perjantai 27. tammikuuta 2012

Riekonkosken pauhussa


On aika kertoa pari tarinaa Riekonkoskelta, jolla käynnistä on muodostunut perinteinen kohde keväiselle kalastusreissulle minulle ja veljelleni Timolle. Kaiken kaikkiaan olen käynyt siellä viitenä vuotena. Ensimmäisen kerran, kun pääsin Riekonkosken kaudenavajaisiin, se oli minulle huikea kokemus. Olimme reissussa kolmestaan veljeni Timo, Juha-Matti ja minä. Kävimme ensimmäisenä yrittämässä Muittarinkoskella, joka kuuluu samaan lupaan, mutta on huomattavasti pienempi. Vesi oli kuitenkin liian korkealla ja luovuimme yrityksestä muutaman tunnin jälkeen ja siirryimme Riekonkoskelle.


Riekonkosken yläjuoksu 2010


Riekonkoski pauhusi pauhuamistaan, eikä pystynyt kuulemaan edes omia ajatuksiaan. Tämä tuntui erittäin rauhoittavalta ja mukavalta verrattuna kaupungin pauhuun, johonka oli joutunut jo tottumaan metsästyskauden loputtua helmikuussa. Aloitin kaikessa rauhassa yläjuoksulta, kun Timo ja Juha-Matti suuntasivat alavirtaan päin. Hetken heiteltyäni koskenniskaan aloin siirtymään muiden perässä alavirtaan, toisten kadottua kosken tekemän mutkan taakse. Olin tähän mennessä heitellyt lusikalla ja ajattelin, että parempi yrittää sillä keskelle koskea näin kauden alussa. Siirtyessä alemmas vaihdoin kuitenkin pieneen vaappuun, koska puitten joukosta oli mahdoton tehdä pitkiä heittoja.

Selasin rantaa jonkinaikaa ja lopulta saavutin Timon ja Juha-Matin. Juha-Matti heitteli kaatuneen puun päältä ja Timo oli heittelemässä pajukon seasta. Seurasin Timoa alemmas heitellen vieläkin vaapulla, jonka annoin aina valua virran mukana alemmas ja kelasin sen takaisin hitaasti. Lopulta kuitenkin päätin siirtyä aiemmin käytössä olleeseen strategiaan ja ottaa käyttöön lusikat. Laitoin papukaija kuvioisen heittolusikan ja viskasin sen keskelle koskea. Ekalle kerralla ei mitään, mutta kun toistin saman heiton. Tokalla kelauksella rävähti. Se oli vahva taimen ja veti itsensä keskelle virtaa. Taistelu oli kuitenkin yllättävän nopeasti ohi, kun kala nousi pintaan ja ravisteli koukun suustaan. Yritin suhteellisen pitkäänkin samaa kohtaa, muttei tullut toista tärppiä ja Timo oli tällä aikaa siirtynyt ylemmäs samalle puulle kuin Juha-Matti. Päätin lähteä kanssa sinne ja hylätä päivän tähän mennessä ainoan tärpin antaneen kohdan.


Riekonkosken alajuoksu 2010


Siirryin Timon ja Juha-Matin väliin puulle seisomaan. Vaihdoin taas aluksi vaappuun, mutta parin heiton jälkeen älysin ettei tässä suvannossa ollut kalaa, jos siinä koko ajan jo heitteli kaksi miestä. Päätin siirtyä lusikkaan taas papukaija väri sai vuoron. Heitin aluksi heiton alemmas virtaan ja kelatessani tuntui, kuin olisi tullut tärppi. Tokalla heitolla samaan kohtaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Päätin heittää lievästi ylävirtaan tähdäten suvannon laidalla olevaan pyörteeseen. Heitto meni vähän yli, mutta ylävirtaan ja sain kelattua lusikan pyörteeseen. Tunsin kuinka kelatessani lusikka saavutti pyörteen ja siima meni löysäksi. Nopeutin tahtia ja saman tien, kun siima oli kiristinyt alkoi hurja tempominen. Kelasin kaikessa rauhassa ja räikkä huusi  ja huusi. Mutta kelalle tuli kuitenkin siimaa koko ajan lisää. Olin kesyttänyt kalaa jo muutaman minuutin ja Juha-Matti ootti rauhassa haavin kanssa. ”Taitaa onnistua teiltä tuon ylös saanti? Ei varmaan iso ole.” Timo sanoi. Tiesin asian olevan kuitenkin toisin kalan koon suhteen, mutta annoin Timon heitellä rauhassa, ei siihen kolmatta soppaan tarvita. Kala piti itseään lähellä pohjaa vaikka se oli vain viiden metrin päässä, nyt olin jo viisi minuutti väsyttänyt kalaa suvannossa. Silloin kala nousi pintaan ja Timo älysi sen olevan iso.  ”Toihan on iso! Mää haavitan sen!” Timo huudahti, mutta kielsin ja sanoin ”Ei ole tarvetta kahdelle haaville, kun kalan saa yhteenkin.” Hetken päästä kala pyristeli Juha-Matin haavissa ja se on vieläkin oma ennätystaimeneni painaen 2,8kg ja ollen 60cm pitkä.


