Erätarinoita Pohjois-Päijänteen Rantavuorilta: Lucien tuurilla

On aika aloittaa Lucien tarina. Kyseessä on jackrussellterrieri narttu, jonka ostin luola- ja jäljestyskoiraksi. Koira on todellinen ilopilleri, joka on jo aika kokenut jäljestyskoira ja metsästysinnoltaan omaa luokkaansa, joka sillä on todella vahva.

Aloitin jäljestyskoulutuksen jo, kun Lucie oli vasta kymmenen viikkoinen pentu. Ekaksi piilotin teeren siipeä sisätiloihin ja palkitsin koiraa aina, kun se löysi sen. Kaksitoista viikkoisena tein siivellä hajujälkiä pihalle, kun lucie oli sisällä ja päästin sen ulos etsimään. Aina nuori koira löysi siiven vaikka, kuinka tein konnankoukkuja siipeä vetäessä. Treenasin tasaisesti jäljestystä kesän ajan ja koira tuntui jo vähän kyllästyvänkin puuhaan, joten päätin aloittaa kokeilumielessä noutoharjoittelun. Noudattaminen meni vähän piloille, koska menin vaatimaan nuorelta koiralta liikoja, tosin koira osoitti riistatilanteissa omaa tahtoaan ja taitoaan aivan erillailla tulevaisuudessa. Vesinouto sujuu mallikkaasti pallolla nykyään ja olen täysin tyytyväinen koiran noutotaitoihin, kun veljeltä löytyy nykyään saksanseisoja.

Siirryn tarinassani syksyyn ja Lucien ekaan riistatyöhön. On syyskuun 13. päivä ja olemme Jämsässä metsällä, en ole ampunut vielä yhtään kanalintua. Päätän lähteä pienelle helpolle lenkille terrierin kanssa, kun koirakin on vasta seitsemän kuukautta. Suuntaamme siemenveljelykselle uraa pitkin kävelemme hetken ja yht’äkkiä Lucie näyttää innostuvan sekä merkkaavan jonkin hajun. Se lähtee seuraamaan hajuja ja minä siirryn yhden siemenpuurivistön eteenpäin varmuuden vuoksi. Kohta alkaa teeriä nousemaan koiran edestä. Päästän ensimmäiset kaksi ruskeaa ampumatta ja yritän katsoa kukkoa, mutta ainut kukko lentää puun suojissa suoraan poispäin. Koiran nenän edestä nousee vielä yksi naaras ja päätän ampua, kiitokseksi koiralle riistatyöstä. Ammun kerran ja lintu tippuu. Huudan Lucielle käskyn "etsi", vaikka tiedän tarkkaan missä lintu on. Kun koira pääsee teeren luokse se yrittää lähteä karkuun. Terrieri nappaa linnun suuhunsa ja käsken sen tuoda lintu luokseni. Nuori koira tottelee ja kävelee vielä elossa oleva lintu suussaan luokseni ja irroittaa käskystä. Täydellinen suoritus mikäli olisimme spanielikokeissa. En voi kuin ihmetellä, miten koira onnistui näin mainiosti. Palkitsen koiran linnun sydämellä, kun suolistan linnun. Koira näyttää todella tyytyväiseltä ja ilmeisesti myös sitä on. Siten sujui Lucien ensimmäinen riistatyö, jonka varmaan muistan aina.

Seuraavaksi käyn läpi yhden muiston Lucien riistatyöstä, joka oli aika merkittävä koiran kehitykselle. Riistatyö on jäniksen karkoittaminen ja tämä vähän pilaa terrieriä, koska ei sen tarvitsisi, niin innoissaan kaivaa jäniksiä kiertäessä kanalintuja. Ammuin siis Lucielta jäniksen toiseksi riistaeläimeksi. Selostan tilanteen vähän tarkemmin. Olemme Timon ja Lucien kanssa Pihtiputaalla kanalinnustamassa sekä kuvastamassa hanhia soilta. Iltapäivällä päätämme lähteä kiertämään kanalintuja. Lenkkiä kävellessämme näen jonkin ruskean vilahtavan kivien välissä. Uskon sen olevan koppelo ja käsken koiran jäljelle. Etenemme koiran mukana ja olen varma, että näin harhoja ja koira vain haistelee jotain muita jälkiä. Sitten yht’äkkiä hyppää jänis liikkeelle koiran nenän edestä. Timo ja minä alamme ampumaan jänistä. Toisellä panoksella se kellahtaa ja varmistan vielä kerran, että se kuoli. Näin tuli terrieriltä ammutuksi sen karkoittama jänis, jos olisi ollut ajurit mukana olisin jättänyt ampumatta. Tämän asiosta ei terrieriä voi jäniksen kaadolla enää pitää vapaana tai alkaa varma rähäkkä ajokoiran kanssa.

