessä seuraan. Ukko meloi perästä ja tokaisi joskus ajon lähteneen ennen kuin rantaan on päästy.

Vuorenrinteestä alkoi kuulua ajokoiran kiljahtelua, kun vene oli vielä kymmenen metrin päässä rannasta. Ukko röhäytti nauruntyngän ja meloi nopeammin rantaa kohti. Silloin nuorukainen havaitsi mustavalkoisen naaman rannalla, joka kuului supikoiralle. Supi katsoi kivien välistä miehiä ja kääntyi viistottain takaisin mäkeen arvaten miesten aikeet. Ajurit saapuivat paikalle nuori narttu edellä ja vanha uros perässä, kun miehet olivat juuri nousemassa veneestä. Ukko huikkasi nuorukaiselle ”juokse nopeasti uran päähän rinteeseen, supi ei kauaa pysy ajokoirien edessä pinnalla”. Nuorukainen totteli ja hyppäsi sen kummemmin varomatta veneestä kivikkoiseen rantaveteen. Valmetti ilmestyi nopeasti pussista ja se oli pian ladattu. Nuorukainen kiipesi mahdollisimman nopeasti uralle, mutta ajo oli ylittänyt sen jo. Pian ajo jo katkesi ja välistä kuului pientä ulvahtelua koirien yrittäessä päästä louhikossa makaavaan elikkoon käsiksi. Ukko kutsui nuorukaisen veneelle hakemaan reput mukaan ja auttamaan veneen vedossa maihin, jottei aallokko veisi venettä mennessään miesten ollessa jahdissa. ”On niin tuulista, ettei kannata ottaa kivääriä mukaan painoksi. On tuota kannettavaa muutenkin tarpeeksi” ukko totesi, johon nuorukainen vastasi ”Ainahan sitä tarvitaan, kun sitä ei mukana ole” ja otti aseen selkäänsä.
Kiipeäminen vuorelle alkoi ja koirista ei ollut kuulunut mitään jo kahteenkymmeneen minuuttiin. Seurueen saavuttua tielle, joka nousee vuoren sivua alkoi kuulumaan uusi ajo. Koirat tulivat tietä pitkin täydellä huudolla ja kääntyivät juuri samalla kohdalla takaisin vuoreen, jossa ukko ja nuorukainen seisoivat. Ajo eteni vuoren yli ja kuului silti, vaikka keli oli kovatuulinen. ”Kettu” totesi vanha ukko ja käski nuorukaista sijoittumaan tielle ylemmäksi passiin. Ajo kesti useita tunteja, mutta lopulta se painui kuulumattomiin. Ajo oli kiertänyt järvenrantavuoria pitkin, mutta ei ollut missään vaiheessa palannut samaan vuoreen missä seurue passasi.
Ajoon takaisin kiinnipäästäkseen ukko ja poika nousivat vuoren laelle aukkoon, lupa-alueen rajalle. Ajohaukun kajo kuului enää vaimeana vuorien takaa ja se eteni kokoajan poispäin. Hetken päästä tuuli oli ainut mitä nuorukainen kuuli. Nälkä vaivasi jo kovin seuruetta, kun onhan kello jo yli puolenpäivän, ja he päättivät tehdä tulet. Nopeasti aukonlaidasta löytyi sopiva tervaskanto, joka oli tarpeen näin tuulisiin olosuhteisiin. Pian nuotio oli jo kassassa ja makkarat tulilla lämpiämässä. Siinä nuotiolla istuessa ukko kertoi tarinoita jahdeista ja entisistä ajokoiristaan. Yllättäin kesken kaiken teeriparvi lehahtaa keloon keskelle aukkoa.

Nuorukainen hivuttautuu polvilleen reppujakkaralta ja asettaa repun eteensä. Kiväärin on ollut visusti pussissa kokoajan, joten se pitää poistaa varovaisesti pussista lintujen ollessa kuudenkymmenen metrin päässä. Vanha pilkkuseiska asettuu repun päälle ja nuorukainen käy makuulle. Kiikarista nuorukainen huomaa kuinka ruuli riepoo lintuja oksilla. Alaoksalla istuu komea kukko, jonka nuorukainen valitsee parvesta. Tuuli on onneksi suoraan nuorukaisen takaa, joten tähtääminen on helppoa tuulesta huolimatta. Ukko muistuttaa vierestä kuiskaten ”tähtää ihan alareunaan lintua näin läheltä”. Nuorukainen keskittyy, siirtää ristikon alareunaan lintua ja puristaa rauhallisesti liipaisinta. Kiikarin tärähdetty laukauksesta, näkyy kiikarin läpi vain tuulen mukana meneviä höyheniä. Nuorukainen nostaa pään ja pääsee näkemään viime metrit linnun putoamisesta kelon rungonviertä pitkin. Hetken päästä nuorukainen on tyytyväisenä tulilla saaliinsa kanssa ja miettii ettei tullut turhaan otetuksi kivääriä mukaan. Ukkokin on selvästi tyytyväinen nuorukaisen saaliiseen ja hymyilee. Hetken kuitenkin katkaisee ajohaukku tullessaan kuuluville.
Ajo etenee vuorien kanjonia pitkin ja on menossa rantaa kohti. Nuotio levitetään nopeasti ja eväät sekä saalis laitetaan reppuihin. Alas tielle laskeutuminen menee nopeasti ja tielle tullessa ajo on jo aivan rannan lähellä. Ukko ja nuorukainen etenevät tietä pitkin mahdollisimman lähelle ajoa, mutta se hyytyy louhikkoon. Koiria ei näy ja kello alkaa jo lähestymään pimeänaikaa. Ukko huutaa koiria pois ja uros ilmestyy kotvan kuluttua, mutta nuorta narttua ei näy, eikä kuulu. Seurue lähtee kulkemaan veneelle aina välistä kutsuen narttua, mutta sitä ei vieläkään näy. Veneelle saavuttuaan, he nousevat veneeseen ja lähtevät ajamaan myötätuuleen rantoja pitkin. Lopulta nuori narttu löytyy rantakivikolta ja on selvästi iloinen nähdessään isäntäväen.

Kotimatka voi alkaa ja järvenselän ylitys tapahtuu eri reittiä kuin aamulla tuulen takia. Nuorukainen ei voi kuin ihmetelle, kuinka kauniilta myrskysääkin näyttää vesillä. Tyrskyt iskevät välillä viileää vettä kasvoille, mutta se ei nuorukaista haittaa tällaisen päivän jälkeen. 

torstai 27. syyskuuta 2012

Syyskuun jahtia 2011


Syyskuu alkoi jäniksen metsästyksellä ja  tulosta ei tullut heti, ajoja oli kylläkin. Kävin serkun ja Vesan kanssa fasaani jahdissa 8 päivä syyskuuta. Kovan työn takana oli fasaani saalis mutta tulosta tuli kuitenkin lopulta ja koirille saatiin pudotuksia.

Tämän jälkeen alkoikin kanalinnustus ja lintujen kanssa ei ollut oikein tuuria, mutta nyt taas jostain syystä jänikset juoksi ajoista luokseni, kun etsin Sakun kanssa lintuja ja näin sain parit kaadot ajokoirille.

Metsäkanalintua en saanut ennen kuin syyskuun loppupuolella ja tässä niistä reissuista.

SYYSKUUN 24. PIHTIPUDAS

Oltiin tultu edellisenä iltana Pihtiputaalle Taneli, isä ja minä. Oli pilvistä, tuulista ja satoi hiukan, niin oli päätetty, että mennään Pekosenahoon yrittämään jänistä ja minä lähtisin Sakun kanssa yrittämään metsoa, juuri samoilta paikoilta kuin mistä sain ukkometson viime vuonna.  Koska keli ei ollut mikään hyvä teerien kyttäämiseen, niin olimme päättäneet toimia näin.
Kun pääsemme lupa alueelle, niin ajamme pari kilometriä metsätietä, niin tällä matkalla näemme melkein kymmenen metsoa. Tämä lupaa ainakin metson etsinnälle hyvää.
Autot parkkiin ja ajokoirat irti.
Itse vaihdan saappaat jalkaan, Saku irti ja reppu selkään. Suuntaan suoraan sinne missä edellisenä vuonna näkyi metsoja. Kävelen rauhassa ja Saku hakee tohkeissaan. Koira juoksee intoa täynnä ja luovii edes takaisin edessäni.
On jo kävelty toista kilometriä ja ei ole näkynyt metson metsoa, ehkä ne oli kaikki tiellä syömässä kiviä, tuumin ja jatkan eteen päin.
Saavun aukon reunaan ja lähden kulkemaan aukon reunaa. Sakua ei ole näkynyt hetkeen ja kun olen päässyt hetken eteen päin kuuluu oikelta kuusikosta kiljahdus, juuri samanlainen kuin viime vuonna, kun Sakun seisonnasta  karkasi metso seisonnasta ja niin nyttenkin näemmä kävi. Ukkometso ilmestyy aukkoa pitkin kuin savikiekko B-tornista, matkaa on noin 20 metriä ja metso putoaa ekalla laukauksella kuin rätti alas ja kun metso osuu maahan kuuluu kumea tömähdys.
Saku tulee tohkeissaan aukkoa  pitkin, huudan paikan ja joudun toistamaan huudon pari kertaa, ennen kuin koira pysähtyy, tämän jalkeen annan käskyn noutoon ja Saku lähtee hakemaan lintua. Saku ei meinaa heti tuoda lintua, joten koiraa pitää käskyttää uudestaan ja koira tuo linnun lopulta.
Homma kävi suhteellisen helposti ja päätän suunnata autoille.
Muuta en saakkaan loppu reissun aikana ja palaamme seuraavana päivänä kotiin. Alla kuva saaliista.






