Kausi 2007-2008

Kausi 2007-2008

Oli elokuun 10 ja polte metsälle oli hirveä ja niin käytiin Petävedellä jossa Taneli pudotti kyyhkysen, alku kaudelle oli saatu.

Seuraavana päivänä pohdin, että mihin sitä pääsisi ja olisi kyyhkyjä enemmän ajattelin, että mites paikka jonka satuin löytämään viime vuonna ja eikun Rikun kanssa sovittiin, että lähdetään katsomaan paikkaa.

12 Elokuuta ajamme isän ja Rikun kanssa paikkaa kohden.

Isä lähti katselemaan mustikoita ja myö passiin. Hetken oltua alkoi kyyhkyjä tulemaan.

Mutta ampuminen ei sujunut, viimeinen tilanne ja siitä putosi kuvan kyyhky. Onneksi isä poimi pari ämpärillistä mustikoita. Totesin kuitenkin, että edellisvuonna löytämäni kyyhkyjen lepopaikka ja lentoreitti vaikutti hyvältä paikalta,

joten 18 päivä uudestan matkaan isän kanssa.

Isä meni taas marjoja poimimaan ja minä passiin.

Yhtäkkiä huomaan, että lepopuun latvassa istuu kyyhky, hivutan magnumpiekkarin lintua kohden, ristikko on linnun kyljessä laukaus lähtee ja niin lintukin. Tiedän, että ase ei liikkunut eli kiikari ei ole kohdallaan ja tuumaan ettei enään kannata yrittää piekkarilla.

Tässä se nähdään, että aina pitäisi luotiase testata ennen kautta. Mutta kohta tulee uusi tilanne kyyhky lentää ohi ja kaksi pummia.

Ei ole totta olen ampunut paljon kiekkoja ja harjoitellut. Silti osuminen ei meinaa sujua.

Soitan isälle ja tuskailen, että miten tämä näin vaikeata on.

Kohta taas kyyhky lentää ohi, tällä kertaa lintu tippuu ja kiiruhdan hakemaan linnun. Ei mene kuin hetki ja taas kyyhky pölähtää näkyviin, se syöksyy puiden sekaan etten kerkeä ampumaan mutta jää näkösälle istumaan kuusen oksalle, siitä se tipahta alas. Pienellä aikaa tulee kaksi kyyhkyä lisää jotka molemmat tiputan.

Viimeiseksi tilanteeksi ilmestyy taas puun latvaan kyyhky, hetken mietin ammunko vai ei, kun matkaa on haulikolle turhan paljon, mutta päätän yrittää, ei tulosta ekalla paukulla, mutta kyyhky lähtee kohti ja toisella laukauksella höyhenet pölähtää komeasti ja näin minulla on viisi kyyhkyä saaliina.

Tuumaan, että tämä saa riittää ja olen onnellinen, kun ampuminenkin sujui loppujen lopuksi hyvin.

HAILUOTO

Sorsalla käytiin Petäjävedellä ja saatiin saaliiksi 8 sorsaa, että ei niin hyvin kuin edellisvuonna. Mutta meitä oli ruvennut vaivaamaan hissun kissun hanhi hulluus Tanelin kanssa ja niinpä elokuun 23 istumme autossa, jossa on hanhen ja sorsan kaaveita, teltat ja kumivene. Olemme intoa täynnä ollaan kuitenkin menossa kaikkien kehumalle vesilintujen metsästys paikoille.

Kartasta etsimme, että mistä mennään rantaan eksymme Fiatilla huonolle hiekka tielle ja ennekuin tajuamme olemme jumissa hiekassa.

Yritämme kaikkemme ja hiki lentää,

sekä kirosanoja. Pimeä laskeutuu ja emme pääse irti. Taneli on sitä mieltä, että hakisimme apua jostain talosta. Mutta en ole samaa mieltä koska on jo myöhä. Joten ei muuta kuin tavarat autosta ulos aamua varten ja menemme nukkumaan autoon.

Herään tanelin huutoon:

-Sorsia sorsia ihan älyttömästi!

-Missä missä

-Tuolla tuolla

En näe mitään joten en ole varma oliko se Tanelin unta vai kiertikö sorsia auton yläpuolella.

Pari tuntia huonosti nukuttuamme alamme kaivaa kumiveneen pohjaan kuuluvalla vanereilla autoa hiekasta. Emme enään kiroile vaan keskitymme hommaan ja niinpä lopulta pääsemme irti.

Ajamme nyt kunnon tietä rantaan, että pääsemme varmasti rantaan. Venettä kuntoon laittaessa näkyy hanhia ja sorsia ilmassa. Kummatkin kiirehtii, mutta kun pääsemme merelle kaislikoihin lintuja ei pompi eikä lennä hollille, että se siitä hätäilystä.

Päivällä syötyämme päätämme mennä muualle ja ajamme etelään päin itäiselle rannalle ja lähdemme kiertämään rantaa. Yhtäkkiä kuuluu rääkäisy ja heinäsorsa ampaisee kahden rannassa olevan veneen välistä selälle päin, otan jyvän nokan eteen ja sorsa tippuu rättinä alas.

muuta ei siellä ei tapahdukkaan ja palailemme iltalentoa varten aikaisempaan pohjukkaan, josta tuo kuva on otettu missä kaaveita vedessä.