Minä, Juha-Matti ja ennätyskalani


Siirrytään muutama vuosi eteenpäin ja kaudenavausviikonloppuun tai siitä seuraavaan. Nyt olemme vain kahdestaan minä ja Timo. Tällä kertaa käymme vain tarkistamassa, että vesi on liian Muittarinkoskessa ja siirrymme Riekonkosken yläjuoksuun. Olen saanut uudet hienot camokuvioiset kahluuhousut ja päätän heti laittaa ne koetukselle ja kävelen koskenniskaan. Alan heittelemään suoraan alavirtaan ja tokalla heitolla pamahtaa. Kala kuitenkin pääsee irti ja heitän uudelleen. Taas kala nappaa, mutta pääsee irti. Yritän jonkinaikaa kohdasta ja päädyn luopumaan kohdasta.  Siirryn vain parikymmentä metriä alemmas ja heitän ekan heiton, jolla heti nappaa kala. Tämä pysyy hyvin kiinni ja saan sen pian haavitettua. Perkaan kalan ja vien sen autoon.

Siirryn alemmaksi juoksulle Timon perään. Kohta taas seison minulle tutussa paikkaa kaatuneen puun päällä. Heittelen siinä lusikkaa rauhassa ja muistelen, kuinka sain pari vuotta sitten ison taimenen. Koetan samaa heittoa jolla sain vonkaleen, mutta mitään ei tapahdu. Päätän riuhtaista oikein tosissani ja yrittää heittää joen pohjukkaan, jossa koski on tyven. En onnistu heittämään niin pitkälle ja lusikka menee viistosti virran mukana kelatessani. Sitten tuntuu aivo tömäys vavassa ja iso taimen on kiinni se alkaa vetämään alajuoksuun päin ja vie itsensä keskelle virtaa. Kelan räikkä huutaa kuin vimmattu, kun kalan veto ja virtauksen voima vie siimaa kelalta. Pian kala hyppää keskellä koskea ja ravistelee vimmatusti. Silloin kala pääsee koukusta ja en voi kuin kohauttaa hartioita. Mietin vain olisiko siinä ollut uusi ennätyskala ja kelaan lusikan takaisin. Heitän pari kertaa ja siirryn Timoa lähemmäksi. 

Timo selittää, että alempana otti yhden kerran kala kiinni. Menen sinne ja heittelen hetken. Pian on kala kiinni ja väsytän sitä, mutta se pääsee irti. Sitten onkin yllätyksekseni täysin hiljaista puoli tuntia ja menen juttelemaan Timolle. Siinä samalla jutellessani läiskin veden pintaa lusikalla, kun yllättäen tunnen kuinka vapa alkaa riuhtomaan. Nostan nopeasti kalan maihin nahkoineen ja silloin kummatkin meistä repeää epäuskoisina nauramaan. Mittaan kalan, se on alamittainen ja päästän sen takaisin. Päätämme hetken heiteltyämme käydä lämmittämässä makkarat Riekonkosken yläjuoksulla sijaitsevalla laavulla. Ruokatauon jälkeen päätän yrittää samaa kohtaa mistä ekaksi tärppäsi. Eka heitto ja kala kiinni. Väsytän sen nopeasti ja haavittaminen vedessä ollessa onnistuu mainiosti. Perkaan kalan ja käyn sanomassa veljelle, että kiintiöni on jo täynnä. Timo kuitenkin haluaa saada kalaa itsekin ja päätämme jatkaa.

Jäämme kummatkin ylävirtaan ja heittelemme rauhassa. Saan nopeasti kaksi kalaa ja päästän ne vapaaksi. Samahan se on jatkaa kalastusta ja nauttia kosken pauhusta sekä keväisestä luonnosta. Vähän väliä ylitsemme lentää sorsia ja telkät uivat aivan joen suulla. Luonto on keväälläkin todella kaunis ja en ole yleensä tähän aikaan liikenteessä, kuin järvillä. Siirryn vähän ja alan taas heittelemään. Taas napsahtaa kala kiinni ja pian se on haavissa. Tuntuu kuin olisin jossain unessa tai jotain, kun tuntuu joka toisella heitolla tulevan taimen vaapun mukana. Päästän vielä kaksi kalaa irti ja hetki, kun olen saanut viimeisen näistä. Timo hihkaisee, että sai pikkuisen alempaa yhden ja sanoo "kalasta vaan se viimeinen jos tuntuu, että saat ylös vielä." En kuitenkaan kerkeä saamaan kalaa ja Timo palaa koskelle vietyään kalan autolle. Toka heitto ja Timo saa kiintiöt täyttävän kalan.
 

Kiintiökalat


Tässä oli kaksi hienointa reissua mitä olen Riekonkoskelle tehnyt, mutta väitän ettei se hienous johtunut hyvästä kalasaaliista. Vaan upeasta kevään ja kesän murroksesta, jolloin luonto on heräämässä täyteen kukkaan ja eläimien lisääntymisaika parhaimmillaan. Taitaa tänäkin keväänä kutsua Riekonkoski kalastajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti