Harratukseni metsästys

Tämä teksti on kirjoitettu vuonna 2006.

Halusin valita aiheeksi oman metsästys harrastukseni, koska se on ollut iso-osa elämääni ja yksi tärkeimmistä vaikuttajista elämässäni.

Aloitin harrastuksen isän mukana, joka oli ja on edelleen iso vaikuttaja siihen, että päädyin harrastamaan metsästystä. Ensimmäisen kosketuksen sain harrastukseen noin neljä vuotiaana, kun näin saalis eläimiä, jotka herätti suurta kiinnostusta ja isä ottikin minut mukaan ekan kerran metsälle neljä vuotiaana.

Sen reissun muistan vielläkin. Vaikka ei saatu saalista sillon se herätti kiinnostukseni kuitenkin. Vielläkin muistan kuinka sorsan siipien havina kuului pimeässä, eikä nähnyt ampua.

Jatkoin mukana kulkemista ja lopullisesti menetin sydämmeni metsästykselle viimeistään siinä vaiheessa, kun ammuin ensimmäisen jäniksen koiralleni. Olin silloin yhdeksän vuotias.

Tämä on syöpynyt mieleeni, kuin se olisi tapahtunut eilen.

Siitä alkoi minun vuosia kestänyt harrastukseni, joka toivottavasti jatkuu vielä vuosia.

Metsästys kortin suoritin kolmetoista vuotiaana. Sitä ennen sain ampua silloin tällöin, kun kuljin isän mukana metsällä, kun suoritin kortin sain kulkea isän valvonnan alla aseen kanssa saaden lisää innostusta harrastukseeni

Se oli silloin iso rentoutumisen antaja ja on edelleen. Nuorempana se vei ehkä liikaa ajatuksiani koulutunnilla istuessa, koska opettaja joutui huomauttamaan minua välillä, kun olin ajatuksissani.

Viisitoista vuotiaana sain kantoluvan ja pääsin kulkemaan itsekseni metsällä.

Se oli jännittävä hetki, kun ajelin veneellä aamuhärässä tutuille metsästysmaille päijänteenrantaan. Siellä menin kyttäämään teeriä, jotka ilmestyi puihin istumaan. Mutta liekkö osa syynä teerien karkaamiseen oli se, että ekaa kertaa itsekseni hätäilin ja liikuin liian rohkeasti vaihtaessani paremmalle kohdalle ampuakseni.

Ensimmäinen reissuni itsekseni meni ampumatta laukaustakaan.

Sen jälkeen kulkiessani erällä itsekseni, koira seuranani tai lisäksi kavereita.

On tähän päivään mennessäsaanut eräksi satoja saalieläimiä.

Tärkeimpänä tekijänä olen huomannut, että saalis määrät lähti nousuun, kun ikää ja kokemusta alkoi karttua.

Saalismäärät olen tiennyt aina tarkkaan, koska olen pitänyt saalispäiväkirjaa, josta on mukava katsella mitä on saanut saaliiksi esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.

Olen yllättynyt miten tarkkaan pystyn muistamaan tilanteet ja tapahtumat vielläkin.

Metsästyskoirina olen käyttänyt pääasiassa suomenajokoiraa.

On minulla ollut myös saksanseisoja, jota muistelen haikeudella. Sen kanssa opin erittäin läheistä toimintaa koiran kanssa metsällä. Se oli pettämättömän hyvä lintukoira, jolle ammuin muutaman jäniksenkin seisonnasta.

Olen aina metsästänyt pienriistaa, kuten jäniksiä, sorsia, teeriä ja turkiseläimiä. Eräksi saatujen eläinten skaala on aika laaja, kuitenkin pääasiassa jäniksiä ja lintuja.

Kun on ollut rauhoitusaika olen harrastanut kalastusta, jonka parissa viihdyn lähes yhtä hyvin kuin metsällä.

Ajokoiralla metsästys on ollut tärkein metsästysmuoto minulle. Syysksi voin sanoa varmaksi sen, että ajokoiria on meillä ollut aina siitä lähtien, kun synnyin.

Ekan kerran pääsin kuulemaan ajoa, kun olin lastenrattaissa. Tämä oli mahdollista, koska silloin viellä isälleni metsästysmaat aukeni kotiportilta.

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kuulee miten ajo kiertää ja haukku raikaa metsässä, välillä tullen lähemmäksi ja välillä loitontuen.. Jos ja kun käy tuuri näkee, kuinka jänis juoksee tietä pitkin kohti ja siinä tilanteessa tuntee pistelevää jännitystä. Sitä vain keskittyy ja katsoo, kuinka jänis tulee ja toivoo, että jänis tulee ampumahollille, kun laukaus kajahtaa ja jänis kaatuu kokee hienoa onnistumisen iloa, jonka jakaa koira ja erätoverit.

Vieläkin tunnen tilanteet yhtä sykäyttävinä kuin nuorena.

aina ei ole minullakaan ase mukana, koska tärkeätä ei ole aina saada saalista ja ei sitä aina saalista saakkaan.

Tärkeintä on olla luonnossa ja nauttia sykähdyttävistä maisemista ja kokemuksista. Metsällä sitä unohtuu turhat asiat ja stressi laukeaa.

Suomenajokoira on yksi miellyttävimmistä koirista, minkä kanssa olen ollut tekemisissä. Olen ihastunut sen piirteisiin ja miten ystävällinen koira se on ja miten sitkeä se on metsällä.

Tietenkin koiratkin ovat erillaisia yksilöitä ja tämä vaikuttaa minkälainen koira on.

Lintujen metsästys on parhaimmillaan toimivan lintukoiran kanssa, jonka kanssa pääsee nauttimaan yhteistyöstä.