Kaaveita laittaessa kuuluu:

-Hanhia

-Missä?

-Tulee suoraan kohti

Jään seisoon liikkumatta kuvien sekaan ja Taneli alkaa pillittää hanhien varjot lipuu kohdaltani ja ihmettelen et miksei paukkunut, äkkiä se selviää hanhet on sepelhanhia, että Tanelilla ihan hyvä syy jättää ampumatta.

Iltalennolla alkaa tapahtua pillitämme ja sorsia tulee tasaisesti mutta taas ampuminen ei suju.

Illan viimeisetä tilanteesta Taneli tiputtaa Tavin.

Seuraavana aamuna näemme ison hanhi parven joka lentää kaukana. pillitämme ja näytää, että osa parvesta kääntyisi kohti, mutta ne palaavat takaisin parveen. Lähden kiertelemään ja pari tavia hyppää lentoon, josta ekalla laukauksella putoaa tavi alas mutta toisella laukauksella ei ole mitään vaikutusta toiseen taviin. Tanelilla tuntuu olevan tilanteita, kun olen kävelemässä, koska haulikko paukkuu tasaisesti mutta tulosta ei tule.

Emme olleet kuvastaneet aamulla aikaisemmin ja en luottanut siihen, että linnut lentää niin hyvin aamulla, että jos olisin pysynyt kuvilla olisin päässyt ampumaan useammin.

Ruoakailessa ilmestyy yhtäkkiä neljän marihanhen parvi, joka ihan selvästi hakee paikkaa laskeutumiselle, kun linnut kartaa pohjukkaan alkaa hirveä tulitus vasta rannan niemestä, joku siellä ampuu 200 metriin hanhia.

Ärräpäitä tulee muutama, koska ihan turhaan ampui mies tommoiseen matkaan ja minulla oli luodikko mukana, jolla olisin voinut yrittää, jos hanhet olisi laskeutuneet. Mut se siitä ei mahda mitään.

Iltalento on pettymys meille ei laukaustakaan tarvitse ampua, kun taas pitkän matkan ampuja ampuu vähän väliä.

Aamulla noustaan teltasta ja vasta rannalla lentää hanhiparvi matalalla, yksi hanhista jää hauliparven keskelle, kun joku ampuu niitä, mutta silti koko parvi jatkaa merelle.

Äkkiä kiirehdimme kuvia levittämään ja passaamaan tilanteita ei tule. Lintuja kyllä näkyy, yksi heinäsorsa lentää kohti niemeä missä on sama mies mikä ampui hanhia edellispäivänä.

-Ampuu varmana

Sanon ivallisesti koska sorsa lentää sata metriä korkealla.

laukaus pamahtaa ja sorsa tipahtaa rättinä, katsomme Tanelin kanssa epäuskoisina, että mites tuo nyt kävi noin.

Rantaan palattuamme mies tulee siihen ja rupeaa selittämmän, että hän käyttää hevishotteja ja haulit on 4.5 mm:siä. Emme olleet kuulleet tämmöisistä aikaisemmin ja mietimme, että ehkä noita voisi kokeilla joskus itsekkin.

Olemme jo niin väsyneitä, että emme jaksa enään iltalennolle ja olemme todenneet, että aamulennolla lentää lintuja enmmän.

Aamulla päätämme lähteä kiertämään eteläpäähän Hailuotoa. Kohti rantaa kävellessä kuuluu yhdestä kohtaa tasainen ampuminen. Lähempänä rantaa näemme, että joku on tehnyt naamioverkosta kojun, joka on keskellä vettä. Kaaveita miehellä on kojun ja rannan välissä, kojun ohi viipottaa tasaisesti sorsia ja haulikko paukkuu. pauke jatkuu kokoajan, kun kävelemme pois päin. Toteamme, että siinä taitaa olla yksi parhoista kohdista.

Viimeiseksi reissun tilanteeksi tulee, kun heinäsorsa hyppää kaislikosta lintu tippuu haavakkona kaislikkoon ja vaikka kuinka etsimme emme löydä lintua.

Taas muistuu Dooris mieleen, ei olisi mennyt kauaa kun olis koira niin lintun olisi kädessä.

Niinpä lähdemme kohti Jyväskylää ja mietimme, että jostain syystä paikka ei meitä niin hirveästi innostanut. En tiedä mikä lie oliko odotukset liian korkealla vai missä vika.

Kaikkea koettiin vastoin käymisiä ja paleltiin yöllä teltassa, kun oli niin vietävän kylmä. Mutta kyllä jotain saatiin ja koettiin.

Kauden aikana tuli saatua jokunen metso ja teeri. Vainon ajot paranivat kokoajan ja jäniksiä kaatui. Mieleen painuvimpana reissuni kauden loppu puolella. Josta kuvakin tossa.

JÄNISJAHTIA

On helmikuun 21 ja pakkasta 3 astetta sää pilvinen. Ajelen Vainon kanssa Korpilahdelle päin Korpiahoon metsälle. Rupeaa olemaan viimeiset mahdollisuudet käydä metsällä.

Saaliiksi en ole kauden aikan saanut kuin viisi jänistä, mutta nyt on mahdollisuudet hyvät.

Keli on hyvä ja koira on levännyt. Risteys ennen aluetta tulee ja käännyn aluetta kohti. Tien kunto huononee ja muuttuu metsäkoneella ajetuksi uraksi, jonka pakkanen on sopivasti kovettanut, joten ajan rohkeasti eteen päin.