Ensimmäisen syksyn aikana Lucie tekee kaiken kaikkiaan kahdeksan riistatyötä, joista suurinosa oli haavakko lintujen jäljestyksiä. Merkittävin suorite omasta mielestäni komeilee kuitenkin asekaapin päällä. On lokakuun puoliväli ja sataa kokoajan vettä. Isä patistaa minua lähtemään kiertämään ja yrittämään ensimmäistä metsoani. Olemme Korpilahdella isälle jo hyvin tutussa maastossa. Olen nähnyt eräässä kohdassa vaikka kuinka monesti metsoja ja tosiaan monikossa. Lähden kiertämään pieniä mäkijä Lucien kiertäessä edessä siksakkia. Huomaan kuinka iso tumma lintu siirtyy sadan metrin päässä maassa mäen rinteellä kivien suojassa. Etenemme ja pian Lucie saa hajun nenäänsä. Se alkaa kulkemaan jälkivanaa, mutta lintu ei lähde tästä mäestä. Mietin taas nähneeni omiani, mutta luotan terrieriin ja jatkan sen perässä. Terrieri alkaa nousemaan seuraavaan kukkulaan ja nousen perässä. Pääsemme mäen päälle ja koira pysähtyy sekä alkaa vilkuilemaan kummallekkin sivulle, kuin olisi hävittänyt jotain. Mietin, että tässä lintu on noussut siivilleen ja mennyt menojaan. Sanon Lucielle ”Käännytään tästä, ei se enää täällä ole”, mutta koira syöksyy nopeasti kivien taakse. Nyt alkaa ryminä. Näen kuinka iso musta nousee siivilleen kivien suojissa. Katson että noitten lohkareiden väliin voin ampua ja heitän nopean laukauksen. Menee tovi ja kuuluu kova tymähdys. Alkaa kiinni juoksu. Terrieri painaa minkä kerkeää, mutta varvut hidastavat pientä koiraa. Lintu tippui melkein sadan metrin päähän mäen alle ja joudumme juoksemaan aivan tosissamme, koska lintu liikkuu aika nopeasti jalkamiehenäkin. Pääsen kolmeenkymmeneenviiteen metriin ja ammun laukauksen kaulaa kohti. Lintu vaipuu räpistäen maahan ja kohta sitä haistelee kunnioittavan välimatkan päästä terrieri. Menen luokse ja taputan koiraa. Kiitän sitä hyvästä riistatyöstä ja siitä, että se mahdollisti ensimmäisen ukkometsoni. Lintu on iso ja vanha homenokka. Rohkea täytyi terrierin olla, että itseään kaksi kertaa isompaa lintua uhmasi.

On aika siirtyä talveen ja ketun luolille. Ensimmäiseen kertaan, kun Lucie yritetään luolaan. Olen jo useampaan otteeseen katsonut, kuinka tasaisesti, Petäjävedelle erään maatilan mailla, ilmestyy rinteestä ketun jälkiä ja olen löytänyt mahdollisen asutun luolan. Edellisenä yönä on satanut lunta. Päivän metsästämme jänistä, mutta ajo kiertää alueesta ulos iltapäivällä ja päätän lähteä katsomaan olisiko luolassa asukkeja, ennen kuin tulee pimeää. Nousemme rinnettä ja kolmesataa metriä ennen luolaa. Lucielta nousee karvat pystyyn ja se alkaa äristä. Tässä vaiheessa jo arvaan ketun lähteneen luolasta iltaiselle metsästysretkelleen, mutta jatkamme luolalle. Haluan nähdä mitä tapahtuu luolilla, jos koira on jo näin raivona tästä etäisyydestä. Kävelemme luolan suut rinkiin ja yhdestä suusta tulee ketun jäljet ulos. Päästän koiran irti, hetken se kiertää luolansuita joita on kolme hyvin lähekkäin. Sitten terrieri ampaisee yhteen suuaukoista, josta ei ole jälkiä ulos. Koira menee eteenpäin rähinällä ja aloittaa haukkumisen. Puristan asetta jännittyneenä, että onko siellä sittenkin toinen kettu vielä? Hetken päästä haukku laantuu ja kuulen vain murinaa. Lopulta tulee hiljaista. Mietin ampuiko koira suoraan kettuun kiinni vain yhdentoista kuukauden iässä. Odotan jännitykselle mitä seuraavaksi tapahtuu. Kohta koira ilmestyy toisesta luolansuusta ulos ja näyttää olevan todella kuumana. Usutan sen reikään josta ketun jäljet tulee ulos, jos se vaikka ei mahtunut perään edellisessä reijässä ja tästä pääseekin elukan luokse. Koira käy nopeasti onkalon läpi ja tulee ulos. Nyt kuitenkin jo huomattavasti rauhoittuneena. Tämä oli Lucien ensimmäisiä kertoja, kun se oli luolilla.