KORPIAHO 30. SYYSKUUTA

Oltiin matkalla Korpiahoon ja keli oli suhteellisen lämmin, kun aamusta lämpömittari näytti 12 astetta ja taivaalla oli hiukan pilviä.
Ajokoirat laskettiin irti, mukana oli veljeni koira Hilu ja minun uusi ajokoirani Vihu, jolla ikää vasta 6 kuukautta.
Aamusta koirat saa ajon ja ajo menee kuulumattomiin. Kun koirat tulevat pois päätän, että lähden kiertämään Sakun kanssa. Kävelen isomman metsän läpi ja tulen aukon reunaan jonka yli suuntaan. Aukon jälkeen vasta rinteellä alkaa siemenviljelys jonka rinnettä lähden kävelemään.
Törmään Sakun seisontaan, josta karkkoaa akkateeri, ammun ja totean, että en osunut. Harmittelen, että  enkö edes yhtä teertä saa syyskuun aikana, kun olen kävellyt hiukan alta sata metriä tulee Saku viereeni teeri suussa. Saku oli ollut tarkkana ja havainnut, että olin osunut ja nouti linnun pois. Olen mielissäni, että sain teeren sittenkin.
Jatkan matkaa ja saavun isompaan metsään, kun olen kävellyt rinnettä hetken kuulen kuinka ajo lähtee mäen alta, Vihu ja Hilu antaa ääntä vuolaasti ja pyydän Sakun viereeni ja jään passaamaan.
Isä ja Riku ovat vasta rinteellä  ja ajo on meidän välissä. Ajo kulkee edes takaisin välissämme ja odotan laukausta aina, kun ajo menee vasta rinteelle. Välistä ajo tulee lähelleni ja odotan, että jänis hyppäisi näkyviin. Puolen tunnin jälkeen ajo menee vastarinteelle ja siellä olevan tien yli ja laukausta ei kuulu. Joten soitan isälle, joka kertoo, että Riku ei mennyt passiin siihen mihin neuvottiin ja jänis meni siitä. Tietenkin Riku näki jäniksen, mutta niin kaukaa, että Riku ei voinut ampua.
Olen kuitenkin tyytyväinen, kun Vihu ajoi vanhemman koiran kanssa hyvin ja tämä luupaa hyvää tulevaisuudelle.
Jatkan matkaani, koska ajo meni itseltäni kuulumattomiin. Kuljen jonkun kilometrin verran ja puusta karkaa lintu. En ole varma onko lintu metso vai teeri. Tilanne on kuitenkin niin nopeasti ohi, etten edes asetta kerkeä nostamaan.
Tulen aukon reunaan jossa on hyvä sahattu puupala ja muistan, että minulla on kokeilematon panos jonka voisin kokeilla. Laitan puupalan kannon päälle ja lähden ottamaan askelia riittävän matkan päähän ja juuri, kun pääsen riittävän matkan päähän. Hyppää oikealta puoleltani teeri lentoon. Ammun vaistomaisesti ja teeri putoaa. Saku noutaa teeren ja totean, että taisi panos käydä.
En kuitenkaan luota siihen, että lintu jäi, vaan koeammun panoksen suolistamisen jälkeen. Kuvio on loistava ja läpäisyäkin on, joten ei ihme, että teeri jäi.
Lähden palailemaan autolle päin ja näen vielä teeriä matkalla mutta jätän ne rauhaan.
Autolle päästyämme lähdemme hakemaan koiria, jotka löytyy lupa-alueen rajalta. Koirat on hukanneet jäniksen ja antavat kiinni helposti ja lähdemme kotia kohti. Syyskuu ei hirveästi minulle metsäkanalintuja lahjoittanut, vaikka oli moneen vuoteen menossa huippu kanalintu vuosi.

                                          
                                                      Alla saalis Korpiahosta

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Elokuun jahtia 2011


Kausi alkoi kyyhkyjahdilla tutussa paikassa, joka oli kuivunut kyyhkyistä lähes kokonaan. Parin reissun saalis oli yksi kyyhky, jonka ampui Juha-Matti, itse en ampunut parilla reissulla laukaustakaan. Pettymys oli karvas ja jouduimme totemaan, että kohtalainen kyyhkypaikkamme oli menetetty.
Siihen oli joko vaikuttanut lepokuusikon kaataminen tai linnut oli vain hävinneet muuten.
Avaus oltiin Rahjassa ja tässä tarinaa sieltä.



VESILINNUSTUKSEN AVAUS

Oltiin loppuen lopuksi tultu tulokseen, että mennään avaukseen Rahjaan ja ajelimme sinne yötä vasten.
Ajatuksena myös, että saataisiin paikka missä viimevuonna päästiin ampumaan hanhia ja sorsia saatiinkin kyseisestä kohdasta.
Ajelemme paikkaan ja toteamme, että siellä on jo kuvat ja paikka varattu. Eli ei muuta kuin toiseen kohtaan lähelle kyseistä paikkaa.
Levittelemme kuvat valmiiksi ja käymme blindeihin nukkumaan, josta ei tule oikein mitään ja aamu menee odotellessa kello kahtatoista.
Porukkaa valuu ympärille ja kello lähenee hitaasti kahtatoista.
Aurinko porottaa jo kuumasti arviolta lämpötila on lähellä 20 astetta ja lataan aseen, kun on enään pari minuuttia kello kahteentoista.
Kun kello lyö kasitoista alkaa hirveä tulikeskitys lahden keskellä ja viimeisillä laukauksilla keikahtaa hanhi parvesta alas.
-JEEEESS!!!!
Kuuluu luodolta missä itsekkin ollaan monesti oltu. Kaverilla kävi tuuri ja sai heti hanhen.
Sorsia lentää ja pauke on mahdoton kahden tunnin ajan, itse pääsemme ekan kerran ampumaan kahden tunnin kohdalla tavi tulee suoraan kuville ja tyhjennämme aseet lintuun, joka nousee pystysuoraan taivaalle ja jatkaa matkaa korkeammalla.
Kohta taisi olla kuitenkin huono valinta, kun kaikki linnut saa melkein haulia tai kääntyy pois ennen meitä.
Lähdemme pois paikalta ruoakailemaan ja suunnittelemme, että käymme vähän kiertämässä Pappilankarissa.
Pappilankarissa oleva pohjukka on varattu ja sinne lentävä heinäsorsa lätkähtää alas. Käymme juttelemassa ja miehet sanoo, että toinen sorsa mitä ampuivat lensi meidän ohi ja siihen oli varmaan osunut.
Minne päin sorsa lenti on pari pikkulämpärettä ja arvelen sorsan menneen sinne. Pääsemme toisen lämpäreen viereen, kun sieltä hyppää jouhisorsa lentoon ja Taneli pudottaa linnun alas. Sakulle noutokäsky ja kohta sorsa on kädessäni.
Tämän jälkeen lähdimme nukkumaan, kun ei nukuttu hyvin edellis yönä lähes ollenkaan.
Aamuyöllä siirrytään luodolle jolle yritettiin ekana päivänä, kuvat levälleen ja menemme puskiin piiloon.
Ei mene kauaa, kun tavi parvi ilmestyy ja pillitän, tavit kääntävät nätisti kuville ja ammun kerran ja tavi tipahtaa alas, en edes yritä toista, vaan annan käskyn Sakulle noutoon.
Tilanne on täydellisesti onnistunut pillityksineen ja koiran noutoa myöten, tilanne onnistui kuin oppikirjasta. Olen tyytyväinen, kun sain viellä näin tyylikkäästi kauden ekan saaliin. Lintuja lentää mutta ei tule nyt kuville ja hanhetkaan ei välitä pillistä.
Päätän käydä kiertämässä rannan ja saan Sakun avustuksella haavakko tavin ammutuksi ja Taneli ampuu sillä välin tavin kuvilta myös, että toinen päivä lähtee saaliillesesti hyvin käyntiin.
Tulen takaisin Tanelin luo, kun kolmen telkän joukko lähestyy ja pillitämme, telkät kääntyy nätisti ja tulee ihan päätä hipoen luodon yli ja Taneli pudottaa yhden alas ja muuten ammumme loput pummeiksi. Taas ihmettelen, että miten voi ampua ohi linnusta, joka lentää pois päin ja etäisyys on sopiva. Taas voi todeta kerran, että voi sitä ampua ohi, vaikka paikka olisi kuinka hyvä.
Päivä on edennyt ja päätämme siirtyä laavulle ja Taneli jättää minut Kuusimällän toiselle puolelle, josta tarkoitus kiertää heinikot.
Pääsen pohjukkaan ja Saku ottaa seisonnan, käsken etenemään, jolloin heinäsorsa syöksyy veteen ja sukeltaa. Huudan paikkaa ja Saku pysähtyy lopulta. Hetken kuluttua sorsa nousee pintaan ja laukaus lopettaa haavakko sorsan.
Suolistuksen jälkeen Saku juoksee seuraavalle tuppaalle ja ottaa seisonnan. Tällä kertaa Sakulla pettää hermo, se karkaa seisonnasta ja nappaa haavakko tavin suuhun. Komennan Sakua, että tuo sorsan minulle ja hetken päästä sorsa on kädessäni.
Pääsen laavulle jossa Taneli odottaa. Sovitaan, että Taneli alkaa tekemään tulia ja minä kannan tavaroita veneestä.
Pääsen veneen viereen, kun yhtäkkiä ilmestyy parvi hanhia eteen. Linnut kartelee ja etsii laskeutumis paikkaa. Hanhilla on siivet kupilla ja ne ovat tulossa suoraan kohti minua, pyrin olemaan liikkumatta, koska olen veneen vieressä näkyvissä ja ympärillä ei ole kuin aukea kallio.
Mielessä käy jo, että näinkö käy tuuri ja saan ekan hanheni tälläisellä tuurilla, että seison näkösällä ja ilman mitään naamiointia. Mutta 80 metrin kohdalla hanhet tajuaa, että ei tohon kannata laskeutua ja kääntävät keskelle selkää.
Rupeamme tekemään ruokaa ja seuraamme mitä hanhet tekee. Hanhet uivat pienemmän saaren päähän ja päätämme, että ajetaan syönnin jälkeen tuulen yläpuolelle ja lähestytään veneellä hanhia tuulen mukana.
Syönnin jälkeen lähdetään toteuttamaan suunnitelmaa ja pääsemme tuulen yläpuolelle. Näemme vain kolme hanhea ja ihmettelemme, että mihinkä loput on kadonneet. Melomme lintuja kohti ja rupeamme pääsemään lähemmäksi, matkaa on enään alta sata metriä, niin silloin linnut nousee lentoon ja tekee jyrkän käännöksen lähtien lentämään myötätuuleen.
Taneli ihmettelee, että hanhet oli Kanadanhanhia ja kyllä ne piti olla merihanhia, kun katsoimme lintujen laskeutumista. Totean, että peli on menetetty, että panokset pois aseista ja ajetaan Pappilankariin. Juuri kun aseet on tyhjät hyppää vierestä olevalta saaresta merihanhi parvi lentoon ja tietenkin ihan haulikon kantamalta.
-Voi v.... siinä ne olikin!
Kiroilun määrää ei voi kuvailla ja itsensä sättiminen alkaa. Ois pitänyt älytä, että ollaan eri hanhia ajamassa takaa ja toiset seurasi vieressä ja odotti viisaasti, että aseet oli tyhjänä.
Siinä se reissun paras tilanne valui hukkaan.
Lähdetään kiertämään ja Saku ottaa rannassa komean seisonnan ja josta molemmat ammumme heinäsorsat. Taneli saa myös tavin viellä ja tämän jälkeen palaillaan veneelle.
Veneen keula suunnataan kohti rantaa ja paluumatka alkaa.
Reissu oli saaliillisesti paras Rahjaan, mitä olimme tehneet ja isoin kiitos kuului Sakulle, koska 11 sorsasta 9 oli Sakun ansiota ja tuli nähtyä se taas, että miten paljon koirasta on hyötyä. Koiran toiminta oli mallikasta ja odotin yhteistä kauden jatkoa innolla. Alla kuva saaliista.



Seuraavana perjantaina Saku näytti taitojaan Petäjävedellä, kun Tanelin kaksi sorsaa katosi viljapeltoon. Saku löyti molemmat pois. Sain itse samalla reissulla tukkasotkan, jonka Saku nouti mallikkaasti. Alla kuva sorsista.



Teimme 27-28.8 toisen reissun Rahjaan, josta Taneli kertoi tarinassa hanhihulluus kantaa hedelmää. Itse jäin ilman saalista ja en ampunut laukaustakaan, mutta olin tyytyväinen kuitenkin, kun kova yritys palkittiin ja Taneli sai ekan hanhensa.
Elokuu oli hyvä ja kokemuksia riitti ja jännittäviä tilanteita oli, ainut huono asia oli, että kyyhky paikkamme oli kuivunut ja sen tulevaisuus näytti synkältä.


Saku ja Taneli Rahjassa ihailemassa auringon laskua

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kalastusta 2011


Kevät talvella 2011 tuli käytyä pari reissua Vaajakoskelle kirjolohia pilkkimään. En saanut kuitenkaan yhtään kalaa ylös. Yhden kirjolohen sai kalakaveri kuitenkin, että ei ihan turhaan oltu jäällä.
Kävin myös Tanelin kanssa Riekonkoskella ja tuli saatua yksi istutettu mittakala ja useampi luonnonkala, jotka laskin takaisin. Taneli nosti kaksi mittakalaa ja reissu oli muutenkin mukava keväinen reissu koskelle.



Kesää kohti mennessä tuli yritettyä taimenta Päijänteeltä.Sieltä tuli saatua muutamia alamittaisia taimenia ja yksi reippaan kokoinen vihreä taimen. Tässä siitä tarina tarkemmin.



VIHREITÄ TAIMENIA

Oli kesääkuun 20 ja ajatuksena käydä yrittää viellä taimenta, kun on sitä ennekin noussut Päijänteestä vähän ennen juhannusta. Olin sopinut työkaverini Arsin kanssa, että lähdetään kokeilemaan illasta nopea reissu.
Taivas oli harmaa ja aurinko kuitenkin värjäsi pilviin kuultavan raidan. Tuulta ei ollut lähes yhtään.
Pääsimme lahden suulle ja aloimme laskemaan uistimia veteen, lähemmäksi venettä oleviin siimoihin laitoin lyijypainot ja veneen vieressä oleviin syvääjät. Viimeiseksi laitoin potkurivirtaan uistimen.
Jutustelimme ja matka taittui, ohitimme Konjakin ja saavuimme jo Kinkomaan edustalle, jolloin vasemmalla oleva plaanari lähti reippaasti liikkeelle. Ajattelin heti, että sieltä taimen nappasi, koska näillä kohin ennenkin tärähtänyt taimen kiinni ja uistinkin mihin oli tärpännyt oli malliltaan ja väreiltään taimenien mieleen. Pettymykseksemme kuitenkin ylös nousi parin kilon hauki.
Totesin, että vihreä taimen sieltä tuli ja että ilman kalaa ei ainakaan jääty. Oli tullut tavaksi kutsua haukia vihreiksi taimeniksi, kun en varsinaisesti uistele haukia ja niitä kuitenkin tulee muun uistelun lomassa, siitä tuli jostakin kutsuma tapa hauelle joka nousee taimenta uistellessa.
Jatkettiin uistelua ja päätin vastarannalla, että vaihdan violetti selkäisen velhon lähimmän plaanarin perään, kyseinen vaappu ui hienosti ja olen aina ihmetellyt, että siihen ei ole taimenet iskeneet, että jospa nyt iskisi.
Tuumin Arsille myös, että jos viellä hauki nappaa niin toivottavasti sillä pääsee sitten kymppi kerhoon, muuten ei tarvitse napata.
Kello oli jo yli yhdeksän ja tultiin pikku Vuoritsalon eteen ja lähin plaanari katoaa veden alle ja räikkä alkaa huutamaan, vapa käteen ja heti tiesi, että nyt oli kunnon kala kiinni.
Kala tempoo ja vie simaa. Totean, että ei mahda mitään tälle se vie vain siimaa silti kokoajan, mutta kelaan sitkeästi ja pumppaan. Tällä saan kalan aina vähän lähemmäksi, kunnes se ottaa taas uuden spurtin ja taas räikkä narisee.
Arsi jännittää keulassa ja katson välillä keulaan, kun Arsilla on välistä haavi kädessä ja välistä nostokoukku. Sanon Arsille, että pidä vaan se nostokoukku käsillä, et ei tämä haaviin mahdu.
Väsytys on kestänyt jo reippaan aikaa ja kala on aika lähellä, kun leveä vihreä kylki pyörähtää pinnalla ja vihreä taimenhan se otti sitten taimen vaappuun. Mutta heti tulee mieleen, että nytköhän sitä pääsee siihen kymppi kerhoon, kun toi kylki oli niin leveä.
Lopulta hauki antaa periksi ja saan uitettua hauen nostokoukun ulottuville ja koukkaan hauen veneeseen, lyön hauen välittömästi hengiltä ja kala puntariin.
Hauki painaa 9 kiloa, pituutta 107cm ja ympärysmitta 49,5 cm, eli ei riittänyt kymppikerhoon koko, mutta isoin saamistani kaloista kuitenkin tämä vihreä taimen.
Kala nappasi violetti selkäiseen velhoon ja tämä oli kyseisen vaapun eka ja viimeinen tärppi sillä sitä ei tämän jälkeen saanut uimaan mitenkään. Viehe on muistona kaapissa ja pääsi eläkepäiviä viettämään.
Tämän kalan jälkeen kelailimme siimat ylös ja lähdimme ajamaan rantaa kohti. Alla kuva hauesta ja pyytäjästä.



Yllä oleva kuva Taneli tulee siikaa soutamasta juhannuksena. Olimme viettämässä juhannusta Luhangassa mökillä ja Taneli kävi yrittämässä, jos vaikka olisi tärpännyt. Itse tuli lähinnä heiteltyä ja mato-ongella ongittua.


Kuhia tuli käytyä uistelemassa ja tuli saatua jokuinen. Isoimmaksi kuhaksi jäi kalakauden viimeinen uistelureissulla saatu yli kahden kilon kuha. Reissu tuli tehtyä 29 heinäkuuta ja se oli paras kuhanuistelu reissu kesän aikana, saimme kuusi mittakalaa ja lukuisia alamittaisia, jotka pääsi kasvamaan takaisin. Alla kuva kaloista. Kesän komein kala oli 9 kilon hauki, joka jäi mieleen kunnon taisteluna kalan kanssa.


torstai 22. maaliskuuta 2012

Kausi 2010-2011 tarinoita keski-suomesta Pohjois-Ruotsiin










Kausi 2010-2011 alkoi kyyhkyn metsästyksellä. Olimme 10.8 Tanelin ja Juha-Matin kanssa tutulla paikalla. Kävimme myös seuraavana päivänä jahdissa Tanelin kanssa. Kyyhkyjä ei näkynyt paljoakaan, silti ampuminen sujui paremmin kuin edellisinä vuosina kyyhky jahdissa ja saimme saaliiksi kaikki linnut mitä pääsimme ampumaan.
Ekana päivänä saatiin neljä kyyhkyä ja toisena yksi kyyhky. Ikäväksemme kyyhkyjä ei enää näkynyt sillein kuin vuonna 2008. Saalis oli kuitenkin yhtä hyvä.






Elokuun 20 oltiin Rahjassa avauksessa. Pääsimme nauttimaan hienoista maisemista ja useista hanhi ja sorsa tilanteista. Taneli kertoi tästä reissusta tarinassaan hanhet haaveissa.
Käyn tässä jotain asioita reissusta läpi.
Olimme eka kertaa avauksessa Rahjassa ja ensimmäisenä päivänä oli vain muutama tilanne jossa pääsimme ampumaan.
Toinen aamu oli jo kaikkea muuta pääsimme ampumaan useasti hanhia ja sorsia. Saimme vain sorsia saaliiksi. Reissu kesti useamman päivän ja tilanteita riitti.
Hanhea emme saaneet, sorsia kylläkin, saalis oli kaksi heinäsorsaa ja kuusi tavia.
Hieno reissu kaiken kaikiaan.



Yllä kuva Rahjasta iltalennolta avauspäivänä


Elokuussa metsästys jatkui hyvin poikkeavasti oltiin sovittu Ollin kanssa, että lähdetään pohjois ruotsiin kanalintu jahtiin, kun siellä alkaa kanalinnustus elokuun 25. Lähdimme Harrin kanssa pakulla, Olli, Antti ja Toni toisella autolla. Kerron tästä tarinan, kun tutustuimme Pohjois-Ruotsin metsästys maihin.