Saavun risteykseen josta en uskalla ajaa eteenpäin ja mikäs tästä koiraa irti laskiessa, kun tässä niitä jäniksiä on ollut ympärillä. Auto jää jumiin hankeen, kun ajan sitä parkkiin. Ei kun autosta ulos ja koira irti.

Rupean lapioimaan lunta auton sivulta ja alta pois, näin aion varmistaa, että pääsen lähtemään, kun on aika palata kotiin.

Kerkeän vain pari lapiollista lunta heittämään, kun alkaa kiivas ajo haukku ja jänis tulee tietä kohti minua. Ei ole kiire ampumaan antaa ajaa.

Saan autonpaikan kuntoon ja kaivan haulikon esiin. Ajo kiertää korkean mäenrinnettä pitkin edes takaisin ja alkaa lopulta kaartamaan kohti.

Jänis ilmestyy sadan metrin päästä tielle ja lähtee lönköttelemään rauhassa kohti, 20 metrin kohdalla haulikko olkapäälle ja jänis hyppää neljä metriä korkealle, laukaus lähtee ja jänis tippuu ojaan kuusen alle sätkien hiukan. Totean ajtuksissani vain, että eipä totta ole lentoon jänistä aikaisemmin tullu ammuttua. Mittaan tieuralla olevasta jäljestä matkan putoamiskohtaan. Matka viisi askelta eli noin viisi metriä, että olipas loikka. Liekkö jänis tuolla tavalla aikaisemmin pitänyt henkensä.

Vaino tulee kiihkeästi haukkuen kaadolle ja on mielissään. Syö sisukset ja ottaa verta ja lähtee mäkeen.

Uusi ajo ei lähde yhtä nopeasti mutta lähtee kuitenkin kympin haulla, ajo lähtee välittömästi etenemään pois päin ja menee kuulumattomiin. Lähden seuraamaan ajoa tietä pitkin kävellen ja välillä tutkaten, että missä koira menee. Tunnin rämmittyä lumista tie uraa pääsen ajon tuntumaan ja rupean kuulemaan haukkua välistä.

Pysähdyn kohtaan missä tiukempi kuusikko loppuu ja harvempi alkaa. Ajattelen, että jos jänis juoksee metsää pitkin niin näen ampua sinne kuusikkoon ja tästä ei muutenkaan kannata pyrkiä lähemmäksi, koska kuulostaa, että ajo on lupa-alueen ulkopuolella.

Olen kuunnellut ajoa lähes puolituntia, kun haukku lähenee ja oikealle ilmestyy valkoinen jänis kuin aave. Jänis pysähtyy tällä kertaa paikoilleen, kun nostan haulikon. Jänis jää laukauksesta paikoilleen, ei edes jalka heilahda. Kävelen jäniksen luo ja otan hihnan esiin valmiiksi, koska Vainosta ei aina tiedä onko se mielestään ajanut tarpeeksi.

Välistä kun Vaino saa sen pään, että nyt ajetaan, niin silloin ei edes auta, että pääsee 20 metrin päähän ja karjaisee perk... pysähdy. Tämä voima sana toimii yleensä jos muuta huutaa niin koira vaan jatkaa matkaansa ja vaikka joskus on jänis nurin niin vilkaisee vain ja painaa ohite.

Mutta tällä kertaa Vaino tulee luokse ja antaa kiinni nätisti. Hyvittelen koiraa ja kehun sitä.

Häntä heiluu ja näkee ilmeestä, että onpa meillä mukavaa.

Mutta ei makeaa mahan täydeltä päivä on keskipäivän korvilla ja totean Vainolle, että eiköhän tämä meille riitä tältä erää. Vaikka valoisaa olisi viellä runsaasti. Kävelen autolle ja laitan koiran autoon. Otan jänikset ja laitan auton päälle kännykän, johon olen virittänyt itselaukaisimen päälle ja saan hyvän saalis kuvan.

Hyppään autoon ja lähden ajamaan kotia kohti. Tämä jäi kauden viimeiseksi reissuksi millä sain saalista.

Kausi oli hyvä ja kävin paljon metsällä ja saaliittomia reissujakin tuli paljon, mutta tämmöiset kauden lopussa itsekseen kaksi jänistä saaliiksi reissut ei onnistu monesti. Siksi nämä tälläiset reissut jäävät yleensä parhaiten mieleen.

