Hanhihulluus kantaa hedelmää

On aika siirtyä tutkailemaan hanhestuskautta 2011. Tämä kausi oli hanhien osalta parempi, kuin pystyin kuvittelemaan. Kävimme kaksi reissua Rahjassa ja kuvastimme hanhia Keski-Suomen soilla, sekä kävimme hanhenmetsästysreissulla Vadstenassa Ruotsissa. Taas kerran kävimme reissun Rahjassa aloituksessa, jolla saimme mainion sorsasaaliin, mutta hanhi jäi vieläkin puuttumaan. Teimme myös toisen reissun Rahjaan ja haluan kertoa tästä reissusta enemmän.

On perjantai ilta ja suuntaamme veneen saariston ytimeen. Välillä näemme hanhiparvia ja odotuksemme ovat aika suuret, koska aamulento on monesti monta kertaa vilkkaampi kuin iltalento ja nyt tosiaan lentää illaksi todella hyvin hanhia. Päätämme mennä levittämään kaaveet aamua varten jo nyt, että saamme nukkua melkein koko pimeän ajan. Kaaveiden levittäminen on mahdollista etukäteen, koska säätiedotuksen mukaan tuulee samasta suunnasta myös aamulla. Suuntaamme nyt tuttuun paikkaan, jossa edellisenä vuonna pääsimme ampumaan useaanotteeseen hanhia. Tällä kertaa olemme kasvattaneet kaaveiden määrää huomattavasti, koska ensimmäisellä reissulla tänä syksynä olemme havainneet kanadanhanhia ja olemme ottaneet kanukin kuvat käyttöömme. Laitamme kaaveet tuuleen päin ja istumme hetken miettien jäämmekö nukkumaan luodolle, joka sijaitsee joen lähellä. 

Nukumme kuitenkin yömme laavulla ja heti hämärän alussa kiiruhdamme kuvastamaan. Kaikessa kiireessä Timo unohtaa panoslaukkunsa laavulle. Laittaessamme itsetehtyjä blindejä kuntoon Timo huomaa panoslaukun puuttuvan. Timo kiroilee hetken ja päättää lähteä hakemaan panoksensa. Laitan blindiini ruokoja ja Timo vetää perämoottoria käyntiin ekaa kertaa. Huomaan kolme merihanhea. Timo vetää uudemman kerran perämoottoria käyntiin ja kiroilee. Hanhet kääntyvät metakasta huolimatta kaaveita päin. Painaudun pajun oksien taakse ja lataan nopeasti aseeni, mutta vain parilla panoksella. Hanhet lähestyvät kaaveita rauhallisesti ja tarkastelevat niitä. Ne laskeutuvat hiljalleen alemmas ja alemmas. Nyt hanhet ovat laajan kaavesetin toisella laidalla, johon juuri ja juuri kehtaisin edes yrittää laukausta. Juuri, kun hanhet aloittavat vahvan jarruttamisen laskeutumista varten, ne huomaavat jotain ja ottavat taas korkeutta. Oletan hanhien huomanneen veljeni ja päättelen ettei niitä ole mahdollista saada kuville enää. Otan ennakon ja ammun. Kaksi hanhea ottaa osumaa, toinen putoaa kuin rätti ja toinen lähtee loivaan syöksyyn. Keskityn syöksyyn lähteneeseen hanheen ja valmistaudun ampumaan sitä välittömästi sen koskiessa veteen, mutta hanhi alkaakin ottamaan taas korkeutta. Ammun sitä kaksi kertaa, mutta turhaan.
Timo huutaa taustaltani ”JEEES!!!” ja nousen ylös. ”Kyllä se siellä on, kun noin tippui. Lähen nyt nopeasti hakemaan laukun.” sanoo Timo, yritän kuitenkin pyytää Timoa jäämään ja varmistamaan koiran kanssa, että hanhi löytyy. En nimittäin näe hanhea vedessä mihin se putosi. Mutta Timo riuhtoo jo moottoria käyntiin ja ei kuule. No lähden kahlaamaan hanhen putoamiskohtaan ja ihmettelen koko ajan missä se oikein on, koska se tippui todella harvaan kortteikkoon johon näkee auringon nousua vasten selvästi. Pääsen paikalle ja en löydä mitään. Nyt iskee paniikki ja kiroan veljeäni. Yritän soittaa veljelle kännykällä, mutta eihän perämoottorin yli pysty kuulemaan puhelinta. Ajattelen hetken ja vähän rauhoitun. Alan kiertämään ruovikkoja jotka ovat pienten luotojen ympärillä. Mietin ettei ole ongelmaa, jos se on ruovikossa, koska koira tulee kohta paikalle. Nyt minun täytyy vain varmistaa, ettei hanhi pääse uimaan avovedessä pakoon. Katson ympärilleni ja en näe hanhea uimassa pakoon putoamispaikan puolella. Sitten kierrän luodon toiselle sivulle. Huomaan järkytyksekseni jotain sadanviidenkymmenen metrin päässä. Tiedän ettei siinä ole ollut mitään aiemmin. Mikä ihme se on? Se ei näytä edes heinäsorsan kokoiselta. Muistan kuulleeni kuinka haavakko hanhi voi painautua aivan vedenpinnan tasalle piiloutuakseen siten, että sen kaula on ainoastaan vedenpinnalla. Alan juoksemaan kahluuhousut jalassa ja kun olen juossut parikymmentä metriä, näen kuinka hanhi alkaa levittämään siipiä. Nyt pistän kaiken peliin, vaikka olen jo lantiota myöten vedessä, juoksen minkä pystyn. Saavutan lintua se on selvästi todella pahasti vaivainen. Pääsen kahdenkymmenviiden metrin päähän ja annan palaa. Lopetus laukaus osuu nappiin ja hanhi retkahtaa elottomaksi. Huohotan, nauran ja kahlaan hanhen luokse. Olen nyt virallisesti saanut ensimmäisen hanheni. Soitan isälle vaikka kello on vasta puolikuusi aamulla. Isä ei vastaa, mutta hetken päästä kännykkäni alkaa pärisemään. ”Nyt sain sen! Sain sen! Ekan hanheni!” sanon muuta en puhelusta muista, mutta ei sen väliä. Pääsin tekemään ensikertalaisen veriparran.