JÄLLIVAARAAN


Keväällä saatiin Ollin kanssa idean, että mennään Pohjois-Ruotsiin. Joten siitä puhuttaessa muillekin innostui Ollin kaveri Toni ideasta myös ja hän rupesi etsimään kohteita Ruotsin puolelta.
Rupesin kyselemään kavereita ketä kiinnostaisi lähteä Pohjois-Ruotsiin kanalintu jahtiin.
Ideana oli, että päästään nuorilla koirilla treenaamaan ja jatkamaan kautta pitemmäksi, kun lähdetään Elokuussa jahtiin. Sekä kiinnosti, kun oltiin kuultu tarinoita Ruotsin huimista lintu kannoista.
Kyselyistäni innostui Harri, joka lupasi lähteä reissuun elokuussa. Etelä-Suomesta reissuun oli lähdössä Olli, Antti ja Toni.
Toni löyti majapaikan Pålkenistä, joka sijaitsee noin 250 kilometrin päässä Jällivaarasta, siellä olisi mahdollista metsästää Ruotsin valtion maalla, joka olis huikeat 2 miljoonaa hehtaaria oleva alue. Toisena vaihtoehtona olisi yhteismetsä alue, joka olisi 90 tuhatta hehtaaria. Hinnoissa oli selkeä ero valtion maan ja yhteismetsä alueen välillä, joten tuumimme, että riittää metsästykseen tuo 90 tuhatta hehtaaria. Koska ei sitä jaksa mahdottomia kävellä kuitenkaan ja nuorilla koirilla ei viellä voi metsästää koko päivää.
Suunnitelmissa olikin, että kiertelemme välillä koirien kanssa ja välillä ilman koiria.
Kesän aikana oli hommattu koirille EU-passi, jossa oli merkintä hyväksytystä rabieksen vasta-aine määrästä, sekä olimme tehneet aseista ilmoituksen tullille, jonka jälkeen oltiin valmiita reissuun.
Emme olleet saaneet varattua majapaikkaa ihan avaukseen.
Oli 27 elokuuta ja keskiyön korvilla, kun parkkipaikalla seisoi ryhmä miehiä. Olli ulkoilutti Urhoa ja Toni omaa koiraansa, joka on rodultaan kultainen noutaja.
Nopeasti nostimme jotain tavaroita pakettiautoon toisesta autosta, tehden tilaa toiseen autoon. Sen jälkeen ajoimme Harrin kautta, jossa mies odotteli jo pihalla. Tavarat kyytiin ja alkoi ajaminen pohjoista kohti. Matkalla käytiin kahvilla ja ajamista jatkettiin yön yli.
Aamulla saavuttiin Tornioon ja ylitimme rajan auringon nousun aikaan. Toisella puolella Haaparannan ohitettua oli rannassa parvi merihanhia, jotka söivät ruovikkoa aamuauringon kajossa.
Siinä niitä hanhia olisi ja tähän saa myös lupia, tuumin koska olimme nähneet kyltin missä olisi puhelin numero josta saisi kyseltyä lupia, sekä olin katsonut videon missä metsästiin Tornionjoessa sorsia ja hanhia.
Mutta matka jatkui ja nopeus rajoitukset muuttuivat erillaiseksi kuin Suomessa ja valvovat nopeus kamerat oli erillaiset kuin Suomessa. Eron huomasi kaikkialla maisemissa, kun ei ollut viimeksi liikkunut Ruotsissa kuin poikasena.
Ajelimme poikien perässä, joilla oli GPS ja he pysähtyivät levikkeelle, jossa alkoi karttojen tutkiminen, sekä kevensimme rakkoja. Pääsimme tulokseen, että eteen päin vain ja matka jatkui.
Asfalttitie muuttui hiekkatieksi ja ajovauhti hidastui huomattavasti. Tulimme risteykseen, jossa teimme taas selvitystä, että missä ollaan ja tässä meille tuli moka ja eksyimme pienemmälle tielle, jota ajoimme pitkät matkat.
Rupesimme miettimään Harrin kanssa, että ei hyvältä näytä kyllä, kun ollaan ajettu pitkään metsätietä ja ei ole näkynyt kuin pari koppeloa. Mutta ehkä vain ei ole osunut lintuja kohdalle.
Lopulta pääsemme paremmalle tielle, joka vei suoraan majatalolle.
Saavumme majatalon pihaan,jossa on toinen metsästys porukka, englanniksi kyselemme ja selviää, että porukka on ruotsalaisia, jotka on tullut kanssa tänään, mutta eivät aio yöpyä majatalossa.
Isäntä tulee paikalle ja sanoo, että hakee emännän paikalle, joka puhuu suomea.
Sieltä saapuu emäntä joka on iloisen pirteä ja hyvin ystävällinen. Emäntä sanoo, että huoneet ei ole meille viellä vapaana, kun olemme tulleet niin aikaisin.
Mutta esittelee meille majatalon, joka on ilmiselvästi vanha kartanno, alakerrassa löytyy sauna ja pesutilat.
Emäntä kertoo, että saunan saa lämmittää silloin kuin haluaa ja sehän sopii, ainakin pääsemme metsäpäivän jälkeen saunaan.
Ekassa kerroksessa löytyy iso ruokasali ja siellä saadaan, joka päivä päivällinen kunhan ilmoitetaan, että tullaan syömään ja emäntä osaa tehdä riittävästi ruoakaa. Hinnan kuultuamme haluamme ehdottamasti syödä myös päivällisen, joka on hyvin edullinen.
Yläkerrasta löytyy keittiö ja makuuhuoneet, sekä olohuone, jossa on takka, tv ja sohvat.
Yöpymis hintaan nähden paikka on loistava.
Ostamme luvat seuraavaksi, otamme viikon luvat jotka ei ole kalliit ja kiintiöitä kysellessä emäntä sanoo ettei sellaisia ole.
Tutkailemme karttoja ja isäntä näyttää, että tuolta pitäisi löytyä teeriä ja täältä metsoja.
Koska huoneet ei ole valmiit, päättää muut lähteä hakemaan lähimmästä kaupasta ruokaa, jonne on kyllä matkaa reippaasti. Harri ja itse päädyimme sittenkin ostamaan eväitä jo Suomen puolelta.
Vaikka emme ole nukkuneet ollenkaan on polte hirveä päästä metsään, kun pääsee kerrankin elokuussa kanalintujahtiin ja viimeksi sitä on päässyt kanalintumetsälle edellisvuonna.
Päätämme mennä Harrin kanssa paikkaan, jossa isäntä sanoi olevan teeriä.
Ajamme kymmenkunta kilometriä ja käännymme pienemmälle tielle, jossa ajamme auton levikkeelle.
Tuntuu jotenkin ihmeelliselle, kun on elokuun 28 ja olemme menossa kanalintuja metsästämään. Keli ei tunnu kesäiseltä lämpötila on noin 5 astetta, puut kuitenkin ovat vihreänä.
On kyllä jotenkin jännityksen tuntua, ollaanhan pääsemässä ihan eri paikkaan metsälle kuin normaalisti.
Sakulle käsky hakuun ja lähdemme kävelemään kuusikkoa pitkin, koira luovii ja on intoa täynnä.
Lintuja ei löydy ja tulemme nevan laitaan, toisella puolen aukeaa olisi paikat missä pitäisi olla teeriä, joten päätämme oikaista suoraan aavan yli.
Toisella puolelle saavuttuamme on Saku kerennyt rinteeseen ja sieltä alkaa ajo haukku.
Voihan perk.. vaikka huudan kuuluu, kun lintuja lähtee rinteestä. Koira tuntuu olevan kuumana kuin mikäkin ja ihmettelen, että mihin se viime vuotinen on jäänyt, kun koira seisoi niin komeasti.
Saku käy ilmoittautumassa, että linnut on ajettu pois.
No ei siinä auta kuin mennä mäen rinteeseen ja koira hakuun. Nyt ei kuulu haukkua ja tuntuu, että koira rauhottui. Edestä lähtee koppelo, joka tulee vierestäni ohi vaikka ollaan puhuttu, että ei ammuta, jos koira ei seiso, niin pettää hermoni ja ammun kerran ja lintu jatkaa lentoansa.
Tajuan heti, että Saku ei ilmesty katsomaan laukausta eli sillä täytyy olla seisonta. Taas rymisee ja samasta kohtaa tulee uusinta edellisestä, tällä kertaa nuori koppelo putoaa rättinä alas ja Saku ryntää linnun suunnasta tehden paukku noudon.
Mutta olen tyytyväinen, kun sain pudotuksen koiralle ja sekin tuntui rauhoittuvan.


Yllä koiraa kehutaan ja rauhoitellaan


Suolistamisen jälkeen otetaan kuva ja rauhoitutaan porukalla, alkoi kyllä reissu ihan hyvin mitä nyt liian kuumana koira ja isäntä.
Uusi hakuun käsky ja lähdemme etenemään rinnettä eteenpäin ja emme kerkeä kuin kävellä hetken matkaa hyppää musta metso edestäni, aion jättää ampumatta, kun tämä ei ole seisonnassa, mutta tällä kertaa Harria polttaa niin paljon, että alkaa vasemmalla haulikko paukkuun ja tästä johtuen itsekkin ammun kerran ja metso tippuu räpistellen maahan.
Saku syöksyy kuin raketti jostain ja nappaa linnun kiinni, eikä halua tuoda sitä luokse, ei auta kuin kävellä luokse ja käskeä koiraa lopettamaan linnun pöllyyttäminen.
Nyt rupeaa tuntumaan, että ei nämä tarinat hirmuisista lintukannoista ole palturia, kun eihän tätä olla kävelty kuin muutama kilometri ja on kaksi metsoa saatu ja useampi nähty, sekä kuultu.
Jatkamme matkaa ja saavumme isommalle hiekkatielle, jonka ylitämme ja kävelemme metsikköä, joka tuntuu nyt olevan taas tyhjä.


Yllä lepotauko


Saavumme nevan laitaan jossa on lampi, kävelemme lähemmäksi lampea ja jäämme lepotauolle lammen rantaan. Maisemat on hienot ja täytyy todeta, että on kiva kävellä metsässä, kun täällä ei ole hirvikärpäsiä, eikä hyttysiäkään, johon olimme varautuneet.
Serkku ilmoittaa, että huoneet on saatu ja hyökin käy lenkillä jossain päin.
Lähdemme jatkamaan matkaa ja lähdemme etenemään suonreunaa pitkin. Jonkun matkaa edettyämme Saku saa vainun linnusta ja lähtee ryntäämään suoraan karkottaen teeren, pettymysekseni koira jatkaa viellä ajolla perään. Tumaan, että nyt riittää ja otan koiran kiinni.
Harri siirtyy etupuolelle ja lähdemme etenemään näin.
Saku tempoo hihnassa, kun haluaisi jatkaa vapaana, mutta komennan sitä rauhoittumaan.
Olemme jo lähellä tietä, kun edestä hyppää ukkoteeri, Harrin laukaus tiputtaa teeren maahan ja Harri lähtee juoksemaan teeren luokse, joka yllätykseksi hyppääkin uudestaan lentoon. Uudesta osumasta lintu tippuu maahan ja Harrikin on saanut reissun ekan saaliin.
Suuntaamme autolle ja palailemme majapaikkaan, jossa päivällinen odottaa. Majapaikan ruoakasalissa on porukkaa enemmänkin, valtaosa on suomalaisia ja jokunen ruotsalainen on myös syömässä.
Ruoan jälkeen saunaan jossa on jo aika raukea olo, kun ei olla nukuttu yli vuorokauteen, tästä huolimatta menemme ja keskustelemme muiden metsästäjien kanssa. Valtaosin kaikki on käyneet täällä jo useampana vuonna metsällä.
Monikaan ei ole edes saanut saalista päivän aikana, eli meillä lähti reissu hyvin käyntiin.
Illalla ei tarvitse houkutella unta.