Elämäni rakkaus ja Pohjois-Päijänne

Oma metsästykseni pohjautuu täysin rakkaudesta suomenajokoiria kohtaan. Kuten veljeni Timo, jota olen kymmenen vuotta nuorempi, jo mainitsi isämme on elämiemme ajan omistanut ja kasvattanut suomenajokoiria, joten olen kasvanut koirien keskellä ja todellisuudessa niiden kanssa.  Isäni otti minut jo todella nuorena mukaan metsälle ensimmäisen kerran ja en ollut hirveästi polvea korkeampi, mutta tuossa vaiheessa polte metsälle ei vielä syntynyt. Vaan kipinä metsälle kasvoi pikkuhiljaa sitä mukaa, kun rakkauteni ajokoiriin kasvoi. En tiedä mitään mikä omistaa elämänsä, niin antaumuksella isännälleen ja omille haluilleen kuin suomenajokoira.
Kuljin metsällä mukana aina välistä nuorena ja vasta vuonna 2000 suoritin metsästyskortin ollessani 14 vuotias. Olin yrittänyt edellisinä kahtena vuonna suorittaa metsästyskortin yhteensä kolme kertaa, mutta silloin into metsälle ei ollut vielä riittävän suuri, jotta olisin lukenut riittävän tosissani metsästäjäntutkintoa varten.
 Lopullisen sysäyksen sain itsenäisyyspäivän jahdissa 1999, kun isäni kasvattama ajokoirauros Kaiku ajoi lumimyrskyssä yli 6 tuntia jänistä. Muistan tuon päivän ikuisesti, koska ainoat kerrat kun ajoa ei kuulunut oli se liian kaukana havaittavaksi, vaikka uroksella oli ääni kuin ukkosen jylinä koiran iästä huolimatta. Jänis kiersi ajossa kuusikkomäkeä tuntitolkulla pitäen metsämiehiä pilkkanaan pujoitellen heidän väleistään, mutta ajokoiralle ei tuonkaan jäniksen harhautustaidot ja nokkeluus riittäneet vaan ajo kesti hämärästä hämärään taukoamatta. Siinä kun koiraa otettiin iltahämärässä kiinni, älysin mikä nautinto saattaisi olla, kun saisi palkittua ajurin tuon kaltaisesta ajosta kaadolla. Tämä ajoi minut lukemaan seuraavan kevään  ja kesän metsästyslainsäädäntöä todenteolla, ja sain alkusyksyllä suoritettua metsästäjäntutkinnon.
Vajaa kolme viikkoa metsästäjäntutkinnon läpäistyäni  teimme veljeni Timon kanssa kaksi metsästysreissua sorsien iltalennolle, kun veljeni oli päässyt töistä. Ekana päivänä en saanut saalista, mutta veli ampui tavin. Tokana iltana kiertelimme aluksi suolampia, niin kuin edellisenä päivänä. Pääsimme ampumaan paljon, jopa saksanseisojamme Dooriksen seisonnasta, mutta ammuimme ohi. Lopulta, kun olimme siirtymässä suojärven keskelle menevään  niemeen passiin iltalentoa varten Timo huomasi kolme tavia toisella puolella niemeä, niemen pohjukassa. Timo käski minun aloittaa hiipimään niemeen ja minä tein työtä käskettyä. Aluksi hiivin pystyssä rauhallisesti isäni valmetin haulikkorihla sylissäni ja siirryin konttaamaan, kun se alkoi tuntua tarpeelliselta suojan saamiseksi niemestä. Kun oletin päässeeni riittävän lähelle sorsia nousin polvilleni ja näin sorsat noin kahdenkymmenenviiden metrin päässä. Kaksi aivan tiukasti vierekkäin ja yksi metrin sivussa. Muistin tässä vaiheessa sanonnan ”Ahneella on paskainen loppu…” ja en lähtenyt yrittämään samalla panoksella kahta lintua. Vaan otin jyvälle yksinäisen tavin ja puristin liipaisinta. Vesipatsas nousi täsmälleen siltä kohtaa missä tavi oli ja veden tasoittuessa pinnalla kellui vain vähän siipeään rävisyttävä tavi. Veljeni antoi Doorikselle noutokäskyn ja meni vain hetki, kun tavi jo oli käsissäni. Iltalento jäi vähäiseksi, enkä päässyt ampumaan tavin jälkeen, mutta olin tyytyväinen ensimmäisestä saaliseläimestäni.
Nykyään metsästän kaikkea pienriistaa, mutta jänis, kettu ja ilves ovat arvokkaimpina pitämäni saaliseläimet, koska näiden metsästämiseen elämäni suuri rakkaus suomenajokoira toimii erinomaisesti. Olen omistanut yhden ajokoira nartun ennen ja nyt omistan kaksi suomenajokoiraa, uroksen Vehmasmäen Evanin ja oma kasvattamani nartun Hilun, sekä jackrusselinterrieri nartun Lucien. Näiden koirien kanssa olen päässyt kokemaan jo monta metsästysreissua ja pääsette pian lukemaan niistä tarinoita sekä tulevia tarinoita, jotka koen koirieni ja metsästystovereideni kanssa.
Harrastan myös kalastusta ja se sopiikin hyvin minulle, kun metsästyskausi päättyy osaltani huhtikuussa ja voin siirtyä jäitten lähdettyä uistelemaan jalokaloja Päijänteestä. Rakastan Pohjois-Päijänteellä samoilua niin veneellä kuin jalkaisin rantavuoria pitkin ja kalastus lisää vain aikaani rakkaan kotiseutuni luonnossa. Tunnen olevani kasvanut Pohjois-Päijänteellä enkä kotikaupungissani Jyväskylässä, jos ikinään voin jättää tämän seudun olen tehnyt jotain semmoista mihin en usko pystyväni. Oletan, että tulen pitämään Päijänteen aina lähelläni ja omistamaan aina veneen sen rannalla.

Keulassa Evan, Hilu pohjalla ja keskituhdolla Lucie.

Kausi 2006-2007

Kausi oli paras saalis kausi, 17 metsästämästäni kaudesta, sain saaliiksi 53 saaliseläintä.

Saaliiksi tuli pari erikoisuutta joista haluan kertoa tarinan ja käyn tässä muutenkin koko kautta läpi.