Olen aiemmissa kirjoituksissa puhunut, kuinka Lucie oli mukana Oulujärvellä ja Rahjassa. Nyt kerron pari tilannetta, joissa oli koirasta apua ja miten koiralta saatiin ensimmäinen pienpeto syksyllä 2009. Oulujärvellä olemme avauksessa Juha-Matin kutsuttua meidät käymään vierasjahdissa. On avaushetki ja sorsia on saaren pohjukassa, jonka kaislikkoon olemme tunkeneet kumiveneellä passiin. Lintuja nousee ilmaan ja näen kuinka telkkä tulee sivusta kuville päin, jotka on kaislikon edustalla. Timo sanoo ”Nyt tulee ammu vaan, kun siltä tuntuu.”, en huomaa pohjukasta tulevia sorsia ja ammun telkkää joka retkahtaa. Sitten Timo alkaa ampumaan toiseen suuntaan ja olen ihmeissäni. Sieltä tuli heinäsorsia, jotka alkoivat kääntymään, koska ammuin telkkää. Ammun sekaan pari kertaa ja näyttää kuin yksi sorsa saisi osuman Timon laukauksesta, ja tippuisi rantaan. Timo lähtee Lucien kanssa etsimään sorsaa, kohta tulee veli poika tyytyväisenä heinurin kanssa. ”Et kyllä usko miten tän sorsan sain alas! Potkaisin sen alas, kun Lucie ajoi sen lentoon rannasta!” Myöhemmin, kun lintu nyljettiin siinä ei ollut haulin raapaisuakaan, joten lintu tuli tapetuksi paljain käsin, vaikka olimme varmoja sen olevan haavakko.

Aika siirtyä Rahjan saaristoon, on puolipäivä ja tulemme kuvastamaan luodolle. Lucie alkaa tohkeissaan kaivelemaan kivien välejä ja levitämme kaaveita. Sanon: ”Mitäköhän se tuolta luulee löytävänsä?” Timo vastaa: ”Ei voi tietää, mutta hyvin se tuntuu haisevan Lucien nenään, ehkä sorsien suolia…” Alamme kuvastamaan kaikessa rauhassa, jos vaikka olisi iltapäivälentoa. Jätämme koiran touhuamaan ja välistä se vähän rähiseekin. Kohta se rähähtää vähän kovempaa ja käännyn katsomaan mitä siellä tapahtuu. Koira on siirtynyt isomman kiven juurelle ja kaivaa jotain sen alta. Käännyn takaisin kaaveisiin päin ja pillittelen kaikessa rauhassa. Yllättäen kuvien keskelle ilmestyy jonkin tumma pinnan alta. Kysyn Timolta:”Onko toi saukko?” ja Timo vastaa: ”Ei se on minkki. Ammu!”. Tottelen käskyä ja ammun. Vesipatsas nousee siltä kohti missä minkki oli. Mutta minkkiä ei näy veden laannuttua. Se nousee kohta toisessa kohtaa ja ammumme siihen kumpikin. Timo vain hetkeä aiemmin. Nyt minkki raukenee siihen. Ihmettelemme mistä minkki oikein siihen ui. Ei tullut ensimmäisenä mieleen mistä, mutta illalla älyämme sen olleen Lucien kaivelema asia kivien alta. Ainakin kovalla mielenkiinnolla koira sitä haisteli, kun hain minkin kuvien keskeltä.

Toivottavasti pääsen kirjoittamaan koiran tarinaa lisää jatkossa ja jäihän tässä jo pari metsästyskautta käsittelemättä. Loppuun laitan kuva sarjan, jossa lucie esiintyy jokaisessa tilanteessa.