Maisemaa


Saku ja saalista



Nukumme reippaat yöunet ja syömme aamulla rauhassa aamupalan.
Aamu ei lähde kuitenkaan hyvin käyntiin, kun Urho hyökkää jostain syystä Tonin koiran kimppuun ja seuraukset ovat, että koiralla on nahka halki jalasta ja koiralle on haettava sidetarpeita. Isä viellä sanoi, kun lähdettiin, että ottakaa neulaa ja lankaa mukaan, kun nuo koirat tappelee kuitenkin. Oikeassa isä oli ja Tonin suunnatessa Ollin kanssa ostamaan koiralle hoitovälineitä, lähtee Antti meidän matkaan.
Päätämme lähteä eri paikkaan kiertämään, suuntamme paikkaan jossa on pari järveä, ajatuksenani on, että käyn katsomassa samalla onko järvissä sorsia.
Lähden itse kiertämään järven rantaa pitkin, Harri ja Antti kävelevät oikealla puolellani.
Otin toisen aseen varta vasten, kun vesistöillä pitää olla korvaavia hauleja, lataan pumpun teräshauleilla.
Aluksi ei näy sorsia eikä mitään muutakaan. Järven vasta rannalla näkyy jokunen mökki ja pienet laineet väreilee järven pinnalla. Saku hakee laajasti kadoten kokonaan toviksi.
Yhtäkkiä edestä hyppää pari pyytä ja ammun kerran perään, laukauksella ei ole vaikutusta.
Saku tulee katsomaan ja käskytän istumaan viereen ja alan pillittämään pyitä, linnut vastaileekin mutta eivät tule luokse, joten koiralle käsky hakuun ja matka jatkuu.
Tulen kohtaan jossa ranta lähtee vasemmalle ja huomaan telkän uivan hollilla. Telkkä jää laukauksesta räpistelemään veteen ja hetken päästä Saku ilmestyy luokse, annan noutokäskyn ja Saku tekee mallikkaan noudon.
Toiset huutelee jo, että tule tänne päin, että he ovat tiellä, suuntaan sinne päin ja Sakun ajamana kaksi pyytä pyrähtää eteeni istumaan. Ajattelen, että kun tarjotaan ja ammun pyyn oksalta alas ja noudatan sen Sakulla.
Saavun tielle jossa Antti ja Harri odottaa. Lepäilemme hetken ja sovimme, että minä lähden autolle, jonne lähden tekemään ruokaa metsosta ja telkästä. Antti ja Harri lähtee jatkamaan lenkkiä. Virittelen ritilän kahden kiven väliin ja hakkaan tervaskannosta sopivia paloja. Kiehiset syttyvät helposti ja kohta tuli nuolee kattiloiden pohjaa.
Nautiskelen auringon paisteesta ja odottelen, että kuuluisiko laukauksia, mutta näin ei tapahdu vaan Antti ja Harri saapuu tulille.
Ensiksi telkkä on kypsä ja hetken jäähdyteltyä, riivin telkän pannulle ja paistan sen valkosipulivoissa. Harri nukkuu makuupussissa päiväunia, joten syömme alkupaloiksi telkän Antin kanssa. Antti toteaa, että kyllä se puppua on, että telkkä maistuisi pahalle ja syö tyytyväisen näköisenä telkkää.
Metsokin on lopulta kypsä ja se saa saman käsittelyn. Herätän Harrin syömään ja metso häviää äkkiä miesten suuhun.
Päätämme vaihtaa paikkaa samalle suunnelle kuin edellisenä päivänä ja lähdemme vain eri suunnasta liikkeelle. Joka hyvin äkkiä selviää huonoksi vaihtoehdoksi, koska alue on hirveää ryteikköä. Kävelemme ja loppua ei näy, ryteikkö jatkuu vain.
Löydämme polun jota pitkin jatkamme matkaa eteenpäin. Kävelyn keskeyttää pyyn vihellys ja tuumaan, että kokeillaan pillittää.
Sakun istuttua viereen aloitan pillittämisen. Pyy vastailee ja hitaasti ääni lähenee, kunnes kuuluu pyrähdys ja pyy laskeutuu Antin eteen maahan, Antti hivuttaa aseen olkapäälle ja savu pölähtää piipusta. Kysyn, että jäikö ja jäihän pyy, eikä mikään ihme, kun koko pää lähti linnulta, joka oli parin metrin päässä.
Muuta ei tapahdukkaan ja vaihdamme paikkaa. Siirrymme uuteen kohtaan, jossa emme ole viellä käyneetkään. Alue on seka metsää, joka alkaa männikkönä ja muuttu siitä kuusien ja koivujen sekoitukseksi. Alue minkä kierrämme on kiilamaisesti kahden joen välissä. Maasto näyttää hyvältä mutta lintuja ei näy missään ja saavumme jokien haara kohtaan. Siinä katselemme hetken ja jatkamme matkaa takaisin päin. Ollaan jo melkein takaisin, kun Saku alkaa haukkumaan ja petyn, kun koira ajaa metsopoikueen lentoon Harrin edestä. Ei voi mitään koira käy kuumana ja harmittaa, kun on tajuttu, että ei tämä nyt niin lintu rikasta aluetta ole kuitenkaan, kun on kuultu ja vähät tilanteet olisi hyvä koiran hyödyntää. Mutta minkä sille mahtaa.
Lähdemme majapaikkaan, jossa on osa porukasta poistunut kotia kohti, jäljellä on enään suomalaisia metsämiehiä.
Taas pääsee nauttimaan saunasta ja hyvästä ruoasta.
Serkku ja Toni eivät ole saaneet saalista ja eivät ole edes nähneet lintuja, sama kohtalo on useammalla porukalla. Joku on kuitenkin saanut metson saaliiksi. Saamme kuulla, että ei ole poikueet onnistuneet tänä vuonna ja siinä syy lintujen vähyteen. Illalla menemme hyvissä ajoin nukkumaan ja suunnitelemme menevämme samalle suunnalle missä oltiin viimeksi.


Aamulla noustaan ylös ja suuntaamme auton kohti eilistä paikkaa missä näimme metso poikueen. Vaikka kiertelemme emme löydä lintuja.
Vaihdamme paikkaa ja kiertelemme uutta kohtaa, joka on iso haukkuu aukko aluksi, sen jälkeen alkaa isot männikkörinteet. Luulisi olevan metsoja, mutta ei, tyhjää tuntuu olevan.
Saavumme notkoon, jossa on tiukempaa ja arvelen, että jos täältä löytyisi teeriä, mutta yhtä hiljaista kuin aikaisemmin. Autolle palattuamme siihen on saapunut metsäkone ja työn tekijöitä, eli näyttää, että iso hakkuu aukko laajenee viellä tulevaisuudessakin. Metsätyöntekijät tervehtii ystävällisesti ja vastaamme takaisin.
Päivä rupeaa olemaan pitkällä ja vaihdamme paikkaa viellä.
Kävelemme taimikkoa ja aukean reunaa ja luulisi, että täältä löytyy teeriä, mutta löydämme vain teeren ulosteita ja sulkia, että on niitä ainakin ollut täällä.
Tulemme aukon reunaan ja aurinko paistaa pilvien välistä. Rauhan rikkoo moottorisahan ääni toisella puolen aukkoa.
Väsymys on jo kova ja pakko luovuttaa, vaikka kävelimme koko päivän, niin lintuja ei näkynyt missään.
Ruokaa syödessä olo kohenee ja syötyäni menen saunaan, jossa istuu paikallinen mies löylyissä.
-Terve.
Sanoo mies suomeksi.
Yllätyn positiivisesti, että mies puhuu suomea. Mies kertoo, että on nähnyt hyvin lintuja meidän metsästys alueen välissä, joka on valtion maata, että siellä lintuja olisi paremmin.
Mutta tuumin, että ei ole järkeä ostaa sinne lupia enään, kun kruunuja ei ole riittävästi enään ja huomenna pitää maksaa ruoat ja majoitus. Juttelemme pitkät ajat ja selviää miksi mies puhuu Suomea, hän on Saamelainen, jonka kotona on puhuttu suomea ja saamea, vaikka he ovat asuneet aina ruotsissa. Mies kertoo, että aina kun kerkeää poron hoidolta, hän tulee näille seuduille metsätöihin. Selviää myös, että aikaisemmin kuulemani moottorisahan ääni minkä kuulin oli hänen työskentelyn ääniä.
Ollilla ja Tonilla sama tulos kuin meillä ja tuntuu, että heillä menee koko reissu näkemättä lintuakaan.
Istumme illalla sohvalla ja katselemme tv:tä ja juttelemme viimeisen porukan kanssa, joka on meidän kanssa jäljellä. He kertovat olevansa syyskuun 5 päivään saakka täällä. Sitten hyökin lähtevät suomeen takaisin. Miehet kertovat, että siinä on lähdettävä, kun kaikki majoitus on varattu hirvenmetsästäjille, sekä saan kuulla yllättävän tiedon, että kaikki paikat on kiinni kun hirvenmetsästys alkaa ja ei saa metsästää mitään muuta viikkoon. Kuulostaa hurjalta, että koko pohjois-ruotsi on hirvimetsällä viikon ajan, eli täällä ollaan kyllä enemmän innostuttu hirvestyksestä kuin kanalinnustuksesta.
Säätiedote lupaa, että aamulla on hetken selkeää jonka jälkeen saapuu sade.
Painun nukkumaan ja mietin, että ylihuomenna sitten lähdetään kotiin ja jatkan loman viettoa suomessa.

Aamulla keli on selkeä ja päätämme mennä Harrin kanssa samalle paikalle, jossa reissu aloitettiin.
Jätän Sakun autoon, kun olen päättänyt etten ota koiraa ekalle lenkille mukaan, kun nuorta koiraa on jo tullut liikaa juoksutettua.
Lähdemme kävelemään rinnettä pitkin, josta ensimmäusenä päivänä saatiin metsoja. On kävelty jonkun matkaa, kun ihan jaloistani hyppää metso päästän linnun jonkun matkaa ja ammun.
Lintu putoaa maahan ja lähtee juoksemaan. Uusi laukaus kaataa linnun maahan, mutta lintu nousee jälleen ylös ja ammun viellä kerran. Harri huutaa, että jäikö. Sovimme, että jatketaan kun olen suolistanut linnun.
Jonkin aikaa käveltyä en saa Harrilta vastausta vihellykseen ja rupean huhuilemaan Harria, jonkin aikaa kuluu ja Harri soittaa, että oli yrittänyt teeri parvelle, joka oli istunut puissa, että jos olisi ollut luodikko olisi saanut ammuttua ehkä teeren. Harri yritti hiipiä lähemmäksi, mutta linnut kuitenkin karkasi kun huutelin Harria.
Jatkamme lenkin loppuun ja menemme autolle hakemaan koiran ja samalla alkaa satamaan.
Lähdemme kiertelemään ja näemme vesisateessa yhden teeren, joka lähtee lian kaukaa ja ammun sitä kerran perään antaen lisää vauhtia. Kahden jälkeen tuntuu, että riittää jo, kun monen päivän kävelyt tuntuu jaloissa. Viimeisen illan aikana pääsemme nauttimaan sateen kaaresta ja hanhi parvi lentelee ohitsemme. Aamulla aloitamme matkan kotia kohden.
Reissu oli kokemuksena mukava ja lintuja ei ollut niin paljon pohjois-ruotsissa kuin haaveilimme.
Saalis oli kuitenkin kolme metsoa, teeri, kaksi pyytä ja sorsa. En kuitenkaan ollut pettynyt vaikka lintuja ei ollut niin paljon kuin odotettiin.