Eka oli sattuma majava ja toinen oli naaras puolinen korpimetso. Tässä kuvat. Korpimetson vieressä naaras teeri johon hyvä verrata korpimetson eroa.

Kausi alkoi sorsastuksella, 20 elokuuta olimme matkalla Petäjävedelle, jossa odotti pari lampea, johon olimme saanet luvat maan omistajalta.

Sää oli turhan lämmin oli 23 astetta lämmintä ja aurinko pilkisteli pilvien välistä. lammen rannassa todettiin, että lampi pullotti sorsista.

Klo 12 alkoi hirveä jytinä joka puolella jota kesti parin tunnin verran.

saaliiksi sain neljässä tunnissa Tavin, Haapanan ja 6 telkkää, isän saalis 5 Telkkää.

Jonka jälkeen vein isän kotia ja kävin kiertämässä Toivakan suunnalla pari lampea mistä saaliina pari telkkää.

Ihan kiva saalis kauden aluksi.

SATTUMA MAJAVA

Vettä ripsii ja auton pyyhkijät vetää veden pois, on Syyskuun 3 ja ollaan matkalla jäniksiä metsästämään ja on tarkoitus myös tarkistaa pari lampea, jos niistä vaikka joku vesilintu löytyisi.

Päästään perille ja koira irti.

Koira lähtee hakemaan, kausi on alussa ja haku kestää ei tunnu oikein lähtevän ylös ja eikä koirakaan ole vanha, ehkä siinäkin syy miksi ei tapahdu.

Joten ei muuta kuin lampia kiertämään ja kyllä hiki irtoaa jo ekan lammen kierrettyä, joka on hetto rantainen ja eihän sieltä sorsia löydy, mutta majavanpesä löytyy.

Mietitään Juha-Matin kanssa, että onko majava luvassa, muistan että minulla on metsästysajat taskussa olevassa lupakansiossa.

-Kato sehän alkaa 20 elokuuta, että ammutaan , jos tulee hollille

Juha-Matti kertoo, että on pari majavaa ampunut joskus. Lampi on tyhjaä ja siirrytään toista lampea kohti joka on 200 metrin päässä. Lampi vaikuttaa tyhjältä ja olen tulossa lammen päässä olevan ojan rantaan, niin silloin tavi hyppää nenän edestä lentoon. Tavi kiihdyttää ja pääsee 15 metrin päähän jolloin haulisuihku tavoittaa linnun. Virveli selästä jossa on lyijy paino siiman päässä ja parilla heiton jälkeen lintu on rannalla.

Ajoa ei kuulu joten päätetään siirtyä toiselle palalle 10 kilometrin päähän.

Siellä lähdemme heti suuntaamaan lammen rantaan josta olen ampunut sorsia useita, lampi on ollut hyvä varsinkin muutto aikaan, sillloin se kannattaa ehdottamasti käydä katsomassa. Nyt ei ole muuttoaika, mutta kyllä siellä silti saattaa, joku olla. Rantaan päästyämme vasta rannalta lähtee tavi, joka kartaa kohti, pauke alkaa ja Juha-Matin laukaus heiluttaa lintua, joka liitää ojansuuhun lammen päähän. Heti melkein ojansuusta lähtee tavi kiertämään lampea, tavi kartaa kohti samaa linjaa kuin edellisessä tilanteessa. Laukaus kajahtaa kerran ja Juha-Matti saa tavin alas.

-Mä lähden katsoon ,että löytyykö se toinen tavi lammen päästä.

Menen polkua pitkin ja pääsen ojan varteen, jolloin majava syöksyy metrin päästä veteen.

En epäiröi hetkeäkään, jyvä niskaan puristus ja vesi räiskähtää. Majava potkii rinkiä ja lähtee etenemään lampea kohti. Meinaa iskeä hätä, että nyt se menee, mutta jostain syystä majava käntyy ympäri ja lähtee porskuttaan kohti minua, kun majava on ihan edessä ammun viellä kerran päähän ja äkkiä jalkaan kiinni ja majava sätkii rannalla.

Olen hiukan hölmistynyt, kun lammen päästä ei löydy haavakko tavia, vaan sieltä löytyi tämä majava. Juha-Matti on myös ihmeissään, kun tulen majavaa kantaen.

Lähdemme autoa kohti ja kilometrin matka majavaa raahaten tuntuu raskaalta, mutta ei haittaa, sillä sain ekan majavani sattumalta.

Riku ja isä kanssa katsovat ihmeissään majavaa, ilme kertoo et ompa outo sorsa.

Ajoa ei sinä päivänä kuulu ja lähdemme kotiin päin.

Totean, että jos ei olisi katsonut sitä metsästysaikaa edellisellä lammella, niin en olisi ampunut majavaa, kun se hyppäsi ojaan ja jos ei tavi olisi lentänyt lammen päähän en olisi mennyt sinne. Päättelimme myös, että tavi oli sama kuin mikä tuli heti sieltä lammen päästä, toista tavia ei löytynyt mistään, vaikka kuinka etsimme.

Kotona majava vaakaan jolla painoa noin 20kg ilman suolia.

Näin sain ensimmäisen majavani ja siitä innostuneena aloin myös keväisin harrastamaan majavan metsästystä.