Reissulla emme saa toistatilaisuutta, emmekä muuta saalista. Tästä en ole pahoillani, koska viisi vuotta sitten syntynyt hulluus on vihdoin kantanut hedelmää. Käymme kuvastamassa useassa eri paikassa muuttavia metsähanhia soilta ja yksi reissu on jäänyt mieleen, koska siinä olisi ollut mahdollista minulle tai veljelleni saada ensimmäinen metsähanhi. Olemme Pihtiputaalla suolla kuvastamme sekä metsähanhia, että teeriä. Näin on viisaampi tehdä Keski-Suomen korkeuksilla, koska todellisuudessa muuten ei ole hirveästi virikkeitä maatessa passissa märällä suomättäällä. Teeret ovat suhteellisen hiljaisia vaikka syyssoitimen pitäisi olla parhaimmillaan. Kohta suhautuksiimme vastaa teerikukko omalla suhahduksellaan. Se suhauttelee pitkään takaisin meille, mutta ei suostu tulemaan tarkistamaan kuka siellä on, ehkä se jo näkee teerenkuvat jostain kauempaa. Päätän kokeilla hanhipilliä väliin, vaikka onkin täysin hiljaista sillä rintamalla. Kohta Timo huudahtaa ”Nyt tulee!” käännyn katsomaan ja näen linnut vain vilahdukselta, jotka kääntyvät aivan väärään suuntaan. Sitten Timo alkaa hihkumaan ”Pillitä nyt! Ne on hanhia!”, mutta tilanne on hukattu jo siinä kohtaa, kun Timo päätti ilmoittaa kovaan ääneen linnuista. Teeret olisivat monesti tämän kestäneet, mutta arat metsähanhet ovat toinen asia. Ne olivat veljeni mukaan tulossa suoraan kuvia kohti. Näin menetimme ainoan kunnon tilaisuuden saada metsähanhet kuville Keski-Suomessa sinä syksynä. Tässä olisi ollut hyvä mahdollisuus Timon ensimmäisen hanheen, mutta mahdollisuuksia Etelä-Ruotsin reissulla tulisi riittämään.