Yllä kuva viimeisestä illasta ruotsissa





Kausi jatkui metsästämällä vesilintuja ja jäniksiä. Kuljimme valta osin metsällä ähtärin ja multian seuduilla. Mutta kävimme myös pihtiputaalla seuranmailla ja kerron tässä vähän niistä reissuista.

ERÄSTYSTÄ PIHTIPUTAAN METSISSÄ

Eka reissu tehtiin 5-6.10.2010 ja toinen 15.10.2010.
Tavoitteena olisi saada seuran mailta eka musta metso ja kiintiöt oli puhtaat myös seuran maille, joten olisi hyvä saada siihen jotain saalista.
Ekana aamuna suuntaamme Pekosenahoon ja menen aukkoon kyttäämään.
Ei mene kauaa kun tulee teeri istumaan ja ammun 22 magnumilla, lintuun osuu ja se lentää seuraavaan puuhun ja ammun vuorostaan 243:lla, teeri saa jälleen osuman ja lentää aukon reunaan. Ei ole mitään kiirettä luotan, että Saku löytää linnun pois sitten, kun haen Sakun autosta.
Aamu on nätti pikkaisen pilven hattaroita ja aurinko nousee valaisten kauniisti taivaanrantaa.
Näen kuinka teeri lentää takaviistosta ja istahtaa kuusen latvaan. Arvioin, että matkaa on vähän yli 150 metriä. Otan luodikon ja käännän repun sivulleni, asento ei ole paras mahdollinen, ristikko näyttäisi pysyvän aikalailla teeren rinnassa ja kun laukaus lähtee tippuu lintu rättinä alas.
Tuumin, että nyt on hyvä lähteä hakemaan lintuja, että ei tarvitse ruveta ahnehtimaan. Suuntaan viimeisen ampuman teeren luo joka löytyy helposti puun alta. Haen Sakun autolta ja lähden etsimään ekana ampumaani lintua.
Saku käy kuumana kuin mikäkin ja pyörii kuin herhiläinen edes takaisin. Rupean jo ihmettelemään, että missä se lintu on, kun olen ihan varma, että lintu lensi tähän. Saku menee jo ihan selvästi värään suuntaan ja ei vaikuta saaneen edes hajua. Kävelen takaisin aukkoa päin ja yhtäkkiä teeri lähtee lentoon katajan alta, laukaus pudottaa linnun alas. Tutkin lintua ja löydän kaksi luodin reikää teerestä tuumaan, että oli taas sitkeän oloinen teeri, kun piti ampua kolmesti ennen kuin lintu kuoli ja ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun pitää osua useasti ja eläin menee viellä.
Lähden kiertelemään päivemmällä ja etsimään sitä metsoa, mutta en löydä kuin lehtokurpan, jota ammun ja luulen, että laukaus meni ohi. Mutta Saku korjasi aamuisen sähläilyn ja toi tällä kertaa lehtokurpan minulle, olin jo kävelemässä pois päin, kun Saku tavoitti minut ja toi lehtokurpan.
On jo myöhä ja pitäisi lähteä hakemaan Vaino ajosta pois.
Tässä pätkä tarinasta Saku saksanseisoja joka tapahtui tällä Pihtiputaan reissulla ja liitän sen tähän.

Pitäisi ottaa Vaino kiinni. Tuumasin, että otan Sakun mukaan, kun haen ajokoiran pois. Lähin kävelemään metsäuraa pitkin ja saavuin keskelle aukkoa, jonka takana Vaino ajaa. Yhtäkkiä tajuan, että Saku seisoo kymmenen metrin päässä uralla ja tuijottaa oikelle heinikkoon. Ei ole epäselvää, että koira seisoo. Annan eteen käskyn ja kolme teertä hyppää ilmaan.
-Paikka!
Otan urosteeren jyvälle ja ammun höyheniä pölisee. Silti lintu lentää aukosta männikköön. Käsken Sakun noutamaan, joka lähtee metsään ja seuraan perässä männikköön. Jossa Saku ottaa uuden seisonnan ja ajattelen, että Saku seisoo ammuttua teertä, koska se on tehnyt sillein jo tämän kauden aikana. Joten en pyri koiraa lähemmäksi, vaan tyydyn huutamaan kauempaa.
-Eteen!
Ja 40 metrin päästä nousee rymisten ukkometso, ammun kerran koiralle kiitokseksi ja tehden tilanteen loppuun. Alan manaileen, että jos oisin varmuudeksi mennyt lähemmäksi oisin voinut saada metson saaliiksi. Ei auta annan uudestaan käskyn, että etsi ja koira lähtee etenemään. Noin viiden minuutin päästä Saku tulee ukkoteeri suussa ja luovuttaa sen minulle. Onnistunut tilanne ja kaksi komeeta seisontaa.
Taas tässä nähtiin, että ei pidä koskaan olettaa vaan toimia kuin olisi aina lintu seisonnassa ja uskoa koiraan, jolla parempi hajuaisti, jos se touhuaa jotain.

Näin meni eka päivä ja seuraavana päivänä en saanut kuin pyyn saaliiksi. Alla kuva reissun saalista.



Toiselle reissulle lähdettiin heti seuraavalla viikolla, kun loma oli loppunut ja osui viellä vapaapäivä 15 lokakuuta ja siihen kausi päättyisi Keski-Suomessa, joten olisi viellä sauma saada se ukkometso. Ajelimme kämpälle edellisenä iltana ja seurasin sää tiedotetta joka lupasi, että tulisi lumimyrsky, joka pitäisi mennä etelämmästä ohi, mutta toisin kävi sehän tuli suoraan Pihtiputaalle.
Aamulla lähdetään Pekosenahoon, jossa maa on valkoinen ja aurinko kuultaa pilvien lävitse. Käy jonkun verran tuulta ja menen aukkoon jossa ammuin teeren edellisellä viikolla seisonnasta.
Vedän kuvat puuhun narun avulla, katson paikan johon laitan makuualustan ja siinä sitä menee pari tuntia makoillen, eikä lintuja kuulu.
Joten Saku autosta ja etsimään sitä metsoa. Koiralle käsky hakuun ja Saku painaa eteen päin lumi pölisten.
Olen kävellyt muutaman kilometrin ja ylitän ojan, jonka ylitettyäni päätän keventää lastia ja alan lorottaan, samalla tuumin, että huudan koiraa, jota ei ole näkynyt hetkeen. Ensin huudan hiukan hiljempaa ja toisella kertaa kovempaa, jolloin edessä rymähtää ja Saku vinkaisee, kun koppelo ja ukkometso karkaa seisonnasta. Otan haulikon nopeasti puun kyljeltä, jossa ase on nojallaan, koppelo tulee paremmalta hollilta ja yritän palkita koiran seisonnasta, jonka itse menin pilaamaan, kun en nähnyt koiraa ja rupesin huutelemaan sitä. Aseen hihna jää hätäillessä aseen kiskion päälle ja ammun selkeästä paikasta kaksi pummia.
Kyllä nyt meni tilanne reisille, kun rupesin juuri virtsaamaan, koira seisoi alta 20 metrin minusta ja metsot oli siinä meidän välissä, että jos en olisi pysähtynyt olisin varmaan saanut metson ammuttua seisonnasta, tilanne on jo toinen metso seisonta viikon sisällä jonka mokaan.
Mutta ei auta ja jatkan matkaa.
Törmään pyihin ja saan pari ammutuksikin, että saaliitta en jää ainakaan. Vien linnut autolle ja jatkan toiseen suuntaan lenkkiä, en ole kävellyt tieltä kuin muutama sata metriä ja Saku näyttää haistavan jotain mutta ei ota kunnon seisontaa, kävelen koiran perässä kuitenkin ja yhtäkkiä kuuluu kuusikossa rymähdys ja ukkometso lentää ohitseni ihan näkösältä. On viimeinen päivä ja olen päättänyt, että yritän vaikkei olisi kunnon seisontaa ja tällä kertaa ekalla laukauksella pölähtää reipas höyhen pilvi ja taimikkoon tippuva metso aiheuttaa räsäyksen, kun taimi katkeaa linnun törmätessä siihen ja tämän jälkeen kuuluu tömähdys. Annan Sakulle nouto käskyn ja Saku lähtee kuin raketti taimikkoon. Saku kuumenee ja jää pöllyttämään metsoa ja pitää mennä itse perään. Käsken Sakun metson viereen istumaan, otan kuvan ja soitan isälle, että sain sen ekan mustan metson Pihtuputaalta.
Tilanteita on ollut paljon ja aina olen ampunut ohi, mutta nyt sen sain täältä.
Kävelen takaisin ja eksyn kiertämään vähän väärän suuntaan ja kun palailen tätä kautta näen kuusi metsoa viellä jotka on valtaosin koppeloita. Olen tyytyväinen näkemääni, koska tämä tietää hyvää metsojen tulevaisuudelle, että metsoja näkyy näin.
Kiintiössäni on enään piste jäljellä, joten minulle riittää metsästys. Loppu päivä mennee nuotiolla syöden ja lopuksi ajokoiraa kiinni ottaessa. Nämä kaksi reissua olivat saaliillisesti parhaat reissut Pihtiputaalle.


Yllä Saku ja metso Pihtiputaalla 15.10.2010


Jatkoimme kanalinnustus kautta viellä ähtärissä, jossa sai metsästää kanalintuja kauden loppuun ja olin tehnyt päätöksen, että ammun vain seisonnasta linnun jos ammun ja näin saalista ei tullut enään kuin teeren verran. Kuitenkin kausi jatkui viellä pitkään ja kävin fasaani metsällä, jäniksiä ja majavia jahtaamassa, tässä kerron parilla onnistuneelta reissulta juttua kauden jatkuessa.