KORPIMETSO

Kello soi on syyskuu ja toinen kanalinnun metsästys päivä. Lämpömittari näyttää 12 astetta ja on puolipilvistä. Ei vaikuta, että kannattaa mennä kyttäämään lintuja.

Serkkuni Olli on tullut etelä-Suomesta kanalintujahtiin. Olen mielissäni, kun serkun kanssa pääsee pitkästäaikaan metsälle, onhan siitä aikaa, kun viimeksi nähnytkin hänet.

Koirat ja isä käydään hakemassa ja lähdetään matkaan. 40 kilometrin ajo sujuu suht nopeasti.

Lintu laukku olalle ja patruunavyö uumalle ja matkaan.

Kiertäessä tuntuu kuitenkin orvolta ja alastomalta, kun Dooris saksanseijonani ei ole enään mukana, tämä on jo kolmas syksy ilman lintukoiraa. Doorikselle tuli syöpä joka oli levinnyt ja jouduimme lopettamaan Dooriksen.

Kävellessä samoja paikkoja kuin Dooriksen kanssa , muistelen kuinka tosta ammuin sille ekan teeren seisonasta ja haikea olo valtaa hiukan mieleni. Tällä alueella kiersin useamman vuoden koirani kanssa ja tunnen paikat kuin omat taskuni.

Mutta teeriä ei löydy kuin jokunen. Lähdetään etsimään metsoja, kierretään männikköä ja kuusikkoa missä metsoja yleensä on. Mutta mistään ei metsoja lähde.

Lenkki on melkein lopussa ja lähestymme tietä, silloin katajan alta hyppää akkateeri, tilanne on eka kunnon tilanne ja lintu tippuu alas ja eka kauden kanalintu on alhaalla. Iltapäivä lähenee ja päätämme mennä paikkaan josta veljeni pudotti ensimmäisen seisonnasta ampumansa teeren Doorikselle, se on varma paikka siellä on aina teeriä. Ensin syömme ja lähdemme sen jälkeen kiertämään. Kävelemme siemenviljelyksen laitaa ja lintu nousee lentoon alkaa ampuminen ja minun viimeinen laukaus pudottaa linnun alas, joka lähtee juoksemaan ja räpistelemään karkuun.

Laitan äkkiä pienihaulista panoksen aseeseen ja ammun lintua päähän. Laukaus lopettaa linnun juoksun. Akkateereltä lintu näyttää aluksi.

Mutta, kun palaamme autolle isä sanoo, että eihän tuo mikään teeri ole. Rupea tutkimaan lintua ja otan akkateeren viereen, juuri ampuma lintuni on hiukan isompi kuin eka ja kaula on koppelon kaula höyhenien värinen. Kuvat saalista ja päätämme lähteä kotiin, jossa netistä etsimään mikä tää lintu mahdollisesti on ja tietoa löytyy, että naaras puoleinen korpimetso on pikkaisen isompi kuin akkateeri ja väritys hiukan erillainen. Tulen tulokseen, että sain ekan korpimetson, joka kylläkin on naaras. Kanalintukausi lähti mukavasti käyntiin tästä.

Kanalintuja tuli hyvin saaliiksi kauden aikana ja tutustuin uusin alueisiin jotka lahjoitti hyvin saalista ja ajokoirani Vaino rupesi ajamaan hyvin, ammuin Vainolle 6 jänistä ja yhteensä 12 jänistä koko kauden aikan, joka paras jänismäärä jonka saanut kauden aikana.

Vanha ajokoirani Visa jouduttiin lopettamaan, kun siltä meni sydän. Keväällä yritettiin majavaa, mutta joku oli kerennyt ampumaan majavan pois. Kevään ja kesän aikana heräsi joku himo, että hanhia pitää kuvastaa ja rupesimme hankkimaan kuvia ja pillit.

Erä tovereiden ja koirien esittely

Timo ja Jukka
Kummipoika, Saku ja Vihu
Isä, Timo, Hutu ja Vaino
Timo, Juha- Matti ja Riku
Olli, Taneli, Timo
Timo, Harri ja Urho

Osa koirista uupuu tällä hetkellä on käytössämme Ajokoirat Vihu, Hutu, Hilu, Jytky ja Evan.

Saksanseisoja Saku ja Jackrusselinterrierri Lucie.

2006 kirjoitukseni jälkeen on hankittu luolakoira ja saksanseisoja. Metsästämään on päästy ja koettu hienoja hetkiä ja saatu saalistakin. Kirjoitamme niistä tarinoita tässä blogissa ja näytämme kuvia siltä ajalta.

Timo

Harratukseni metsästys

Tämä teksti on kirjoitettu vuonna 2006.

Halusin valita aiheeksi oman metsästys harrastukseni, koska se on ollut iso-osa elämääni ja yksi tärkeimmistä vaikuttajista elämässäni.

Aloitin harrastuksen isän mukana, joka oli ja on edelleen iso vaikuttaja siihen, että päädyin harrastamaan metsästystä. Ensimmäisen kosketuksen sain harrastukseen noin neljä vuotiaana, kun näin saalis eläimiä, jotka herätti suurta kiinnostusta ja isä ottikin minut mukaan ekan kerran metsälle neljä vuotiaana.

Sen reissun muistan vielläkin. Vaikka ei saatu saalista sillon se herätti kiinnostukseni kuitenkin. Vielläkin muistan kuinka sorsan siipien havina kuului pimeässä, eikä nähnyt ampua.