Tykkään myös kuvastaa kaaveiden avulla sorsia ja teeriä. Siinä näkee miten luonto herää henkiin yön jälkeen, teeret soida pulputtaa ja pakkasen kuuraama maa alkaa sulaamaan auringonsäteiden lämmitäessä. Aamun kruunaa jos saa houkuteltua teern tai pari ammuttavaksi.

Se on hieno hetki, kun näkee kuika teerikukko liitää kohti ja istahtaa puunlatvaan, sydän jyskyttäen sitä siirtää aseen kohti teertä, varoen ettei säikäytä komeaa lintua karkuun, ristikko asettuu teeren kylkeen ja näkee kuinka ristikko hyppii sydämmen lyöntien tahtiin, kun laukaus lähtee ja teeri suistuu alas, sitä on silloin unohtanut kaiken muun ja sitä elää vain sitä hetkeä.

Monesti kun olen saanut saalista istun nuotiolla paitaen makkaraa ja keittäen kahvia, siinä sitä ihailee saalistaan ja kokee eränkäynnin parhaita hetkiä.

Aina ei metsästyskään ole niin hohdokasta, jos on sattumoisin lähtenyt kovalla myrskyllä tai räntäsateella metsälle. Mutta koskaan en ole katsonut säätä vaan olen aina pyhittänyt vapaapäivät metsästykselle.

Minä nautin metsällä olosta paistoi aurinko tai satoi räntää. Ainoastaan olen jättänyt lähtemättä, jos on ollut liian kova pakkanen koiralle tai kerstehanki, joka tekee haavoja koiran jalkoihin.

Tietenkin jos olen päässyt erittäin paljon samoilemaan metsällä, niin on myös mukava olla joskus kotonakin. Mutta näitä päiviä on harvoin, koska riistavereni on erittäin vahva, joka vetää minua metsälle.

Välillä sitä on kuuma ja välillä kylmä, silti nautin aina, kun olen luonnossa.

Kalastuksessa pääsee nauttimaan luonnosta myös ja tuntuu sekin yhtä sykähdyttävältä, kun kala tempoo siiman päässä.

Mutta silti metsästys on lähempänä sydäntäni.

Olen huomannut jos en pääse luontoon pitkiin aikoihin, käyn hyvin levottamaksi.

Kun metsästyskausi lähenee käy koirat ja isäntä levottomiksi. Se alkaa jo useampi viikko ennen kauden alkua ja rauhoittuu vasta, kun on päässyt metsälle.

Illalla on mukava syödä, saunoa ja mennä nukkumaan väsyneenä päivän rasitusesta, vaipua uneen ja herätä joko uuteen metsästys päivään tai rentoutuneena arkeen ja arjen askareisiin.

Metsästystovereina on ollut yleensä isä, veli tai kaverit. Tykkään metsästää porukalla, mutta joskus on silti mukava nauttia metsällä olosta koiran kanssa.

Ilman koiraa metsästys tuntuu alastomalta, koska on yleensä tottunut metsästämään koiran kanssa ja huomannut mikä apu koirasta on.

Nykyisin olen ruvennut suunnittelemaan, että laajentaisin metsästystäni erillaisiin muotoihin, esimerkiksi luolakoiralla tapahtuvaan metsästykseen, joka on kiinnostanut minua riistanhoidollosista syistä ja myös senkin takia, että luolakoiran kanssa voi jatkaa metsästys kautta pidemmäksi.

Olen ruvennut harkitsemaan saksanmetsästysterrierrin hankkimista, näin pystyisin vaikuttamaan omalla tavallani riistakantoihin. Koska liian harvametsästäjä metsästää turkiseläimiä nykyaikaan, kuten kettua ja supikoiria. Tässä,osa syy miksi lintukannat ovat laskeneet.

Moni petoeläin ei kuulunut ennen Suomen luomtoon, vaan on tullut tarhauksen mukana tai rajan yli suomeen esimerkiksi minkki ja supikoira. Olen myös suunnitellut laajentavani metsästyselämyksiäni laajemmaksi sillä, että lähtisin käymään ulkomailla metsästysreissulla. Toivottavasti saan riittävästi rahaa ja pystyn toteuttamaan haaveeni.

Isoin haaveeni on ollut päästä Alaskaan tai Kanadaan pohjoisosiin metsälle, jossa voisin päästä kokemaan täysin koskemattoman luonnon kauneutta ja kokea näitten erämaitten eläin runsauden.

Siellä voisin myös metsästää mailman isoimpia karhuja, tämä olisi hieno kokemus, koska en ole ikinä metsästänyt karhua. Voin vain kuvitella tilannetta, kuika jännittävää olisi ampua sen kokoista karhua ja metsästää sitä. Tämmöinen reissu on erittäin kallis toteutta joten toivon, että minulla olisi siihen joskus varaa.

Mutta ehkä toteutan aluksi mahdollisemman vaihtoehdon, joka on kanalinnun metsästys Ruotsissa. Olisi hienoa kokea talvinen latvalinnustus, hiihdellä erämaassa etsien vanhaa homenokka metsoa ja ehkä saada se saaliiksi. Tämä kun ei ole mahdollista Suomessa, jos metsästysaikoja ei muuteta.

Ehkä haaveeni toteutuvat joskus. Voin vain toivoa, että saan metsästää monimuotoisesti ja monilla eri alueilla vielä vuosia ja jakaa kokemuksen hyvien erätovereiden kanssa.

Lopetan kertomukseni harrastuksestani haaveisiin koskemattomista erämaista ja hienoista kokemuksista.

Timo

PS. Halusin avata blogin tällä kirjoituksella, koska sen jälkeen on osa haaveista toteutunut ja tapahtunut paljon. Aion kertoa blogissa tapahtumista tuon jälkeen ja tulevista tapahtumista.