EVANIN EKA JA VAINON VIIMEINEN

Olin uudevuodenaatto aamu ja suunnattiin Talvialaan Jämsään, keli oli pilvinen ja pakkasta 8 astetta, eli olosuhteet oli hyvät. Menimme samaan kohtaan jossa oli meillä ollut monta ajoa ja jänikset olivat vieneet meitä täysin, aina jänis nähtiin, mutta emme päässeet ampumaan.
Kauan ei tarvitse odottaa, kun ajo lähtee mäen rinteestä ja näyttää heti lenkistä, että meillä on sama jänis ajossa kuin yhdellä aikaisemmista reissuista.
Isä jää passiin auton viereen ja Tanelin kanssa suuntaamme tietä eteen päin. Taneli jää risteykseen ja itse menen tieuran päähän.
Ajo kiertää mäen päällä ja ääntä tulee hyvin molemmilta ja olo ei voisi olla mukavampi. Olen tyytyväinen, kun veljen koira on ruvennut ajamaan ja kuulee, että Evan menee nuoruuden voimalla edellä ja Vaino tulee jäljessä.
Ajoa on kestänyt yli tunnin ja vasemmalta kuuluu kaksi laukausta. Olen jo hetken mielissäni, että taisi veljen pitkä kuiva kausi päättyä, kun veljeni ei ole saanut kaatoa pitkään aikaan. Mielessä myös sekin, että eka jänis kaatui Evanille. Mutta ajo menee minun ohi haulikko hollin päästä tiukassa pusikossa ja lähden veljen luonna käymään.
Selviää, että jänis tuli taimikosta ihan Tanelin eteen, mutta eikö varmistin ollut jäätynyt ja tälläinen häiritsee pahasti ampumista, kun Taneli sai varmistimen pois niin jänis ei ollut selkeällä hollilla enään.
Harmittelen viellä hetken ja palaan uran päähän ja painun taimikkoon. Etsin rinteen alareunassa olevan ajojäljen ja katselen paikan jossa näen noin 15 metsin päähän.
Ajoa on takana kaksi tuntia ja ajo painaa kauaksi kuulumattomiin. Tuumin, että jänis otti lähdöt, kun Taneli ampui, mutta tiedän myös, että kyllä jänis palaa silti monesti takaisin ja isä aina sanoo, että jos paino riittää perässä, niin kyllä jänis palaa takaisin. Eri asia on tietenkin, että kuinka kauan menee aikaa, kun jänis tulee takaisin se voi olla, että kokopäiväkin menee.
Katselen jalkoihini ja ajatus katkeaa, kun edessäni kuuluu kahahdus, jänis istuu alle 10m metrin päässä edessäni ja ottaa hirveän spurtin tulosuuntaansa, kun jänis on häviämässä lumikinoksen taakse saan ammuttua heittolaukauksen siihen. Olen epätietoinen, että miten kävi ja menen katsomaan, lumikinoksen takana makaa hengetön jänis ja katselen, että haulit on menneet lumen läpi metrin verran ja viellä läpäisseet jäniksenkin, että ei voi tuumata kuin, että on panoksessa purua.
Huudan kaadon ja Vainon haukku rupeaa kuulumaan samoihin aikoihin. Evan ilmestyy hiljaa paikalle paljon ennen Vainoa ja katsoo ihmeissään, että siinä se nyt on jänis ja koira ei oikein tiedä, että miten tähän tulee suhtautua. Vaino tulee kaadolle ja tietää rutiinit, kun onhan Vainon ajoista kaadettu monta jänistä.
Ollaan tyytyväisiä, kun saatiin Evanille eka kaato ja ei mistään lyhyestä ajosta, ajo aikaa kertyi 2.5 tuntia
Päivä on lyhyt ja emme yritä toista ajoa, vaan lähdemme uudenvuodenaaton viettoon.
Harmikseni en tiennyt, että tämä olisi viimeinen jänis Vainolle, muutama viikko myöhemmin selvisi, että Evan oli päässyt astumaan Vainon ja koiraa ei voinut viedä metsälle. Mutta oli tapahtunut muutakin, eläinlääkäri huomasi, että Vainolla oli mennyt sydän. En olisi uskonut, että Vaino selviäisi raskaudesta ja hoitaisi pentunsa, silti, Vaino teki niin ja osa pennuista selvisi, mutta Vaino oli jo tämän jälkeen niin huonossa kunnossa, että jouduimme lopettamaan Vainon.
Haikeana muistelen minkä määrän ajoja Vaino ajoi 8 vuotiaaksi mennessä ja teki kaksi pentuetta. Vaino oli sitkeä koira jolla oli armoton metsästys into jolla ei tuntunut olevan loppua muuten, kuin sydämmen petettyä.
Kuitenkin tästä vahinko pentueesta taisi olla hyötyä, kun sain Vainon tilalle Vihun, jonka päätin ottaa Sakulle seuraksi kotiin.



Yllä kuva Vainon viimeisestä ja Evanin ekasta jäniksestä


FASAANEJA SAKULLE

Kausi jatkui ja olin käynyt jo Rautalammilla päin Vesan kanssa fasaani jahdissa marraskuun lopulla, olin ajatellut, että silloin olisi sula maa ja lämpöistä, mutta toisin oli, pakkasta oli 24 astetta ja lunta maassa. Tällä reissulla oli myös Vesan saksanseisoja Koopo mukana. Vesa sai Koopolle yhden fasaanin ja minä sain Sakulle kaksi fasaania. Mutta tässä toisesta reissusta tammikuun 15. 2011

Ajeltiin Vesan kanssa Kerkonjoensuuta kohti ja tarkoituksena oli, että treenataan Sakua ja Vesa on apumiehenä koiraa pitelemässä. Eli laitan koiralle valjaat jossa on naru ja siitä olisi tarkoitus Vesan pidellä koiraa, kun sillä tahtoo olla taipumus karata, kun lintu lähtee tippumaan.
Keli on ainakin parempi kuin marraskuussa, pakkasta on silti 18 astetta ja taivas täysin kirkas.
Päästään perille ja tiedetään, että fasaanit pyörii pihapiirissä ja suunnitelmana onkin, että otetaan siinä seisontoja ja karkoitetaan linnut kauemmaksi. Saan heti pari hyvää seisontaa koiralla ja eteen käskyn jälkeen fasaaneja lentää joka suuntaan.
Vesa seuraa rakennuksen toisella puolella ja katselee, että mihin suuntaan linnut menee, Vesa kertoo, että yksi kukko meni kuusen taimien alle ja saamme siitä hyvän tilanteen kokeilla. Saku ohjataan kohdalle ja Saku ottaa seisonnan. Huudan eteen ja unohdan huutaa paikan, mutta Vesa pysäyttää koiran narulla ja pudotan linnun. Annatetaan Sakun rauhoittua vähän ja käsken noudon joka sujuu mallikkaasti. Lintu reppuun ja kierretään pellon toisella puolella olevaan kuusikkoon. Sieltä äkkään fasaanin kuusen alta ja ohjaamme Sakun siihen koira ottaa hyvän seisonnan ja lintu vain ei meinaa hypätä aluksi lentoon mutta, kun koira työntää jo melkein kuonon kiinni niin sitten fasaani lähtee lentoon ja tällä kertaa muistan huutaa paikan, vaikka on aika tiukka kuusikko saan ammuttua osuman oksien välistä ja fasaani tippuu alas. Rauhoitellaan koiraa ja taas nouto sujuu hienosti.
Jatketaan matkaa ja ei tunnu kylmältä, kun on kokoajan liikkeessä. Mutta viimeksi oli jo liian kylmä koiralle, joka aristeli aluksi mutta innostui sitten kuitenkin.
Jatkamme matkaa ja lintuja ei näy, joten palaamme talolle ja laitan linnut autoon. Jonka jälkeen menemme lämmittelemään navetassa olevaan toimistoon ja syömme vähän evästä.
Käyn taas ottamassa seisontoja piha piirissä olevista fasaaneista ja lähdemme taas sen jälkeen etsimään lintuja etäämmältä.
Menemme kuusikkoon jossa pudotin jo yhden linnun, siellä on myös pieni faasaani häkki jossa on pari lintua, kävelemme siitä ohi ja Saku ei reagoi hirveästi siinä ja jatkamme matkaa rantaan asti. Toteamme, että ei tainut tulla lintuja tänne rantaan ja käännymme takaisin, tulemme häkin viereen ja Saku ottaa tiukan seisonnan. Oletan, että Saku seisoo häkissä olevaa fasaania. Menen Vesan viereen seisomaan ja huudan eteen, Saku lähtee kuin raketti vasemmalle ja hyppää pari metriä edettyä ojaan, josta nousee fasaani kukko lentoon. Olen jotenkin hämääntynyt tilanteesta ja en ole oikein valmistautunut ampumaan ja ammun ensin ohi, toinen laukaus kuitenkin pudottaa linnun. Saku käy nyt erittäin kuumana ja rauhoittelen koiraa ja Vesa polttaa tupakan sillä aikaa ja sitten vasta annan nouto käskyn, kun koira on rauhoittunut, nouto sujuu mallikkaasti. Ihmettelemme, että täytyihän linnun olla siinä jo aikaisemmin ja koira ei sitä haistanut, kun mentiin ensimmäisen kerran ohi, mutta ei haittaa, koira kuitenkin teki mitä piti palatessa.
Ei keretä kuin pellon toiseen laitaan näemme narun pään kinoksella ja siitä päätellään, että Sakulla on seisonta. Menen itsekseni paikalle ja koira seisoo kuusen alle jossa on fasaani vain puolen metrin päässä. Eteen komennukset ei tepsi Saku seisoo kuin naulittuna paikallaan ja päätän itse karkoittaa linnun, kun lintu karkaa ammun kaksi pummia ja lintu lentää terveenä karkuun. Positiivista on, että Saku pysyy paikka komennuksen jälkeen paikallaan vaikka ammuin ja lähtee vasta käskystä hakuun.
Saku ei kerkeä kuin muutaman kymmenen metrin päähän ja ottaa seisonnan jälleen ja tämä uusinto edellisestä ja lintu painaa terveenä karkuun.
Vesa näki, että toinen linnuista meni männikköön ja menemme sinne perään. Fasaani istuu puussa ja Saku otta seisonnan linnusta vaikka se on puussa. Päätän, että onnistuu tämä tästäkin ja kun koiralla on ollut kymmenkunta hyvää seisontaa niin pystyy tästä viellä ainakin noutoa harjoittelemaan. Eteen käsky ja fasaani ammutaan välittömästi huudon jälkeen ja paikka huuto laukauksen päälle, Saku noutaa linnun mallikkaasti ja olen erittäin tyytyväinen, kun Sakun loppu päivän toiminta oli hyvää, koiralle oli selvästi hyötyä, kun tilanteita oli runsaasti ja päästiin jarrutamaan koiran menoa välillä.
Lähdemme kodalle viellä paistamaan makkaraa, kodassa on ketun nahkoja seinillä, penkit reunoilla ja tulipaikka keskellä kotaa. Tuli syttyy äkkiä ja pääsemme lämmittelemään. Tunnelma on hilpeä, kun koira selkeästi kehittyi päivän aikana.
Olen kanssa mielissäni myös, kun olen päässyt metsälle Vesan kanssa, koska tässä on ollut välissä monta kautta, kun viimeksi kävimme metsällä ja nyt on kaksi reissua takana taas pitkästä aikaa.
Mietin omissa ajatuksissani, että on elämä edennyt ja tultu pitkä matka tähän, että treenaamme minut seisojaa ja metsästimme minun koiralla, kun kuitenkin siitä tuntuisi olevan vain hetki, kun ammuin Vesan koiran seisonnasta lintuja Toivakassa, vaikka siitä on jo 20 vuotta aikaa.
Eipä fasaanin jahtaaminenkaan hullumpaa, kyllä siinäkin pääsee rentoutumaan ja koira ainakin on onnellinen. Sekä kyllä siitä miehetkin jotain saa irti.



Yllä 15.1.2011 saalista ja kota taustalla





ÄHTÄRIN MAJAVAT


Oli huhtikuun loppu ja oli tullut Harrin isältä puhelu, että majavat oli oikein tosissaan ruvenneet mellastamaan ähtärissä ja niitä pitäisi vähentää. Sehän sopi minulle ja ajelimme 29 päivä kohti Ähtäriä.
Tarkoitus olisi käydä jo illasta tiedustelemassa seuraavaa iltaa varten ja jos kävisi tuurit pääsisi ampumaan ehkä majavaa jo ekana iltana.
Tavarat jätettiin Harrin isän luo, Harri kirjoitti vieraskortin, jonka jälkeen menimme Harrin mökille. Auto mökki pihaan parkkiin ja katselimme, että majava oli tehnyt patoa mökin viereen. Lähdimme veneellä soutelemaan ja katselimme, kun majavan tuhoja näki joka mökin pihassa. Harri kertoi, että rupesi mökkiläisillä jo hermoja kiristämään, kun majavat kaatoi puut pihoista ja vei polttopuitakin kasasta.
Ei oltu päästy kuin niemenkärkeen niin ensimmäinen majava ui vastaan. Teimme nopean suunnitelman, että soudamme ohi ja kierämme niemen taakse piiloon. Rantaan päästyämme sovimme, että Harri lähtee hiipimään rantaa pitkin ja minä jään odottelemaan paikalleni.
Ei ole mennyt kuin hetki siitä, kun Harri hävisi näkyvistä, niin majava ilmestyy uimaan eteeni. Syke nousee ja jännitän, että nouseeko majava ihan nenän edestä rantaan, mutta se jatkoi niemen ohi kohti vasta rantaa. Siirryn varovasti toiselle puolelle niemeä ja näen, kuinka majava nousee rantaan sadan metrin päässä vastarannalla. Harri ilmestyy samalla näkyviin ja näytän merkin, että pysähdy, otan majavan ristikkoon ja tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos, ehkä jännittää, kun en ole saanut mitään muutamaan kuukauteen ja tilanne on jotenkin kutkuttava. Laukaus osuu ja majava jää paikoilleen, ammun silti viellä toisen laukauksen varmuuden vuoksi.
Soutelemme majavan luo, majava on nuori yksilö, mutta olemme hyvin tyytyväisiä silti. Saimme heti yhden majavan saaliiksi.
Harri soutelee ja itse kävelen rantaa pitkin, kun kuuluu ylemmältä lammelta laukaus ja toteamme, että on joku muukin majava jahdissa. Lähestymme salmea jossa alkaa kuulumaan majavan hännän paukautuksia, kaksi majavaa ui salmessa ja varoittelee minkä kerkeää. Tuumimme, että noiden osalta taitaa olla peli pelattu tältä illalta.
Palailemme takaisin rantaan ja käymme katsomassa joen varren, jossa majavat ovat kaataneet paljon isoja haapoja. Suunnitelemme, että jäädäänkö tähän huomenna vai mennääkö toiseen päähän lampea missä on majavien pesäkin.
Lähdemme saunomaan ja syömään. Sää tiedote lupaa hyvää vappuaatoksi, auringon pitäisi paistaa, ainut vain, että kelin pitäisi olla viileä.

Ekan illan saalis


Nukumme hyvät yö unet ja aamu päivällä herättyämme rupeamme odottamaan illan tuloa.
Touhuilemme päivän mittaan ruokaa ja katselemme kuinka auringon paiste lämmittää ympäristöä. Harri soittaa myös kaverille, jonka arvelee olleen metsällä eilen ja arvaus osuu oikeaan, Harrin kaveri oli ampunut kaksi majavaa eilen, toisen niin myöhään, että emme olleet enään lähimaillakaan.
Iltapäivällä, kun muut ihmiset ympäri suomea rupeaa ottamaan alkoholia ja valmistautumaan vapun juhlintaan muutenkin, me vedemmä maastopuvut päälle ja kannamme aseet autoon.
Siirrymme taas Harrin mökille ja soutelemme sovitulle paikalle salmeen. Etsimme hyvät passipaikat, Harri ottaa lähempää pesää paikan ja minä kauempana.
Haluan, että Harri saisi ensimmäisen majavansa, joten arvelen sen olevan parempi paikka johon Harri jää.
Alkaa odottaminen ja aurinko paistelee taivaalta ja luonto on eläväinen sorsat lentelee ja linnut laulaa. Mielestäni tämä kevät metsästys on erillaista ja hienoa, kuin vertaa syksyiseen jahtiin. Isoin ero on, kun luonto on heräämässä talvesta ja soidin aika on käynnissä, niin luonnossa on enemmän tapahtumia. Katselen kiikarin läpi kuinka heinäsorsa uros uiskentelee vastarannalla ja ränkättelee siellä ja juuri tämmöinen on sitä tapahtuma rikkautta, olen monesti nähnyt majava passissa teeriä ja metsojakin.
Aurinko rupeaa laskeutumaan ja alkaa selkeästi viilentymään, lämpötila menee ihan selkeästi pakkaselle ja rupeaa paleltamaan.
Mietin, että on tämäkin, kun itse palelee täällä rantamättäiden välissä, kun muut juhlii, juovat simaa, alkoholia ja syövät munkkeja. Mutta ennemmin minä olen täällä kuin ravintolassa, täällä luonnossa olen enemmin, täällä viihdyn paremmin ja olenhan ollut lisäksi käyttämättä alkoholia monta vuotta, eli mitä minäkään sinne ravintolaan menisin.
Ajatuksen katkaisee majavan hännän paukaus, joka kuuluu sivusta ja mietin, että huomasiko majava minut. Majavat pyörivät ja lätkivät hännillä ja manaan, että siinä tais mennä meidän toivo saada majava tänä iltana.
Harri soittaa ja sanoo, että majavat uivat pitkään ihan nenän edessä ja olisi voinut ampua veteen, mutta kun olimme sopineet, että emme ammu veteen. Joten koska peli aika rupeaa vähenemään päätämme muuttaa sovittua ja sovimme, että yritämme veteenkin.Siksi päätämme näin, että koska majavia on tarkoitus vähentää ja jos menetämme majavan veteen, niin ei mahda mitään.
Harri lähtee pesän suuntaan ja sieltä kuuluu laukaus. Tiedustelen miten kävi ja vastaus on, että ohi meni, mutta majava on tulossa minua päin. Majava ilmestyy näkyviin sadan metrin päässä uiden sivuttain minuun nähden. Päätän yrittää kuitenkin koska uskon, että tämä viimeinen mahdollisuus yrittää. Otan tukea männystä ja ammun, vesi patsas nousee majavan pään vierestä ja majava sukeltaa kadoten.
Toteamme, että kai se on peli menetetty ja tiedämme, että toinen majava ui Harrin mökille päin ja on mahdollista törmätä siihen viellä. Joten lähdemme soutamaan sinne päin. Soutaessamme kuuluu jo toinen laukaus ylemmältä lammelta ja toteamme, että Harrin seurakaveri pääsi yrittämään uudestaan.
Olemme jo melkein rannassa, kun majavan häntä paukahtaa veteen sivullamme. Siinä se menee toteamme ja Harri sanoo, että ammu sinä, yritän sanoa, että ammu vaan sinä, kun et vielä majavaa ole saanut. Mutta Harri sanoo sen verran painottaen, että ammu vaan ja työntää luodikon minulle.
Majava ui kohti auringon kajoa ja se vaivoin näkyy ristikossa, en viitsi nousta pystyyn, kun voisin kaatua, vaan käännyn istueltani ja olen kuin korkkiruuvi. Majavan päätä ei näy kuin pikkaisen ja asettelen ristikon päälaelle koska, kun tiedän, että luoti osuu näin alta 20 metrin muutaman sentin alle.
Puristan rauhassa liipaisimesta ja laukaus lähtee. Majavan pää pössähtää ja totean heti, että osui.
Majava katoaa useaksi sekunniksi veden alle ja ilmestyy pintaan. Kiiruhdamme majavan luo ja nostamme sen kyytiin majava on arviolta noin 20 kg uros.
Molemmat hykerrellään veneessä, että olimme jo menettäneet toivon saaliista ja sitten kuitenkin meille lahjoitettiin majava näin.
Kieltämättä laukaus oli yksi parhaista luotiaseella ampumistani laukauksista, koska vene liikkui, asento oli huono ja maali oli pieni. Mutta kun kaikki tuuri on kohdallaan, niin silloin kaikki sitten onnistuu.
Menemme rantaan ja harri soittaa kaverilleen, joka kertoo ampuneensa kaksi majavaa. Eli aika tehokkaasti vähennettiin majavia, eli jos Harrin kaverinkin majavat lasketaan saatiin 6 majavaa kahdessa illassa. Majavia jäi kuitenkin viellä vaikka kuinka, silti saimme aika hyvän määrän vähennettyä majavia.
Auton valoissa näemme kuinka majavan märät jäljet tulevat tien yli, majava oli tekemässä sitä mökin viereistä patoa joka nähtiin jo tulo iltana. Majava oli tulossa pois sieltä, kun törmäsimme siihen.
Auton lämpömittari näyttää -1, että ei ihme, jos tuntui kylmältä, kun tullessa oli 10 astetta lämmintä. Voin lopuksi todeta, että kuitenkin tämä oli paras viettämistäni vappuaatoista tähän mennessä, vaikka oli kylmäkin välistä.
Seuraavana päivänä palattiin kotiin Jyväskylään ja metsästyskausi 2010-2011 oli ohitse.


Yllä vappuaaton majava


Kausi oli saaliillesti ja muutenkin parhain tähän mennessä sain saalis eläimiä 56 ja olin kauden aikana metsällä yli 50 päivänä ja kaikkiaan kalalla lasketut päivät, arvelin viettäneeni luonnossa vuoden aikana noin 100 päivää.