Jatkoin mukana kulkemista ja lopullisesti menetin sydämmeni metsästykselle viimeistään siinä vaiheessa, kun ammuin ensimmäisen jäniksen koiralleni. Olin silloin yhdeksän vuotias.

Tämä on syöpynyt mieleeni, kuin se olisi tapahtunut eilen.

Siitä alkoi minun vuosia kestänyt harrastukseni, joka toivottavasti jatkuu vielä vuosia.

Metsästys kortin suoritin kolmetoista vuotiaana. Sitä ennen sain ampua silloin tällöin, kun kuljin isän mukana metsällä, kun suoritin kortin sain kulkea isän valvonnan alla aseen kanssa saaden lisää innostusta harrastukseeni

Se oli silloin iso rentoutumisen antaja ja on edelleen. Nuorempana se vei ehkä liikaa ajatuksiani koulutunnilla istuessa, koska opettaja joutui huomauttamaan minua välillä, kun olin ajatuksissani.

Viisitoista vuotiaana sain kantoluvan ja pääsin kulkemaan itsekseni metsällä.

Se oli jännittävä hetki, kun ajelin veneellä aamuhärässä tutuille metsästysmaille päijänteenrantaan. Siellä menin kyttäämään teeriä, jotka ilmestyi puihin istumaan. Mutta liekkö osa syynä teerien karkaamiseen oli se, että ekaa kertaa itsekseni hätäilin ja liikuin liian rohkeasti vaihtaessani paremmalle kohdalle ampuakseni.

Ensimmäinen reissuni itsekseni meni ampumatta laukaustakaan.

Sen jälkeen kulkiessani erällä itsekseni, koira seuranani tai lisäksi kavereita.

On tähän päivään mennessäsaanut eräksi satoja saalieläimiä.

Tärkeimpänä tekijänä olen huomannut, että saalis määrät lähti nousuun, kun ikää ja kokemusta alkoi karttua.

Saalismäärät olen tiennyt aina tarkkaan, koska olen pitänyt saalispäiväkirjaa, josta on mukava katsella mitä on saanut saaliiksi esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.

Olen yllättynyt miten tarkkaan pystyn muistamaan tilanteet ja tapahtumat vielläkin.

Metsästyskoirina olen käyttänyt pääasiassa suomenajokoiraa.

On minulla ollut myös saksanseisoja, jota muistelen haikeudella. Sen kanssa opin erittäin läheistä toimintaa koiran kanssa metsällä. Se oli pettämättömän hyvä lintukoira, jolle ammuin muutaman jäniksenkin seisonnasta.

Olen aina metsästänyt pienriistaa, kuten jäniksiä, sorsia, teeriä ja turkiseläimiä. Eräksi saatujen eläinten skaala on aika laaja, kuitenkin pääasiassa jäniksiä ja lintuja.

Kun on ollut rauhoitusaika olen harrastanut kalastusta, jonka parissa viihdyn lähes yhtä hyvin kuin metsällä.

Ajokoiralla metsästys on ollut tärkein metsästysmuoto minulle. Syysksi voin sanoa varmaksi sen, että ajokoiria on meillä ollut aina siitä lähtien, kun synnyin.

Ekan kerran pääsin kuulemaan ajoa, kun olin lastenrattaissa. Tämä oli mahdollista, koska silloin viellä isälleni metsästysmaat aukeni kotiportilta.

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kuulee miten ajo kiertää ja haukku raikaa metsässä, välillä tullen lähemmäksi ja välillä loitontuen.. Jos ja kun käy tuuri näkee, kuinka jänis juoksee tietä pitkin kohti ja siinä tilanteessa tuntee pistelevää jännitystä. Sitä vain keskittyy ja katsoo, kuinka jänis tulee ja toivoo, että jänis tulee ampumahollille, kun laukaus kajahtaa ja jänis kaatuu kokee hienoa onnistumisen iloa, jonka jakaa koira ja erätoverit.

Vieläkin tunnen tilanteet yhtä sykäyttävinä kuin nuorena.

aina ei ole minullakaan ase mukana, koska tärkeätä ei ole aina saada saalista ja ei sitä aina saalista saakkaan.

Tärkeintä on olla luonnossa ja nauttia sykähdyttävistä maisemista ja kokemuksista. Metsällä sitä unohtuu turhat asiat ja stressi laukeaa.

Suomenajokoira on yksi miellyttävimmistä koirista, minkä kanssa olen ollut tekemisissä. Olen ihastunut sen piirteisiin ja miten ystävällinen koira se on ja miten sitkeä se on metsällä.

Tietenkin koiratkin ovat erillaisia yksilöitä ja tämä vaikuttaa minkälainen koira on.

Lintujen metsästys on parhaimmillaan toimivan lintukoiran kanssa, jonka kanssa pääsee nauttimaan yhteistyöstä.

Tykkään myös kuvastaa kaaveiden avulla sorsia ja teeriä. Siinä näkee miten luonto herää henkiin yön jälkeen, teeret soida pulputtaa ja pakkasen kuuraama maa alkaa sulaamaan auringonsäteiden lämmitäessä. Aamun kruunaa jos saa houkuteltua teern tai pari ammuttavaksi.