Lokakuussa lähden ensimmäistä kertaa turistimetsästysreissulle ja suuntaamme Ruotsin Vadstenaan. Lähdemme kolmen hengen miehistöllä: minä, Timo,  Saku(saksanseisoja) ja Jukka, joka on Timon lapsuudenkaveri. Menemme laivalla Turusta  Tukholmaan ja sieltä ajamme Vadstenaan, jossa meitä pitäisi odottaa erinomaiset hanhitiheydet. Matkalla näemme muutaman metsähanhiparven ja odotukset ovat kovat. Saavumme paikan päälle ja meitä tulee tovin kuluttua hakemaan reissun järjestejä. Hän opastaa meidät majoitukseemme ja sovimme tapaavamme parin tunnin päästä valmiina jahtiin samaisessa paikassa, josta meidät noudettiin.Pääsemme jahtiin Vätternin ja Tåkernin välissä olevalle pellolle. Illalla lentää hurja määrä hanhia, mutta hyviä paikkoja ei oikeastaan tule ja ammumme ohitse nekin joissa kokeilemme onneamme.

Käymme nukkumassa yön ja tulemme aamulla samalle pellolle. Hanhia lentää edes ja taas, mutta ne tuntuvat laskeutuvan kaikki takanamme oleville pelloille, kuten edellisenä päivänäkin. Tällä kertaa tuollakin pellolla on metsästäjiä ja ne estävät jonkin verran lintujen laskeutumista samalle pellolle. Kohta tulee suoraan sivustamme yli viidenkymmenen kandanhanhen parvi. Olemme aika isoilla väleillä, koska eilen olimme kasassa ja meitä ohitettiin kummaltakin puolelta. Parvi ylittää Timon ja hän päästää parven kärjen ylitseen, kunnes viimeiset linnut ovat kohdalla ja alkaa ampumaan. Timo aiheuttaa parvessa sekasortoa ja se yrittää kääntyä, mutta parvi on niin laaja ettei se pysty kääntymään ennen meitä. Jukka ampuu laukauksensa. Odotan rauhassa ja otan parvesta yhden kohteeksi. Katson mielestäni sopivan ennakon ja ammun, näen kuinka se saa osumaa. Lintu tulee kokoajan lähemmäksi, mutta päätän olla muuttamatta ennakkoa, koska laukaus näytti osuvan taakse. Ammun toisen laukauksen ja tulee täysosuma. Reissun ensimmäinen hanhi on nyt varmistettu ja Saku saa noutaa sen. Lopetamme, kun tulee nälkä ja  lähdemme syömään.

Ruokailun jälkeen siirrymme pelloille toiselle puolen kylää ja tämä paikka näyttää todella lupaavalta. Paikalla järjestejällä on lisää kanadanhanhen kuvia, joten voimme luottaa ainakin kaaveiden määrään. Asetamme kaaveet laajaan kaareen ympärillemme, kuten kaikissa jenkkilän opetusvideoissa on opetettu. Laitamme blindit hyvin valmiiksi ja sitten ei muuta, kuin kyttäämään. Aluksi tulee sivustamme muutama parvi ohitse ja ne ei välitä pillistä. Sitten yllemme tulee kiertämään merihanhia, mutta jätämme ampumatta, koska etäisyys ei ollut mikään paras. Olen tulikäskyn antajana ja pidin huolen siitä, että paikat olisivat oikeasti hyviä. Sitten tulee kanadanhanhiparvi lentäen ohitsemme. Alamme pillittämään tosissamme Timo säestää ja minä avaan. Hanhet kiertävät meitä ja ne jakaantuvat kolmeen parveen. Nyt odotan maltilla ja katson kuinka toistakymmentä hanhea lentää ylitsemme, mutta en anna tulikomentoa, koska kaksi muuta tokkaa on juuri laskeutumassa takaamme kuville. Jostain syystä hanhet alkavat nostamaan korkeutta juuri ennen maata ja anna tulikomennon. Samalla kun nousen alkaa jo tulitus. Timo on hätäillyt ja noussut ylös aiemman parven ylittäessä meidät. Timo ampuu aluksi ja pudottaa hanhen. Ammun nopeasti kaksi kertaa ja Timo ampuu samaa hanhea, mutta se jatkaa lentoa. Tiesin etten osunut tähän hanheen. Jostain syystä Jukka ampuu vasta hanhi, kun se on kauempana. Jukka onnistuu haavoittamaan sitä ja se liitää alas pellolle. Lopetus sujuu varsin ripeästi Jukan kerettyä paikalle. Palattuaan Jukka kertoo ettei eka panos jostain syystä lähtenytkään ja joutui tekemään nopeasti latausliikkeen puoliautomaattihaulikollaan.  Alkaa olla hämärä ja Timo lähtee katsomaan onko Sakulla kaikki hyvin. Koska on hämärä, vaihdan panokset raskaampiin. Takaamme tulee kohta kanukkiparvi, joka lentää suoraan ylitsemme yrittämättä laskeutua. Avaamme tulen, kun ne ovat menossa poispäin. Osun hanheen ja se alkaa menettää korkeutta. En ole varma mihin se liiti ja juoksemme Jukan kanssa peltoa alaspäin. Jonkin aikaa etsittyämme hanhi yrittää lentoon Jukan sivulla. Jukka juoksee riittävän lähelle ja ampuu lopetuslaukauksen. On jo pimeä ja suuntaamme autolle.