Se on hieno hetki, kun näkee kuika teerikukko liitää kohti ja istahtaa puunlatvaan, sydän jyskyttäen sitä siirtää aseen kohti teertä, varoen ettei säikäytä komeaa lintua karkuun, ristikko asettuu teeren kylkeen ja näkee kuinka ristikko hyppii sydämmen lyöntien tahtiin, kun laukaus lähtee ja teeri suistuu alas, sitä on silloin unohtanut kaiken muun ja sitä elää vain sitä hetkeä.

Monesti kun olen saanut saalista istun nuotiolla paitaen makkaraa ja keittäen kahvia, siinä sitä ihailee saalistaan ja kokee eränkäynnin parhaita hetkiä.

Aina ei metsästyskään ole niin hohdokasta, jos on sattumoisin lähtenyt kovalla myrskyllä tai räntäsateella metsälle. Mutta koskaan en ole katsonut säätä vaan olen aina pyhittänyt vapaapäivät metsästykselle.

Minä nautin metsällä olosta paistoi aurinko tai satoi räntää. Ainoastaan olen jättänyt lähtemättä, jos on ollut liian kova pakkanen koiralle tai kerstehanki, joka tekee haavoja koiran jalkoihin.

Tietenkin jos olen päässyt erittäin paljon samoilemaan metsällä, niin on myös mukava olla joskus kotonakin. Mutta näitä päiviä on harvoin, koska riistavereni on erittäin vahva, joka vetää minua metsälle.

Välillä sitä on kuuma ja välillä kylmä, silti nautin aina, kun olen luonnossa.

Kalastuksessa pääsee nauttimaan luonnosta myös ja tuntuu sekin yhtä sykähdyttävältä, kun kala tempoo siiman päässä.

Mutta silti metsästys on lähempänä sydäntäni.

Olen huomannut jos en pääse luontoon pitkiin aikoihin, käyn hyvin levottamaksi.

Kun metsästyskausi lähenee käy koirat ja isäntä levottomiksi. Se alkaa jo useampi viikko ennen kauden alkua ja rauhoittuu vasta, kun on päässyt metsälle.

Illalla on mukava syödä, saunoa ja mennä nukkumaan väsyneenä päivän rasitusesta, vaipua uneen ja herätä joko uuteen metsästys päivään tai rentoutuneena arkeen ja arjen askareisiin.

Metsästystovereina on ollut yleensä isä, veli tai kaverit. Tykkään metsästää porukalla, mutta joskus on silti mukava nauttia metsällä olosta koiran kanssa.

Ilman koiraa metsästys tuntuu alastomalta, koska on yleensä tottunut metsästämään koiran kanssa ja huomannut mikä apu koirasta on.

Nykyisin olen ruvennut suunnittelemaan, että laajentaisin metsästystäni erillaisiin muotoihin, esimerkiksi luolakoiralla tapahtuvaan metsästykseen, joka on kiinnostanut minua riistanhoidollosista syistä ja myös senkin takia, että luolakoiran kanssa voi jatkaa metsästys kautta pidemmäksi.

Olen ruvennut harkitsemaan saksanmetsästysterrierrin hankkimista, näin pystyisin vaikuttamaan omalla tavallani riistakantoihin. Koska liian harvametsästäjä metsästää turkiseläimiä nykyaikaan, kuten kettua ja supikoiria. Tässä,osa syy miksi lintukannat ovat laskeneet.

Moni petoeläin ei kuulunut ennen Suomen luomtoon, vaan on tullut tarhauksen mukana tai rajan yli suomeen esimerkiksi minkki ja supikoira. Olen myös suunnitellut laajentavani metsästyselämyksiäni laajemmaksi sillä, että lähtisin käymään ulkomailla metsästysreissulla. Toivottavasti saan riittävästi rahaa ja pystyn toteuttamaan haaveeni.

Isoin haaveeni on ollut päästä Alaskaan tai Kanadaan pohjoisosiin metsälle, jossa voisin päästä kokemaan täysin koskemattoman luonnon kauneutta ja kokea näitten erämaitten eläin runsauden.

Siellä voisin myös metsästää mailman isoimpia karhuja, tämä olisi hieno kokemus, koska en ole ikinä metsästänyt karhua. Voin vain kuvitella tilannetta, kuika jännittävää olisi ampua sen kokoista karhua ja metsästää sitä. Tämmöinen reissu on erittäin kallis toteutta joten toivon, että minulla olisi siihen joskus varaa.

Mutta ehkä toteutan aluksi mahdollisemman vaihtoehdon, joka on kanalinnun metsästys Ruotsissa. Olisi hienoa kokea talvinen latvalinnustus, hiihdellä erämaassa etsien vanhaa homenokka metsoa ja ehkä saada se saaliiksi. Tämä kun ei ole mahdollista Suomessa, jos metsästysaikoja ei muuteta.

Ehkä haaveeni toteutuvat joskus. Voin vain toivoa, että saan metsästää monimuotoisesti ja monilla eri alueilla vielä vuosia ja jakaa kokemuksen hyvien erätovereiden kanssa.

Lopetan kertomukseni harrastuksestani haaveisiin koskemattomista erämaista ja hienoista kokemuksista.

Timo

PS. Halusin avata blogin tällä kirjoituksella, koska sen jälkeen on osa haaveista toteutunut ja tapahtunut paljon. Aion kertoa blogissa tapahtumista tuon jälkeen ja tulevista tapahtumista.