Aamulla palaamme samalle pellolle, johon jätimme kaaveet valmiiksi. On vähä tuulinen halla-aamu, joka on kuvastajan painajainen, koska hanhien laskeutumissuuntaa ei voi ennustaa. Kuvat ovat jäässä ja joudumme kääntämään niiden kulmaa tuulen mukaiseksi. Aluksi linnut eivät usko laisinkaan kaaveita, jotka ovat kuuran peitossa. Menee jonkinaikaa ja ohitsemme lentää jättimäinen parvi, joka kuulostaa laskeutuvan viereiselle pellolle, joka on luvassa. Timo lähtee tarkistamaan laskeutuivatko hanhet vai miten ääni kuuluu vieläkin koko ajan. Laukausta ei kuulu ja aikaa kuluu. Pian näen kaksi hanhea tulevan Jukan suunnasta ja aloitan pillittämään niitä. Ne uskovat hyvin pilliä ja odotamme rauhassa, kun ne lähestyvät. Yllättäin hanhet laskeutuvatkin liian kauaksi minusta, tuuli on tyytynyt täysin ja kiroan sitä mielessäni. Käsken Jukkaa yrittämään ja tuurit ovat kohdillaan. Jukka saa ammuttua kummatkin hanhet. Kohta Timo tulee takaisin ja sanoo nähneensä koko tapahtuman. Jatkamme kuvastusta ja kohta alkaa takaamme lähestymään parvia. Aluksi pari parvea menee sivusta ohi, mutta pian tulee parvi suoraan kohti. Pillitämme niitä kuin viimeistä päivää ja taas kerran linnut laskeutuvat asemiimme nähden väärästä suunnasta. Joudun kääntymään blindin kanssa ja se pyörähtää päälleni. Saan kuitenkin ammuttua hyvän laukauksen, joka osuu hanhea kaulantyveen ja silmänräpäystä myöhemmin Timo osuu samaan lintuun. Linnut kiertävät ja pojat pystyvät jatkamaan ampumista, mutta minä en. Toinen hanhi suistuu taas alemmas pellolle ja Jukka käy lopettamassa sen. Timon kanssa neuvotellaan kumman hanhi on ja päätän antaa hanhen, koska todellisuudessa ei sillä ole merkitystä, kun samaan pakastimeen menee vanhemmille kuitenkin, sekä olen tarvittavat hanhet täksi kaudeksi ampunut. Saimme reissulla siis yhteensä kahdeksan kanadanhanhea.

Timo, Saku ja minä

Reissu oli hyvä ja itsepillittämät hanhet tuntuivat paljon paremmalta, kuin oppaiden pillittämät. Joten voimme olla ylpeitä reissusta. Tämän kirjoituksen jälkeen siirryn kirjoittamaan koirista, jäniksen metsästyksestä ja jalokaloista. Pian toivon aloittavani koirille aivan oman blogin ja jätän tämän blogin päävastuun veljelleni, mutta tulen kirjoittamaan vielä välistä jotain tännekkin.